Nyt on tuhannen taalan paikka vai sanoisinko miljoonien eurojen paikka.
Olin torstaista lauantaihin puoluekokouksessa Seinäjoella (en kirjoita nyt kokous päätöksistä) ja tapasin monta, niin Pohjois- Savon kuin Pohjois- Karjalankin merkittävissä päättävissä elimissä olevaa toveria. Otin useissa keskusteluissa esille kysymyksen Leppävirran jätteenpolttolaitos hankkeen ongelmista. Oli yllättävää, että niin monet toverit, niin Savosta kuin Karjalastakin kehottaivat Kiteetä käyttämään nyt syntynyttä tilannetta hyväkseen ja ottamaan Kiteen jätteenpolttolaitoksen uudelleen agendalle.
Olen täysin samaa mieltä tovereiden kanssa. Nyt on käännettävä kaikki kivet ja kannot saadaksemme meille kuuluvan investoinnin seutukunnalle. Nyt ei riitä, että kaupungin ylin johto seuraa kaupungintalolta miten tässä käy vaan kaupungin, niin virkamies kuin poliittisen johdon on rohkaistava mielensä ja uskalletta jalkaudua niihin kapinetteihin joissa päätökset tehdään. Pelkän tontin osoittaminen ei enää nyky päivänä riitä jos kaupunki haluaa investointeja alueelleen, sen eteen on tehtävä töitä ja uskallettava mennä lobbaamaan sinne missä päätökset tehdään.
____________________________________________--
Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille !
.
Olin torstaista lauantaihin puoluekokouksessa Seinäjoella (en kirjoita nyt kokous päätöksistä) ja tapasin monta, niin Pohjois- Savon kuin Pohjois- Karjalankin merkittävissä päättävissä elimissä olevaa toveria. Otin useissa keskusteluissa esille kysymyksen Leppävirran jätteenpolttolaitos hankkeen ongelmista. Oli yllättävää, että niin monet toverit, niin Savosta kuin Karjalastakin kehottaivat Kiteetä käyttämään nyt syntynyttä tilannetta hyväkseen ja ottamaan Kiteen jätteenpolttolaitoksen uudelleen agendalle.
Olen täysin samaa mieltä tovereiden kanssa. Nyt on käännettävä kaikki kivet ja kannot saadaksemme meille kuuluvan investoinnin seutukunnalle. Nyt ei riitä, että kaupungin ylin johto seuraa kaupungintalolta miten tässä käy vaan kaupungin, niin virkamies kuin poliittisen johdon on rohkaistava mielensä ja uskalletta jalkaudua niihin kapinetteihin joissa päätökset tehdään. Pelkän tontin osoittaminen ei enää nyky päivänä riitä jos kaupunki haluaa investointeja alueelleen, sen eteen on tehtävä töitä ja uskallettava mennä lobbaamaan sinne missä päätökset tehdään.
____________________________________________--
Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille !
.
71 kommenttia:
Kuka tai ketkä voisivat lobata jätteenpolttolaitosta Kiteelle? Virkamiehistä ei kykene tähän kukaan. Ei myöskään Ketistä. Ei ole osaamista eikä uskottavuutta. Poliittisista päättäjistä ei myöskään löydy samassa paketissa osaamista, edustavuutta tai uskottavuutta. Tai jos löytyisikin, niin joku naapurivaltuutettujen porukka laittaisi kapuloita rattaisiin. Nyt on tosiaankin aika ja paikka tehdä töitä jätteenpolttolaitoksen saamiseksi Puhokseen, mutta. Ainoa toivo olisi joku yrittäjä tai yrittäjätaustainen henkilö- tai taho, jolla ei le mitään kytkyjä Kiteen päättäviin elimiin, virkamiehiin tai Ketiin.
olet Matti oikeassa , nyt olisi tuhannen taalan paikka , edelliseen kommenttiin yhdyn ei kentistä ole sitä hoitamaan ... Se on nähty . Paras olisi kaupungin johtajan aktiivinen rooli tässä . Sen parempaa meillä ei ikävä kyllä nyt ole . Luottamusmiehille en tätä tehtävää soisi muuta kun lobbaamisen osalta jos suhteita on lobattaviin .
