Maanantaina kokoontuva Kiteen valtuusto käsittelee uutta hallintosääntöä. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa niin kokouksesta on odotettavissa värikäs ja sekava. Hallintosäännöllähän määritellään kuka käyttää päätös valtaa missäkin asiassa.Hallintosääntö on pakko uudistaa kuntaliitoksesta johtuvien muutosten vuoksi, mutta myös siksi että Kiteen nykyinen hallintosääntö on kuntalain vastainen.
On ollut surkuhupaisaa seurata hallintosäännön valmistelua. Ensimmäisen kerran hallintosääntöä tarjottiin uudelle valtuustolle vuoden 2012 lopulla. Silloin päätettiin, että hallintosääntö valmistellaan huolella ja se tuodaan valtuustoon 30.4.2013 mennessä. Ei tuotu. Niinpä jätin kesäkuun valtuustossa viidentoista valtuutetun allekirjoittaman, kuntalain 54§2.mom. mukaisen vaatimuksen kutsua koolle ylimääräinen valtuuston kokous käsittelemään hallintosääntöä. Ei kutsuttu. Vasta kun tarkastuslautakunta vaati selvityksen antamista valtuustolle, miksi valtuuston päätöstä ei ole noudatettu, niin hallitus joutui viimein nöyrtymään ja tuomaan asian valtuuston käsittelyyn lokakuussa. Koska hallitukselta ei vieläkään ollut esitystä hallintosäännöksi niin valtuusto antoi lisäaikaa tammikuun loppuun saakka valmistella asiaa ja nyt se sitten on viimeinen, yhdeksän kuukautta myöhässä, käsittelyssä. Tai jos Jaakko Turuseen, Kiteen hallintojohtaja evp.hen, on uskominen niin se on myöhässä 13 kuukautta.
Valmistelun hitautta on selitelty sillä, että halutaan yksimielinen esitys valtuustolle. En tiedä monta äänestystä olisi hallituksessa ollut jos valmistelu olisi tehty nopeammin, nythän niitä ei ollut kuin 18 äänestystä :-).
Mistä sitten nämä näkemys erot johtuvat? Selitystä on haettava Kiteen vanhasta hallintosäännöstä jolla valta oli annettu viranhaltijoille. Ei sillä sinällään ole merkitystä päättääkö asioista lautakunta tai viranhaltija kunhan päätökset ovat hyviä. Kiteellä ei kuitenkaan mennyt näin. Jäävuoren huippuna voidaan pitää Helli-liikelaitoksen keskustalaista johtajaa, joka haali itselleen esikunnan kepun istuvista ja entisistä kaupunginvaltuutetuista. Kesälahdelta päin sivullisena seuranneena tuntui, että ainoa pätevöitymis peruste oli jäsenkirja.
Sanonta: "Kun Herra antaa viran kaipa Hän antaa myös viranhoitoon tarvittavan järjenkin.", ei toteutunut Hellissä.
Edellä kerrotun johdosta osa luottamushenkilöistä katsoo, että vastaavien katastrofien välttämiseksi. on syytä palauttaa päätäntä valtaa luottamushenkilöille ja taas osa ei ole huomannut mitään virheitä tapahtuneen. Ehkä ei kepun kannalta katsottuna olekaan mitään moitittavaa tapahtuneissa.
Demarit vaaliohjelmassaan linjasi hallintosääntöä asiaa niin, että valta kuuluu vaaleissa valituille luottamushenkilöille. Toivottavasti kaikki demarit muistavat maanantaina millä ääniä kalastelivat vaaleissa.
PS. em. lain sisältö:
Kuntalaki 54§2.mom.: Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään
neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä
varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.
.