keskiviikko 29. syyskuuta 2010

IKÄIHMISTEN PALVELURAKENNE UUDISTUS KESKI-KARJALASSA

Lehdistö on uutisoinut viime viikolla Keski-Karjalan Tilaajalautakunnan esitystä ikäihmisten palvelurakenteen uudistamisesta. Mistä siinä sitten oikein on kyse? Uudistamisella pyritään vähentämään vuodeosaston ja tehostetun palveluasumisen vuodepaikkoja kolmanneksella.

Lehdistössä palvelurakenne uudistusta on perusteltu väestöpohjan pienenemisellä. Perustelu kuitenkin ontuu mielestäni pahasti. Vuonna 1980 Keski-Karjalassa asui 25760 ja v.2009 19565 asukasta eli vähennystä on tapahtunut 6195 hengellä. Vastaavana aikana yli 75 vuotiaitten määrä on kasvanut 1314 asukkaasta 2256 eli kasvua on 942 ikääntyneellä hengellä (Tilastokeskustiedot v.2009). Mielestäni vanhuspalveluita ei voi tarkastella tai mitoittaa väestöpohjan, vaan vanhusten määrän mukaan. Asiasta tulisi ensin käydä yhteinen laaja keskustelu alueellamme.

Uudistusta on myös perusteltu syntyvillä säästöillä, jotka olisi
vuodeosasto- ja tehostetun palveluasumisen paikkojen vähenemisestä johtuen n.7 milj. euroa/v. Kuitenkaan ei ole olemassa mitään laskelmia siitä, mitä lisäkustannuksia tämä muutos aiheuttaa kotipalveluun ja kotisairaanhoitoon
tai erikoissairaanhoitoon. Asia oli kuitattu valmistelussa kahden
ranskalaisenviivan lauseella, - kotihoidon tehostaminen, - pitemmällä aikavälillä tehostetun kotihoidon kehittäminen.

Tilaajalautakunnalle tuodussa esityksessä oli paljon kertova lause: "Välivaiheella tarkoitetaan v. 2011 alkavaa vaihetta jona aikana puretaan nykyinen palvelujärjestelmä." Siinä ei ollut mitään suunnitelmaa, miten nuo lähes sadan vuodepaikan vähennys aiotaan tehdä ja millä resursseilla aiotaan hoitaa sieltä siirtyvät vanhukset kotiinsa. Esityksessä ei myöskään ollut miten
olemassa olevan henkilöstön laaja eläköityminen vaikuttaa tilanteeseen.

En vastusta uudistusta, mutta en voinut olla hyväksymässä tämän kaltaista suunnitelmaa jossa oli ristiriitaisuuksia, valtuustojen päätösten vastaisia linjauksia sekä oleellisia puutteellisuuksia. Itse asiassa suunnitelmasta jäi minulle enemmän avoimia kysymyksiä kuin mihin se antoi vastauksen.

Olen edelleen sitä mieltä, että vanhusten palvelurakenneuudistus tulee toteuttaa siten, että ensin tehostetaan suunnitelmallisesti kotipalvelua, kuntoutusta, kotisairaanhoitoa ja vanhusten terveydenhoitoa. Tämä mahdollistaa entistä huonokuntoisemman vanhuksen kotona asumisen. Tästä seuraa, ettei enää tarvita nykyistä määrää vuodeosasto- ja tehostetun asumispalvelun paikkoja ja ylimääräiset paikat voidaan lakkauttaa tarpeettomina.

Tällainen toteutustapa on inhimillisempi ja asiakaslähtöisempi kaikkineen, vanhusten omaisten ja ennen kaikkea vanhuksen itsensä kannalta, sekä myös halvempi vaihtoehto kuin nyt suunniteltu palvelurakenteiden purkusuunnitelma.



.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Vanhusten tulevaisuus Keski-Karjalassa

Tiedoksi teille vanhuksille ja vanhoiksi tuleville, huomenna kokoontuu tilaajalautakunta linjaamaan vanhusten asumispalveluita ja vuodeosastoja seutukunnallamme.

Suora lainaus esittely tekstistä:"Välivaiheella tarkoitetaan v.2011 alkavaa vaihetta jona aikana puretaan nykyinen palvelujärjestelmä. Tarkoituksena on saada palvelurakennemuutos toteutettua seuraavan valtuustokauden puoliväliin mennessä.

