sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Hellin johto

Onko Hellin ja Tilaajakeskuksen johdossa odotettavissa henkilö vaihdoksia ensi vuoden loppuun mennessä?
Minulle heräsi tämä kysymys kun luin huomisen tilaajalautakunnan esityslistaa ja sen liitteitä Hellin ensi vuoden talousarviosta.

Talousarvion leikkaukset on tehty numero kikkailulla joilla ei ole mitään mahdollisuutta toteutua sellaisenaan. Esim. Kesälahdelle on merkitty säästöä n. 160.000 € tehostetun palveluasumisen ostopalveluun vähentämisellä viidellä paikalla. Tietysti tämä tuo säästöjä, mutta se myös lisää kuluja kotihoidossa ja ne on unohdettu talousarviossa. Viiden huono kuntoisen vanhuksen kotihoito maksaa n.130.000 €, joten säästöksi jää joitain kymmeniä tuhansia.
Tämä oli vain yksi esimerkki miten talousarvio on saatu näyttämään kuntien vaatimusten mukaisilta. Talousarvio on tehty paperilla näyttämään hyvälle, mutta en usko sen toteutumiseen ainakaan niillä keinoilla joita nyt esitetään.

Hellin ja Tilaajakeskuksen puolelta on esitetty kritiikkiä Kesälahden kunnalle Hellin menojen tietoisesta alibudjetoinnista tälle vuodelle. Nyt he syyllistyvät itse samaan ensi vuoden osalta.

Miksi sitten näin menetellään? Onko johdon ajatuksena se, että emme ole enää vastaamassa kysymyksiin kun vuoden 2011 tilinpäätös valmistuu vaan olemme eläkkeellä tai muissa tehtävissä, joten hoitakaa soppanne.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kevennystä

Minulle tuli seuraava vitsi mieleen eilisestä Tilaajalautakunnan kokouksesta:

Vaimo yllätti miehensä sängystä toisen naisen kanssa. Vaimo tietysti kimpaantui ja alkoi huutaa miehelleen. Mies puolustautui sanoen, ei tässä ole tapahtunut mitään sopimatonta. Vaimo vastaa, älä viitsi, minähän näin tuon omin silmin. Mies vastaa ihmeissään vaimolle, Uskotko sinä enemmän omiin silmiisi kuin miehen sanaan.

Miksikö tämä vitsi tuli sitten mieleeni? Eilisessä kokouksessa tuli sellainen tunne, että osa lautakunnan jäsenistä uskoo enemmän virkahenkilöiden puheisiin kuin omiin silmiinsä.

Tuunasen blogista on luettavissa Helli uskovaisten taipumattomuus mihinkään sovinto ratkaisuihin ja yhteistyöhön lautakunnan kokouksissa.



.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Nähdäänkö kauempaa paremmin?

Nyt iski laiskuus kirjoittamiseen ja lainailen tähän toisten tekstejä:

"Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Elli Aaltonen kertoi liikelaitosmallista mm. seuraavaa: Alue hallintovirastossa on nähty etteivät ne ole ongelmattomia. Ne kasvattavat hallintoon ylimääräisen kerroksen, ovat vaikeita valvoa ja aiheuttavat eripuraa kuntien kesken ja palvelujen tilaajan ja tuottajan välillä. Se on väliaikainen malli. Hallinnollisena ratkaisuna liikelaitos malli etäännyttää kansalaisia päätöksen teosta ja heikentää myös demokratiaa, se on kauempana. Asiakkaalle jää sellainen mielikuva, mistä minä tavoitan palvelun? Kuka on järjestämisvastuussa? Laki kuitenkin sanoo että järjestämisvastuu on kunnalla."


"Valvira (Sosiaalialan lupa- ja valvonta virasto) toteaa Hellin hallinto mallista, että yhteistyöalueilla on syntynyt lain sallimina ja ohjaamina monimutkaisia organisaatiojärjestelyjä, joissa kokonaisvastuu palvelujen järjestämisestä ja toimivuudesta on hämärtynyt. Jos hoito on järjestetty ostopalveluna, on järjestelyssä Valviran mukaan syntynyt toiminnallisesti ja johtamisen kannalta epätarkoituksenmukaisia ja sirpaloituneita kokonaisuuksia, joissa toiminnot ovat hajonneet tavoitteiden vastaisesti eri organisaatioihin ja eri kuntien vastattaviksi, mikä on vaikeuttanut myös asukkaiden yhtäläisen kohtelun vaatimuksen turvaamista."