Äskeisen korjataan KETISTÄ ei ole tätä hoitamaan
Minusta Esa Lahtela kyllä pystyy kun vaan muut eivät sotke taas tätäkin asiaa, kuten niin monta kertaa aiemmin. T, demari
Kiteen on kutsuttava Pohjois-Karjalan kuntapäättäjistä kaikki painoarvoltaan merkittävimmät Kiteelle keskustelemaan asiasta. Jätteenpolttolaitos on merkittävä koko seutukunnalle ja merkittävin yhteistoiminnan herättäjä keskinäisen kilpailun tilalle. On muistettava, että uuden sellutehtaan tulo Varkauteen tukee Puhoksen polttolaitosta. Lämpö kaikki ei sovi Varkauteen. Nyt on toimittava heti.
Veijo kirjoittaa (taaskin) ihan viisaita.
Kiitos onnitteluista Matti!
Yhdyn esitykseesi mielihyvin:)
Valmista odottamalla ei mitään tule.
Kaikkea hyvää sinulle ja esityksellesi, Matti! ♥♥
Ketin Ignatius ja sekatyömies on vaan pidettävä tuosta projektista kaukana sillä molemmilta on uskottavuus karissut viime vuosien saatossa esim viime kesän budjettilypsy ketille.
Juu ei kun Auvinen, Lahtela ja Musikka neuvottelemaan jätteenpolttolaitos Kiteelle.
Siinä on tarpeeksi tietoa, taitoa, henkilökohtaisia suhteita ja arvovaltaa asioita hoitamaan. Asiat loksahtaa varmasti parhain päin.
Muut älkööt sotkeko tätäkin "keissiä."
Asia on tottakai tutkittava mahdollisten lämmön käyttäjien ja polttoaineen toimittajien kanssa.
Kuten muistamme viimeksi ainakin Joensuu jätti Kesi-Karjala yhteistyön sivuun Savon eduksi. Jos tilanne nyt muuttuu Varkauden omien päätösten johdosta, niin lienee mahdollista myös Joensuun ja Puhaksen muuttaa kantaansa asiassa.
En epäile ollenkaan etteikö naapur kunnat olisi mukana hankkeessa, koska sillä on laajempi vaikutus työllisyyteen Keski-Karjalan alueella.
Ei kannata tässä vaiheessa "korvamerkata" ketään sisään tai ulos hankkeen eteen päin viejistä, kun kaikkien panos tulee olemaan tärkeä, eikä tätä kukaan yksin pysty viemään maaliin saakka. Jos hanke vielä tulee oikeasti pöydälle, niin siinä on tosiaan "tuhannen taalan" paikka näyttää löytyykö itä-suomesta yhteis henkeä, vai vedetäänkö vain omaa kelkkaa kun kaveri tarviisi apua.
t:Osmo Pirhonen
Tuunanen kirjoittaa asiaa. Ainoa vain, että Kiteen päättäjillä ei ole suhteita muihin kuntiin. Nyt riittäisi kaksikin hyvää lobbaria ja neuvottelijaa. Ja lupaus poliitikoilta ja Ketiltä, etteivät tule sotkemaan ja pilaamaan asiaa.
Yrittäjät ja rahoittajat hoitavat laitoksen puhokseen, kun he ensiksi varmistuvat laitoksen kannattavuudesta. Polittiset pelurit ja pisteiden kerääjät pysykööt sivussa, että hanke saadaan mäelle.
Sitä kannattavuutta ei saada varmistettua ilman poliittisia päätöksiä.
Mitenkä politikot varmistavat kannattavuuden? sitenkö, että yhteiskunta maksaa tappiot ja yrittäjä kerää voitot?
Ei ole epäilystäkään etteikö yrittäjä pistä pytinkiä pystyyn jos se on kannattava laitos,mutta ei yhteiskunta ja politikot voi olla takuumiehenä, jos laitos ei tule toimeen omillaan.
Vuosia sitten tehdyt laskelmat osoittivat, että laitos on kannattava, onko tilanne noista ajoista muuttunut onkin toinen juttu.
Matti ja monet muut olette jälkijunassa, asiaa on valmisteltu taustalla ilman metakkaa ja julkista huuhailua. Aina löytyy oksan ottajia kunon joku kuusen kaataa. Meillä on muutama oikea kuusen kaataja, jotka tekevät töitä koko seutukunnan hyväksi.
Asia on juuri noin, kuten anonyymi 16,34 toteaa. Kuusen kaatajat eivät pidä meteliä itsestään, eikä saavutuksistaan ja tuskin haikailevat ansioristejä rintapielukseensa. Oksan ottajat ja pilipali politikot,tekevät kaikkensa kerätäkseen pisteet omaan ansiottomaan politiikan laariinsa, joita syötetään rinta rottingilla vaalikarjalle.