Tämä vain tiedoksi teille kaikille jotka vielä olisitte tarvinneet tätä vanhaa palvelujärjestelmää.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Yhteistyö

Sain alla olevan kutsun 27.8.2010 sähköpostilla.


Kunnanhallitus
hallinto-osaston henkilöstö


Kutsu
Kunnanhallituksen ja hallinto-osaston yhteistyöpalaveri



Kunnanhallituksen ja hallinto-osaston välinen yhteistyöpalaveri järjestetään 2.9.2010 klo 8.00 – 12.00 valtuustosalissa. Yhteistyöpalaveri on osa hallinto-osaston työpaikkaselvityksestä seuranneita toimenpiteitä joilla pyritään parantamaan työn suvuvuutta ja työhyvinvointia.

Toivomme kaikki hallituspöydän ääressä istuvat mukaan hallinto-osaston henkilöstön kanssa parantamaan ja kehittämään työyhteisön hyvinvointia. Tilaisuudessa on tarkoitus käydä avointa keskustelua ja sopia yhteiset pelisäännöt hyvälle yhteistyölle.

Hallinto-osaston puolesta


Eija Hämäläinen
hallintojohtaja


Tämän iltaisessa hallituksen kokouksessa ilmeni, että hallinto-osaston käsitys yhteistyöstä on perin merkillinen. Minä, yksinkertainen ihminen, en ole koskaan ymmärtänyt ajatella, että yhteistyötä voi tehdä niinkin kuin millaiseksi he sen ajattelevat.
No.. oppia ikä kaikki.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Yhteistyö terveisin

Olin eilen merkillisessä palaverissa. Kunnanhallituksen pöydän ympärillä istuvat ja kunnan hallinto-osaston väki oli kutsuttu eilen kello kahdeksaksi yhteistyö palaveriin. Kutsussa ei ilmennyt mitä konkreettista asiaa palaveri koski eikä tarkempaa ohjelmaa ollut.
Menin hieman myöhässä tilaisuuteen, joten en kuullut avaussanoja miten tähän tilaisuuteen oli päädytty. Pienoisena yllätyksenä minulle oli, että tilaisuuden vetäjänä toimi "kallonkutistaja" Martti Kejonen.

Vähän aikaa kuunneltuani Kejosen alustusta, minulle tuli mieleen, onko kunnanhallituksessa kahden kerroksen väkeä? Demari väelle tämä kaikki oli aivan uutta, mutta viime kesäkuun valtuustossa porvari valtuutetut tiesivät kertoa, että on tulossa tilaisuuksia joissa selvitetään työpaikka ongelmiin liittyviä asioita. Kunnassamme ilmeisesti riittää kun hallituksen yksinkertainen enemmistö tietää tulevat tapahtumat.
Toinen ihmetyksen aihe oli, kun muistaa viime kesäkuun valtuustokokouksen asiaa tilapäisen valiokunnan muodostamista selvittämään kunnassa ilmenneiden työpaikka kiusaamisten laajuudesta ja vakavuudesta sekä toimenpiteistä joilla ne saataisiin loppumaan. Valiokunnan perustamista vastustettiin niin viranhaltijoiden kuin porvari valtuutettujen toimesta mm. siksi että se on työsuojelu organisaation tehtäviin kuuluva asia, eikä luottamusmiehille kuuluva asia. Onko ihmisen muisti niin lyhyt ettei se muista kahden kuukauden takaisia asioita? Nyt samat ihmiset istuivat tilaisuudessa setvimässä hallinto-osaston ongelmia. Vai ajattelevatko he niin, että hallinto-osaston ongelmat kuuluvat luottamushenkilöille ja muiden osastojen työsuojeluorganisaatiolle?

Minulle jäi tilaisuudesta epämääräinen kuva, mihin sillä pyrittiin? Itse olen vieraillut hallinto-osastolla viimeksi muistaakseni joskus viime vuoden lopulla, eikä silloin tullut työntekijöiden taholta esiin mitään sellaista mikä olisi koskenut työhyvinvointia.

Tulee mieleen edellinen kausi kun olin luottamushenkilönä, silloin tällaisia ongelmia ei ollut. Olisiko tämäkin kallis tilaisuus voitu välttää selkeällä työhön opastuksella ja - ohjeistuksella ja selvittämällä työntekijän oikeudet ja velvollisuudet. Mene ja tiedä...



.