perjantai 31. joulukuuta 2010

VUOSI 2011

Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille !





.

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua

"Vanhuus ja viisaus." "Vanhassa vara parempi" jne. Vanhat suomalaiset sananlaskut kuvaavat hyvin vanhempien ihmisten viisautta. Tämä käy toteen Veijo Tuunasen blogissa "Tänään näin". Lainaan Veijon viisaasti muotoiltua tekstiä ilman hänen lupaansa: "Erikoiseksi blogistin aseman tekee se, ettei tiedä kenelle kirjoittaa. Ei voi ohjata juttujaan tietylle kannattajakunnalle tai tietyn ajatussuunnan vastustajille. On vain otettava asia esiin ja kirjoitettava siitä oma mielipiteensä. Sitä voi sitten kannattaa, vastustaa tai olla vaan."
Voisiko sen paremmin sanoa?

Siis toivotan teille kaikille joista en tiedä keitä te olette.
Hyvää joulua.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

http://areena.yle.fi/audio/1557273

Kannattaa käydä kuuntelemassa http://areena.yle.fi/audio/1557273. Siinä kuullaan Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Erosen, Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikosen ja Helli-liikelaitoksen johtaja Airi Turusen näkemyksiä Rääkkylän erosta Hellistä.

Mikäli ette jaksa kuunnella niin kerron lyhyesti oman näkemyksen ohjelman annista. Yrjö Eronen esitti neljä selkeää perustelua miksi Rääkkylä erosi. Ne ovat:
- Haluttiin turvata lähipalvelut.
- Samat palvelut saadaan milj. halvemmalla.
- Halutaan sos.- ja terv. palveluiden ohjaus omiin käsiin.
- Halutaan varmistaa potilas turvallisuus.


Siinä oli selkeät perustelut.

Ollin ja Airin näkemykset te kai arvaattekin eli mitään ei olla tehty väärin, Hellin hallinto mallissa ei ole mitään vikaa, kunnat ohjaa ja päättää Hellissä, Hellissä toimitaan erittäin hyvin, jne. eli hellionhyvä hellionhyvä hellionhyvä...

Täytyy nostaa hattua kunnanjohtaja Yrjö Eroselle selkeistä ja perustelluista näkemyksistä. Olihan melkoinen ero kunnanjohtajien välillä, Yrjö pesi Ollin 10-0.
Nyt saattoi mennä Ollilta viimeinenkin mahdollisuus kansanedustajaksi, mikä tietysti on suuri vahinko koko Keski-Karjalalle.

.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kunnanjohtajat vaihtoon

Perjantainen Valtionvarainministeriön selvitystyöryhmän järjestämä tilaisuus, johon oli kutsuttu Keski-Karjalan kuntien ja Hellin edustajat, osoitti sen että Keski-Karjalassa ei ole mahdollisuutta kuntien väliseen yhteistyöhön nykyisten kunnan- ja Hellin johtajien aikana. Eikä luottamushenkilöidenkään näkemykset paljon toivoa anna.
Minulle tuli tunne, että osalla viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä oli tällä hetkellä tärkeintä tukea Riikosen kansanedustaja ehdokkuutta, ei niinkään hoitaa yhteisiä asioita.
Kesälahdenkunnan selvitysryhmän jäsenten aloitteesta tehdyn kutsun tarkoituksena oli selvittää kuntaliitosten mahdollisuuksia Keski-Karjalassa.

Ymmärrän hyvin jos Rääkkylä ei tällä hetkellä oikein luota Tohmajärven ja Kiteen kanssa tehtävään yhteistyöhön ja kuntaliitos mahdollisuuksiin. Onhan kumpikin kunta uhkaillut Rääkkylää oikeustoimilla.

Tohmajärven näkemys oli: -Olli eduskuntaan maksoi mitä maksoi. Eli nyt on pakko pitää Ollin luoma Helli-himmeli pystyssä ja kuntaliitoksessahan Hellin hallintomalli romuttuisi ja siten heikentäisi entisestäänkin Ollin mahdollisuutta päästä kansanedustajaksi.

Kiteen näkemykset jakaantuivat. Lahtela kantoi huolta Keski-Karjalan kuntalaisten hyvinvoinnista ja Kankkunen, Riikosen vaalivankkureiden vetäjänä, tietysti myötäili Riikosen näkemyksiä.

Kaikesta huolimatta selvitystyö ryhmä esittää kuntajako selvityksen tekemistä Keski-Karjalassa ja mikäli muut kunnat torjuvat sen niin sitten selvitetään vastaava kuntamme länsi puolella olevien kuntien kanssa.

Henkilö kohtaisena näkemyksenä minä tulin siihen johtopäätökseen ettei seutukuntamme yhteistyö onnistu ennen kuin kunnanjohtajat ovat vaihtuneet Keski-Karjalan kunnissa.