Täytyy olla kieltämättä aika itseriittoinen viranhaltija tai luottamushenkilö joka vielä, tämän luettuaan, väittää että Hellin organisaatio malli on ollut onnistunut ratkaisu.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Valokuva

Olli Riikosen perjantaisten puheitten innoittamana laitoin valokuvani blogiini.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Olli Riikonen

Kuten kaikki tiedämme ensi keväänä on eduskunta vaalit ja seutukunnaltamme on eduskuntaan pyrkimässä useampia henkilöitä eri puolueista. Onnea ja menestystä vilpittömästi kaikille. Olisi seutukunnan etu jos meiltä olisi mahdollisimman monta kansanedustajaa.

Pyrin kirjoittamaan kaikista seutukuntamme ehdokkaista oman jutun blogiini. (Saatan joistakin kirjoittaa useamminkin).
Aloitan tämän juttusarjan Olli Riikosesta.

------------------------------------------------------------------


Olli Riikonen, kuten kaikki tiedämme, on Tohmajärven keskustalainen kunnanjohtaja.
Ollin sopivuutta äänestäjille on punnittava enemmänkin tekojen kuin puheitten pohjalta. Kerron ensin Ollin teoista ja sitten vasta puheista.

Poimin tähän pari pientä juttua, jotka kuvaa mielestäni hyvin Ollin toimintaa. Tohmajärven kunnanhallituksessa 11.10. oli käsittelyssä ikäihmisten palvelurakenne uudistus. Ollin esitys oli että asia saatetaan valtuuston tietoon ja muutenkin hänen tekstistään käy ilmi tyytyväisyys suunnitelmaan.
Olli haluaa siis kehittää ikäihmisten palveluita, tämä on erityisen tärkeä viesti iäkkäille äänestäjille ja takaa Ollille vanhemman väen äänet.

Torstai iltana 14.10 oli Hellin, tilaajakeskuksen ja kuntien edustajien väliset ensi vuoden tilaus neuvottelut Kiteellä. Helli väki kertoi moni sanaisesti miten heillä on aikomus toteuttaa ikäihmisten palvelurakenne uudistus ja ennen kaikkea sen, mitä se maksaa. Olli tyrmäsi, muiden mukana, selvä sanaisesti ja tiukasti Hellin esityksen, ikäihmisten palvelurakenne uudistuksen vaatimista kuluista.
Olli siis haluaa pitää kiinni tiukasta taloudesta ja hän ajattelee veronmaksajien etua. Tämä takaa Ollille työikäisen väestön äänet.

Sitten lopuksi Ollin puheet. Olli on tehnyt linjauksensa vanhusten huollosta v.2008 lausuen näin:"terveyspalvelujen resursseja on turha kuluttaa vanhuksilla,joilla on jäljellä vähän elinaikaa, mutta ei varsinaista hoidettavaa sairautta".
Tämä kanta todennäköisesti puree nuoriin äänestäjiin joiden isovanhemmat ovat jo kuolleet. Heille vanhuus on tuntematon käsite. Olli siis tulee saamaan tuntuvan ääni saaliin myös nuorilta.

Eilen Olli vastusti Seutuvaliokunnan (=keski-Karjalan kunnan johtajat) laajentamista luottamushenkilöillä. Ollin mielestä ei pidä politisoida kuntien yhteistä asioiden valmistelu elintä. Hienosti sanottu kun Olli itse istuu siinä elimessä kepulaisena kansanedustaja ehdokkaana. Hän haluaa poistaa poliittisen päätöksen teon kunnallispolitiikassa. Olli tulee saamaan myös vankan kannatuksen ei poliittisilta äänestäjiltä.

Täytyy vain todeta, että Ollissa on poliitikko ainesta ja hyvät mahdollisuudet päästä eduskuntaan. Joten onnea Ollille politikoinnissa ja vaalityössä.



.

torstai 14. lokakuuta 2010

Ollaanko salailussa menty liian pitkälle?

Ollaanko Hellin virheiden peittelyssä menty jo liian pitkälle? Ainakin siltä tuntuu jos saamani tiedot pitävät paikkansa.

