perjantai 23. lokakuuta 2009

Viidestä yhdeksi

Minut oli kutsuttu " ”Viidestä Yhdeksi”- hankkeen järjestämään Keski- Karjalan Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja tilaajakeskuksen sekä Hellin johtokunnan ja johtotiimin yhteiseen jatkoseminaariin Kiteelle
jatkamaan keskustelua tilaajan ja tuottajan rooleista ja työnjaosta.
", tilaisuuteen Kiteelle. Saamani ohjelman mukaan neljä ja puoli tuntia käytettäisiin pienryhmä työskentelyyn aiheesta, "Hellin johtokunnan ja sote- lautakunnan rooli ja työnjako" ja tunti yhteenvetoon ja loppu keskusteluun.
Ohjelma oli kuitenkin muutettu meille osallistujille ilmoittamatta. Uuteen ohjelmaan kuuluikin Eero Väistön esitys excel- pohjaisesta tietokone ohjelman sovellutuksesta. Hän edusti Kuntamaisema OY:tä, jolta Helli oli ostanut ko. ohjelman. En ymmärrä miksi muutettua ohjelmaa ei voitu lähettää edes sähköpostilla kutsutuille?
Sama esitys oli kai ollut edellisiltana Seutuvaltuutetuille, (itse en voinut seurata edellistä esitystä, joten en tiedä varmasti oliko esitys sama). Saa nähdä milloin ohjelma esitellään lopuille luottamushenkilöille? Mikäli esittelijään ja Hellin johtoon on uskominen ohjelman hyvyvyydestä niin Keski-Karjala on pelastettu. Itse uskon siihen vasta kun näen tulokset. Tuli mieleeni miksi ohjelmaa ei voitu esitellä luottamushenkilöille ennen sen hankintaa, jotta rahoittajatahokin olisi voinut miettiä hankinnan tarpeellisuutta.

Esityksen jälkeen olikin sitten vapaampaa keskustelua (ei kuitenkaan ohjeman mukaisesti pienryhmissä). Keskustelun aihe oli rajattu Hellin ja Tilaajakeskuksen työnjaon selkiyttämiseen. Merkille pantavaa oli se vanhan sananlaskun paikkansa pitävyys: "sen lauluja laulat, kenen leipää syöt". Konsultit olivat pyörtäneet aiemmat puheensa tilaaja organisaation roolin vahvistamisesta ja esittivät jopa Hellin henkilöstön välitöntä osallistumista Tilaajakeskuksen töihin. Olisiko joillekin syntynyt epäilys ettei Tilaaja puoli osaa tilata oikeita asioita ellei tuottaja puolen työntekijät ole heitä opastamassa.

Sen että tuollaisia ajatuksia tuodaan esille seminaarissa ei ole ainakaan lisäämässä luottamuksellisia suhteita luottamushenkilöiden ja Hellin välille.

Keskustelussa sivuttiin parissa puheenvuorossa myös seutukunnan huonoa poliittista ilmapiiriä. Olin saamaa mieltä asian esille nostajien kanssa. Minäkin puheenvuorossani paheksuin kepu puheenjohtajien lehtikirjoittelua jossa he haukkuivat tilaajalautakunnan puheenjohtajaa huonosti johdetuista kokouksista ja lautakuntaa osaamattomuudesta. Lisäksi toin esille Hellin johtokunnan puheenjohtajan kirjoittelun jossa hän haukkui Kesälahden kunnanvaltuustoa sen tekemistä päätöksistä.

Jouduin lähtemään kesken tilaisuuden pois, joten en tiedä päästiinkö tavoitteeseen työnjaon selkiyttämisestä vai menikö se entistä enemmän solmuun.

Minun henkilökohtainen kantani tuohon ongelman ratkaisuun on se, että korvataan Hellin johtokunta tilaajalautakunnalla. Luettuani useampaan kertaan Hellin "asiantuntija" johtokunnan pöytäkirjoja olen tullut siihen tulokseen, ettei tuon tasoisia asiantuntijoita tarvita Keski-Karjalassa. En ole löytänyt pöytäkirjoista minkä lisäarvon he olisivat tuoneet seutukunnalle. Heidän roolinsa on ollut hyväksyä Hellin johtajan esitykset sellaisenaan ja toistella papukaijamaisesti johtajan näkemyksiä lehdistössä. Tuon tasoisia "asiantuntijoita" löytyy kaikista Keski-Karjalan kuntien valtuustoista (siis niitä kuuluisia joo joo- miehiä).