”Helli- liikelaitoksen raportointi ei toteutunut vuonna 2010 yhteistoimintasopimuksen edellyttämällä tavalla.”
”Elokuun toteutumisraportin pohjalta ja myöhemmin syksyllä 2010 Hellin johtajan ja johtokunnan olisi tullut nähdä, että talousarvio ylittyy merkittävästi ja saattaa sosiaali- ja terveyslautakunnan kautta kuntien tietoon mahdollinen ylitys ja/tai kuroa omin toimenpitein syntyvä ylitys kiinni. Johtokunta valitsi liikelaitoksen johtajan esityksestä linjan, että suuria yllätyksiä ei tulisi vaan kehitys jatkuisi tasaisena. Nyt voidaan todeta, että valittu linja oli virheellinen. Tasaisen taulukon seuranta ei ole riittävää.”
”Loppuvuodesta Helli-liikelaitoksen johtaja ja johtokunta arvioivat talousarvion toteutumista liian optimistisesti ja eivät esittäneet riittävästi maksuosuuksia ja/tai toteuttaneet sopeuttamistoimia.”
”Kesälahdella tehostetun palveluasumisen kustannukset nousivat. Ostopalvelun hinnan prosentuaalinen nousu oli 8 - 23 % ja korotus koski jo olemassa olevaa palvelua ja uusia hoitosuhteita. Tehostetun palveluasumisen kilpailutuksen ostopalveluhintoja nostava kuluvaikutus oli 66 000 euroa.”
”Taulukosta voidaan todeta, että Helli-liikelaitos ei ole pystynyt toimittamaan siltä edellytettyjä raportteja ja että raporttien toimittamisessa on ollut viiveitä koko vuoden ajan.”
”Voidaan todeta, että yhteistoiminta-sopimuksen mukaiset keskeiset sopimukset on vuoden 2009 peruspalveluohjelmaa lukuun ottamatta hyväksytty jälki-käteen tai niitä ei ole hyväksytty. Vastuut ovat näin ollen epäselviä. Edellä oleva tarkoittaa sitä, että 1) kunnat 2) sosiaali- ja terveyslautakunta (tilaaja) ja 3) sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli-liikelaitos (tuottaja) -kolmikantamalli ei ole toiminut Keski-Karjalassa. Osittain tästä johtuen sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnan ja talouden ohjaaminen ei ole toiminut toivotulla tavalla. Helli -liikelaitoksen vuoden 2010 talousarvion laadinta oli osaltaan edellä todetusta johtuen ongelmallista.”
”Helli-liikelaitoksen talousarvion oma käsittelykään ei toiminut moitteettomasti. Johtokunnan päättämää talousarvion 0,5 milj. euron pienennystä ei viety käyttösuunnitelmaan.”