Olen kuullut, että Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun johdosta Valvira (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto)olisi pyytänyt lausuntoa lääkäripalveluiden toteutumisesta Keski- Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnalta viime keväänä. Tilaajajohtaja Päivi Hakulinen on katsonut asian niin salaiseksi, että hän on päättänyt salata niin Valviran kysymyksen kuin lautakunnan nimissä siihen antaman vastauksensa lautakunnalta. Mikäli tämä pitää paikkansa niin pitäisikö lautakunnan jäsenten ilmoittaa niin Eduskunnan Oikeusasiamiehelle kuin Valvirallekin, että nämä toimittaisivat jatkossa kyselyt suoraan lautakunnan jäsenille, jotta hekin saisivat tiedon siitä mitä heiltä kysytään.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Positiivistä

Minua on syytetty, että en kirjoita mitään positiivista kuntamme asioista. Tottahan se tietysti on. Nyt kuitenkin teen poikkeuksen tyylistäni.

Maanantain kunnanhallituksen kokouksessa tehtiin ainoastaan hyviä päätöksiä. Erityisen hyvänä päätöksenä kuntalaisten kannalta pidän hallituksen evästystä niille neuvottelijoille jotka nimettiin neuvottelemaan Kiteellä tehdyn Hellin organisaation uudistamista koskevasta valtuustoaloitteesta. Hallituksen näkemys oli, että valtuustoaloite on hyvä ja kannatettava.
Hyvänä hallituksen päätöksenä pidän myös puutteellisesti valmistellun Ikäihmisten palvelurakenteen uudistamis asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Samoin hyvänä päätöksenä pidän aiheettoman kirjallisenvaroitus- esityksen kaatumista hallituksessa.
Myös salaisten asioiden listan päätökset oli hyviä.

Vieläkö joku voi väittää etten osaa kirjoittaa mitään positiivistä kunnastamme?

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Mistä tässä onkaan kyse?

Alkaa tuntua ettei tästä ikäihmisten palvelurakennesuunnitelmasta ote selvää Erkkikään saati sitten minä. Olen yrittänyt ottaa siitä selvää lukemalla Tilaajalautakunnan pöytäkirjaa ja sen liitteitä sekä lehdistön uutisointia siitä.
On pakko tehdä itselle (ja nyt myös teille) rautalanka malli mikä on tilanne nyt ja mitä ollaan muuttamassa, jotta tämän ymmärtäisi.

Olen ymmärtänyt että nyt olisi kyse ikäihmisten tehostetusta palvelu asumisesta ja vuodeosasto hoidosta ja sen vähentämisestä. En nyt ota kantaa vuodeosastoihin vaan tehostettuun palveluasumiseen. Tilastoinnissa ja laskelmissa käytetään raja-arvo ikänä 75 vuotta. Tällä hetkellä Keski-Karjalassa on 206 yli 75 vuotiasta tehostetun palveluasumisen piirissä. Tehostetussa palveluasumisessa alle 75 vuotiaita on 22 henkeä. Palveluasunnoissa on 59 ja vuorohoitopaikkoja on 14. Eli yhteensä 301 henkeä kuten lehdistössäkin on kerrottu.

Nyt kuntiin menevässä esityksessä on tavoitteena vähentää paikkoja sadalla.
Mitä paikkoja sitten voidaan vähentää? Jokainen ymmärtää (toivottavasti Hellinkin väki) ettei palveluasumispaikkoja voi vähentää vaan niitä on lisättävä jos asiakkaita aiotaan siirtää pois raskaammista hoitomuodoista.
Entä sitten vuorohoito paikkojen vähennys? Niitä paikkoja käyttävät omaishoidossa olevat asiakkaat omaishoitajien vapaa päivinä. Niitä on nytkin liian vähän joten tuskin niitäkään voi vähentää.
Sitten on vielä nuo alle 75 vuotiaat jotka ovat tehostetussa palveluasumisessa eli vaikeavammaiset tai muun syyn vuoksi kykenemättömät kantamaan itsestään huolta. Ei tunnu kovin inhimilliseltä tai järkevältä vähentää heidän hoitopaikkoja.

Jäljelle siis jää nuo 206 paikkaa joissa on yli 75 vuotiaat vanhukset. Jokainen tehköön itse johtopäätöksen siitä mitä tapahtuu jos noita paikkoja vähennetään sadalla.

Karjalaisessa oli Airi Turusen haastattelu jossa hän mainitsi, että on olemassa suunnitelma ja laskelmat siitä miten tämä toteutetaan ja mitä korvaavat hoitomuodot maksavat. Hyvä niin jos on, mutta miksi se on niin salainen ettei sitä voi antaa luottamushenkilöille tiedoksi? Jos minulla olisi ollut tuo suunnitelma käytettävissä ja jos se olisi ollut uskottava niin enpä olisi kirjoittanut tätäkään juttua.



.