Syöttekö te samalla suulla jolla puhutte???
Vai on valmisteltu taustalla? Markkinaoikeusvalitustako? Eipä siinä taida näkyä allekirjoittajina kiteeläisiä päättäjiä.
Anonyymillä klo 15.57 taitaa olla aukko sivistyksessä. Kunnat päättävät mihin he toimittavat jätteensä. Ei Joensuu päättänyt ettei Kiteelle tehdä jätteen polttolaitosta he vain päättivät että Puhas oy vie jätteensä Leppävirralle ja siihe kaatui aiempi hanke.
Ekös sille jätteestä satavalle enerkialle tulisi olla järkevä kokonaistaloutta hyödyttävä käyttö,sitä ei ilmeisesti nyt taida olla, kun tuo lestilavukin alkaa olla purettu laitos, sekatyömiehen myönteisistä lupauksista huolimatta.
Minusta tässä ei nyt kannata kenenkään irtopisteitä yrittää kerätä kyen anonyymit klo 16.34 ja 17.40 yrittävät tehdä. Nyt pitää yrittää meidän kaikkien puhaltaa yhteiseen hiileen niin jottei tuhkat lennä toistemme silmille.
Matti on oikeassa, omastamielestään oikeassa. Mutta matista ei ole yhteenhiileen puhaltajaksi ainakaan meidän demariporukassa. Hajoita ja hallitse toiminta kuvaa paremmin matin puuhasteluja.
Heh heh, ompa pikkurouva nyt vetänyt pahasti porot sieraimiinsa.
Voisiko se yhteenhiileen puhaltamis ongelma johtua siitä, että jotkut yrittävät sanella mihin hiileen pitää puhaltaa kysymättä ensin asiaa valtuustoryhmältä tai jos kysytäänkin niin unohdetaan enemmistön kanta heti kun kokoushuoneen ovi on sulkeutunut (esim. hallintosääntö käsittely)
Alku tässä viestiketjussa oli yhteenhiileen puhaltamisen puolesta . Jossain vaiheessa siihen jo joku riidankylväjä hyppäsi länkyttämään . Koetetaan jo täällä vetää yhtä köyttä asian puolesta . Veijo tuunainen puhui myös asiaa se on koko keski Karjalan yhteinen asia ja päämäärä .
Demareiden ei tarvitse kauan pohtia yhteenhiileen puhaltamisesta, sillä ryhmä näyttää kuihtuvan olemattomiin,kuin pyy maailmanlopun edellä.
Kososelle tiedoksi: jotkut edistävät asioita, jotkut tekevät valituksia.
Tai asian voi ilmaista niinkin, että jotkut toimivat lain vastaisesti ja jotkut yrittävät ohjata kuntalaivaa lain viitoittamalle tielle.
anonyymille klo 8.19: Meissä demareissa(kin) on aina löytyy joku riidankylväjä ja selkään puukottaja.
Demareiden kepu-siipi ja omien etujen ajajien porukka elää omaa elämäänsä välittämättä kunnan tai kuntalaisten eduista. Se siipi sanoo ja päättää juuri niinkuin kepu ja virkamiehet käskevät. Siltä pohjalta on turha haaveilla, että syntyisi mitään yhteisiä näkemyksiä. Kiteen luottamushenkilöt eivät joka tapauksessa tule saamaan rivejään kuntoon tällä valtuustokaudella. Hieman huono tilanne silloin saada myöskään ulkopulisia, kuten muita kuntia uskomaan Kiteen toimintaan. Kiteen luottamushenkilöt voivat keskittyä riitelemään keskenään ja viemään kaikki päätökset eri oikeuksiin. Ei siinä aika riitä mihinkään järkevään.
Tietääkö teistä kukaan minkälainen organisaatio sinne Kiteen perusturvaan on nyt sitten "kaupunginjohdon suurella sydämellä" tehty?
Ettehän ole vain unohtaneet suhmuroida ja palkita näitä entisiä päälliköitä uusiin virkoihin ja huippu palkkoihin? Heillähän on edelleenkin ääretön ammattitaito, mittava koulutus ja käytännön johtamistaitoa vaikka muillekkin jakaa.
Tää tais männä demarien jäsenten väliseks.
joidenkin mielestä taitaa olla tärkeämpää riidan ja eripuran kyväminen kuin jätteenpolttolaitoksen saaminen Kiteele.
