Aikoinaan eräs pariskunta matkusti Israeliin. Perillä vaimo
sairastui ja jonkin ajan kuluttua kuoli. Miehelle tarjottiin vaimon ilmaista
hautausta pyhään maahan, toisena vaihtoehtona olisi sinkkiarkun hankkiminen ja
vainajan kotiin kuljetus. Hinnaksi arvioitiin 10.000€. Aikansa harkittuaan mies
sanoi valitsevansa vainajan kotiin kuljetuksen.
Toiset ihmettelivät miksi mies valitsi kalliin vaihtoehdon kun olisi
saanut haudata vaimonsa pyhään maahan ilmaiseksi. Mies vastasi kuulleensa, että
täällä pyhällä maalla on joskus aiemmin tapahtunut kuolleista ylös nouseminen
eikä hän halua ottaa sellaista riskiä vaimonsa suhteen.
Vanha vitsi, mutta aina se jaksaa naurattaa.
Vaikka jokainen
ymmärtää tuon jutun vitsiksi niin miksi sitten tätä ei kaikki ymmärrä samalla
tavoin? Raamattu kertoo, (olikohan Johanneksen vai Markuksen evankeliumissa vai
molemmissa), miten Jeesus sanoi sairaalle, ”nouse, ota vuoteesi ja käy.” Ja sairas parantui. Tätä samaa keinoa on
yritetty Kiteellä Hellin toimesta neljän vuoden ajan. Johtajien toimesta on
päätetty kantaa vuodeosastojen sänkyjä varastoon (ilmeisesti potilaat eivät ole
siihen itse pystyneet) ja tällaisella, hallinnon mahtikäskyllä, on yritetty
parantaa sairaat. Ei onnistunut ihmeparantaminen Hellin johdolta. Ihmiset
sairastivat kuten ennenkin, mutta nyt se vain maksoi enemmän.
Nyt on Kiteellä uusi johto, niin uusio Hellissä kuin koko kaupungissa,
mutta mitään ei ole opittu vanhoista virheistä. Nyt yritetään taas uudelleen sitä
samaa konstia mitä noissa evankeliumeissa kerrotaan.
Edellinen vastaava kokeilu viime kevät talvena maksoi yli
200.000€ jonopäivä maksuina keskussairaalalle. Mikähän tämän kokeilun hinta on?
On helppo tehdä päätöksiä kokeiluista kun omat rahat ei ole
kyseessä…
.