VOI KESKI-KARJALA PARKA
.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Vielä Rääkkylän päätöksistä

Koska Rääkkylän päätös irtaantua Hellistä on aiheuttanut näinkin suuren uutismylläkän koko maassa niin lienee syytä minunkin sanoa sanani päätöksestä ja jatko seuraamuksista.

Paras-lain tarkoitus oli turvata lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut kuntalaisille. Tämän velvoitteen johdosta muodostettiin Keski-Karjalaan yhteinen tilaaja- tuottaja malli, jossa tilaajana ei olekaan kunta vaan yhteinen neljän kunnan tilaajalautakunta. Toisin sanoen Kiteen, Tohmajärven ja Kesälahden edustajat pystyivät päättämään enemmistö päätöksillä minkä tasoisia ja mitä palveluita Rääkkylän kunta haluaa tilata ja mitä palveluita Rääkkyläläiset tarvitsevat. Kunta itse ei voinut enää vaikuttaa omiin palveluihinsa, ei edes vetoamalla voimassa oleviin sopimuksiin.

Rääkkylä sai tarpeekseen jatkuvista palveluiden heikentämisistä, sopimusrikkomuksista ja kustannusten hallitsemattomasta kasvusta. Päätös erota Hellistä on perusteltua kun Rääkkylä saa turvattua ne palvelut joita Paras-lailla on haluttu turvata ja vielä huomattavasti halvemmalla.

On puhuttu, että uudella lailla voidaan Rääkkylä pakottaa takaisin tähän mielettömyyteen. Minä haluaisin nähdä sen ministerin joka esittää, että Rääkkylän kuntalaisilta evätään Paras-lain mukaiset peruspalvelut ja lisäksi heidän tulee maksaa puutteellisista palveluistaan miljoona euroa enemmän. Sellaisesta ministeristä saattaisi tulla elävä poliittinen ruumis.

Nyt sitten pitääkin pukeutua ja lähteä kuuntelemaan miten muiden kuntien edustajat ja ministeriön selvitys miehet aikovat aukaista tämän solmun.

.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Rääkkylän valtuusto

Tänä aamuna ei auto käynnistynyt sovittuna aikana, sillä oli selvästi feministisiä piirteitä. Välillä vähän lupaili, mutta sitten heittäytyi aivan mykäksi. Sain sen viimein toimimaan vähän ennen yhtätoista ja kun olin jo ilmoittanut etten tule sovittuun aikaan sovittuun paikkaan niin päätin lähteä katsomaan Rääkkylän kunnanvaltuuston kokousta. Kannatti lähteä.

Olette jo tiedotusvälineistä lukeneet mistä siellä keskusteltiin ja mitä siellä päätettiin, joten en kerro siitä. Kerron siitä ilmapiiristä joka siellä vallitsi. En milloinkaan ole ollut vastaavassa valtuuston kokouksessa, jossa olisi vallinnut vastaava yksimielisyys ja taisteluhenki oman kunnan puolesta. Paikalla ei ollut kepulaisia, ei kopulaisia, ei demareita, ei vasemmistoliittolaisia eikä kristillisiä, oli vain Rääkkylän kuntalaisten valitsemia edustajia päättämässä yhteisistä asioista.
Minun täytyi vain ihailla heitä ja tuntea kateutta kuntamme puolesta.

Mietin Rääkkylän valtuustosalissa, milloin meidän kuntamme valtuustossa nähtäisiin vastaava näytelmä ja yksimielisyys, mutta surukseni minun täytyi tunnustaa, että tuskin koskaan pääsemme samaan.

ONNEA RÄÄKKYLÄN KUNTALAISTEN VALITSEMILLE EDUSMIEHILLE JA VIRANHALTIJOILLE.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Hellin johdon tapaaminen

Eilen oli kunnanhallituksessa käsittelyssä ensi vuoden talousarvio ja taloussuunnitelma seuraaville vuosille. Luottamushenkilöille mitään ennakkoon ilmoittamatta paikalle ilmaantui Hellin johtaja, vanhuspalvelupäällikkö ja tilaajajohtaja.

Puolen tunnin atk opiskelun jälkeen he saivat laitteet pelaamaan ja esitys alkoi. Tunnin päästä olimmekin jo siten paljon viisaampia. Tämän vuoden Hellin talousarvion toteutumisesta tuli selkeä kuva, se saattaa toteutua tai sitten siihen saattaa tulla parin miljoonan ylitys entisten ylitysten lisäksi. Tietävät kuulema asian tarkemmin 17.12.