Jätteenpolttolaikosen lupa-asiat ovat kunnossa,tarvitaan vain enerkian tarvitsijat,jotka mahdollistavat miljoona investoinnin, raaka-ainettakin lienee maakunnassa rittävästi.
Politikot istukaa ihan rauhassa hiekkalaatikkon reunalla..
Kyse onkin siitä, mistä se raaka-aine saadaan. Kaupunki on sitoutunut vetämään kaukolämpöputket taajamaan, mikäli riittävästi lämmön tarvitsijoita ei löydy Puhoksen teollisuus alueelta.
Poltetaan poliitikoiden puheita. Se jäte ei lopu.
Joo, kesälahella huhuilivat että taas on liitossopimus koetuksella. Meinaavat jättää terkan korjaamatta ja siirtävät toiminnot Kiteelle.
Ehei poijjaat, terkkarin korjuuu on kuntaliitossopimuksessa ja miun name alla.
Se tuas tarkottaa sitä, jotta myö ei anneta periks, ku myö on luvattu ja namet on paperissa vahingossa kirjotettu mustekynälähin, eikä niitä ennee voi pyyhkii pois.
Perkule kun ei huomattu sillon, nyt vielä tul Kot-Karjallaanki kirjotettuu, jotta ollaan tallouven tasapainottamisesa mukana täysilä.
Voi helevata sentää, taitaa männä ihan yö-unettii....
Tosiaankin onhan sinä sittenkin kyläpolitikoille pelin paikka, tuo raaka-aineen saanti???
Täällä päätetään Puhoksen jätteenpolttolaitoksen kohtalo, onko se sitten kyläpolitikointia vai mitä, en tiedä:
Puhas Oy on viiden kunnan, Joensuu, Ilomantsi, Kontiolahti, Liperi ja Polvijärvi, omistama jätehuoltoyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa kunnille lakisääteisesti kuuluvat jätehuollon palvelutehtävät osakaskuntiensa puolesta.
Matti on mies paikallaan,kannellessaan Kiteen tilinpäätöksen valmistumisesta v. 2012.Vaikkka lopputulos ei muuksi muutu,onhan se kuitenkin hallitukselle muistutus, että kuntalakia on rikottu ja tällainen välinpitämättömyys ei ole hyvää ja vastuullista kunta hallintoa.
Kiteellähän on totuttu, ettei saa puuttua mihinkään virkamiesten hölmöilyihin. Sama linja on nykyisillä ykköspolitrukeilla. Lain kannattajat manataan alimpaan hel......n myös puolueettomassa paikallislehdessä.
Kyllä tuo Matti on melkoinen veijari pyhimy se ei voi olla koska hän ei luota enää Seija Pajatiehenkään kun hän esitti lausuman tilinpäätöskokouksessa vuodelta 2012 että tästä on vielä tehtävä erillinen selvitys valtuustolle jonka valtuusto hyväksyi yksimielisesti myös Matti. Nyt Matti on kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle 2012 tilinpäätöksen myöhästymisestä v. 2012 sen tilinpäätöksen minkä hän oli hyväksymässä jotenkin minulla ei enää synkkaa mikä tämän miehen lokiika oikein on.
Jos anonyymi klo 20.03 ilmoittaisit nimesi (vaikka sähköpostiini) niin kertoisin sinulle mitä eroa on tilinpäätöksen hyväksymisellä ja milloin se pitää hyväksyä ja sillä milloin se lain mukaan olisi pitänyt olla hyväksyttävänä.
Ymmärrän hyvin ettet jaksa lukea ihan kaikkea kokous aineistoa, mutta jos olisit jaksanut kuitenkin lukea edes sen tärkeimmän paperin tilinpäätöksen hyväksymiseen liittyvän eli tarkastuskertomuksen. Sieltä olisit voinut lukea sivulta 6, 4.1 kohdan viimeisen kappaleen jossa tarkastuslautakunta vaatii tuota samaa selvitystä jonka Pajatie sitten uudisti kokouksessa. Sen enempää tarkastuslautakunta kuin tilintarkastajakaan ei ole esittänyt tilipäätöksen hyväksymisen hylkäämistä.