Videotykki esitys keskittyi vanhuspalvelu päällikön tekemään vertailuun kolmesta eri vaihtoehdosta kuntamme vanhusten hoidosta. Siinä esityksessä kiistattomasti todistettiin, että 48 vuodepaikkaa tulee kalliimmaksi kuin 38 tai 34 vuodepaikkaa. Lisäksi esityksellä vahvistettiin jo ennakkoon ollut epäilys siitä ettei Helli voi siirtää vuodeosastolta sinne kuulumattomia ihmisiä tehostettuun palveluasumiseen jollei vuodeosastoa remontoida. Selitystä miksi ei voi siirtää ei saatu taaskaan.

En lähde tämän vanhuspalvelupäällikön ensi tapaamisen pohjalta tekemään pitemmälle meneviä johtopäätöksiä siitä onko Hellin johdon keskimääräinen asiantuntemus kasvanut vai laskenut uuden vahvistuksen myötä. Sen aika näyttää.

Muuten mukava esitys, mutta kun se tuli yllättäen ja oli huonosti ennakkoon valmisteltu niin meiltä jäi talousarvio käytännöllisesti katsoen käsittelemättä.No, ehkä sitten ensi vuonna me paneudumme kuntamme talouteen vähän paremmin, mikäs kiire sillä vielä on...



.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Rääkkylän perustelut.

Olen pyrkinyt välttämään kirjoittamista muista kunnista ja niiden päätöksistä, mutta nyt on pakko tehdä poikkeus. Kaikille lienee selvää että Rääkkylä on irtisanomassa Keski-Karjalan kuntien kanssa tehtyä Yhteistoimintasopimusta.

Miten tähän on tultu?
Rääkkylästä ja muistakin kunnista on tullut koko Hellin historian ajan vaatimuksia milloin toiminnan- ja milloin hallinnon uudistamiseksi. Nämä vaatimukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Asenne on ollut: "Meillä on valta me päätämme, ei tämä muille kuulu." tai niin kuin eräs asian ilmaisi: "koirat haukkuu, mutta karavaani vain kulkee."

Nyt sitten Rääkkylän mitta tuli täyteen ja he ovat irtisanomassa sopimuksen. Lainaan tähän alle tekstin Rääkkylän kh.n pöytäkirjasta. Jokainen voi miettiä onko sopimuksen irtisanomisen perusteluissa jotain mikä ei pitäisi paikkaansa. Minä en siitä sellaisia löytänyt. ( Olen itse lihavoinut merkittävimmät kohdat.)

---------------------------

"Sopimuksen irtisanomiseen johtavat mm. seuraavat syyt:

Talouden seuranta ei ole toiminut ja se tehnyt kunnan oman talouden ohjauksen ja seurannan mahdottomaksi.

Yhteistoimintasopimuksen mukaan "tilikauden kertynyt yli- tai alijäämä kirjataan liikelaitoksen taseeseen yli- tai alijäämätilille. Liikelaitoksen talous on tasapainossa suunnitelmakaudella.". Kuitenkin alijäämien periminen ja ylijäämien palauttaminen on toteutettu.

Yhteistoimintasopimuksessa lähtökohtana oli, että kunnat voivat järjestää palveluja myös yhteistoiminta-alueen yleisestä tasosta poiketen. Nyt lähtökohdaksi on kuitenkin otettu, että palvelujen tulee olla yhtenevät.

Toiminnallisesti pienen, joustavasti toimivan terveyskeskuksen toimintaan on ns. prosessiorganisaation myötä tuotu turhia rajoitteita. Monissa suomalaisissa tutkimuksissa on todettu, että tehokkaimpia ovat sellaiset terveyskeskukset, joissa toimitaan tiiminä, ammatilliset rajat ylittäen. Tämän uusi malli on estänyt.

Kilpailutukset, joita on järjestetty lääkäripalveluista ja vanhusten asumispalveluista ovat olleet ammattitaidottomasti hoidettuja ja epäonnistuneita.

Yhteistoiminta-alue/liikelaitos -malli on johtanut pyrkimykseen keskittää toimintoja seutukunnan kaupunkikeskukseen.

Monimutkainen hallintomalli on ollut omiaan hämärtämään vastuusuhteita ja vähentämään luottamushenkilöorganisaation vaikuttamismahdollisuuksia.
Tähän seikkaan viitataan Valviran eduskunnan oikeusasiamiehelle antamassa lausunnossa Rääkkylän kuntalaisen tekemästä valituksesta.

Päätöksenteko pyritään siirtämään tilaajalautakunnalle ja valtuustot syrjäyttämään.


Rääkkylän kunnalle Attendo MedOne Oy:n tekemä kehittämis- ja kumppanuusehdotus merkitsee sosiaali- ja terveystoimen hoitamisesta merkitsevästi edullisemmalla hinnalla mihin tilaajalautakunnan kautta Helliltä tuotettu malli pystyy.

Kyse on Rääkkylän selviytymisestä."