Jos Matilla on se kuva että yksittäisten kuntien tilinpätöksiä alkaa tutkia eduskunnan oikeusasiamies niin ollaan pahasti hakokotiellä.Minäkin olen sitä mieltä että täläistä viivettä tilinpäätöksessä jatkossa ei olisi mutta valittaminen ei oikeusasiamielle joda mihinkään koska valtuusto on tilinpäätöksen v. 2012 hyväksynyt yksimielisesti
Ompa tämä nyt vaikeasti ymmärrättevissä. En minä ole valittanut tilinpäätöksestä, eikä eduskunnanoikeus asiamies tutki tilinpäätöstä. Valitus on tehty siitä, että se valmistui lain vastaisesti yli puolivuotta myöhässä eikä hallitus tehnyt mitään valmistumista jouduttaakseen.
Jos sama hallituksen llaiminlyönti heille laissa määrättyjen tehtävien hoidossa toistuu kymmenen vuotta peräkkäin niin jotainhan silloin on jonkun tehtävä.
Matti älä sinä jankuta jatkuvasti vanhoja asioita nyt on uuden kaupunginjohtajan johdolla tähänkin asiaan tullut korjaus ja jatkossa tilinpäätökset valmistuvat ajallaan vai oletko tästäkin erimieltä.
kymmenen vuoden ajan on aina jatkossa olleet ajallaan heh heh. No leikki sikseen nythän se, uuden kaupunginjohtajan tultua, ei enää ollut paljon myöhässä.
Eräs valitukseni syy oli kh.n ylimielisyys kun valtuustossa kyseltiin tilinpäätöstä. Tulkitsin sen niin ettei hallitus ymmärrä vastuutaan. No nyt sitten kun kuullaan EOA.n lausunto niin tiedetään onko hallituksella jatkossa varaa ylimielisyyteen.
Matti olet perustellut hyvin kantelun tarpeellisuuden, mutta jos se ei mene jonkun "jakeluun", sillehän ei voi mitään.
Anonyymi 20.03. Kososen logiikka on olla eri mieltä. Se on helppoa eikä mistään tarvitse itse vastata, koska toiset tekevät päätökset. Nyt kun kaupungin asiat ovat menossa parempaan suuntaan, Kososen pitää kaivella entistä pienempiä tai vanhempia asioita.
Höpö höpö anonyymi 7.39 parempaan suuntaan hyvinkin,kriisikunta, verojohtajuus kunta,virkamies pako kunta ja niin ed.
Esa Lahtela puhui lehtitietojen mukaan vappu puheessaan paskakasoista. Olen Esan kanssa samaa mieltä, Kiteellä on todella paljon paskakasoja. Olen samaa mieltä myös siitä ettei niiden tonkiminen auta, mutta maalla kasvaneena tiedän, että keväällä ne levitellään pellolle ja näin saadaan uutta kasvuvoimaa pellolle.
Eli tehdyt virheet pitää tunnistaa ja tunnustaa, ainoastaan siten voimme oppia niistä.
Anonyymi 8.07. Asiat ovat muuttuneet ja muuttumassa. Kitee ei ole kriisikunta, jos tarkoitat virallista luokitusta. Verojohtaja kyllä, mutta veroprosenttia ei olla nostamassa ja pian muut tulevat rinnalle ja ohi. Viime kesästä lähtien on tainnut irtisanoutua yksi esimiestason virkamies, ei se oikein paolta kuulosta.
Viime vuoden tilinpäätös valmistui liki ajallaan, ja oli ylijäämäinen. Talouden seuranta on ajan tasalla. Kaupunginhallituksella on suunta, mihin ollaan menossa, ei vain ajelehdita tuulten vietävänä. Ja niin ed.
Yksi keskeinen kriisikunnan tunnus on alijäämä,joka nykyisten kriteerien mukaan tulee olla alle 500€/asukas Kiteellä ollaan n. 1000€/asukas, joten siinäpä sitä tavoitetta riittää.Noista mukamas hyvistä uutisista vielä se, että Kitee taitaa olla maakunnan peränpitäjä yritysmyönteisyydessä,joten siinäkin olisi petrattavaa,että työttömyyttä saataisiin jotenkin hillittyä.
Kriisikunnan alijäämäraja on edelleen 1000 €/asukas. Kiteen alijäämä on hiukan tämän alle. Tämä ja monet muutkaan asiat eivät tarkoita sitä, etteikö haasteita olisi yllin kyllin. Kyse on siitä, että nyt on päästy paremman tien alkuun, josta on hyvä jatkaa.
Hyvään suuntaanhan Kitee on kieltämättä menossa ja Kesälahdeltahan sitä leikkaus kohteita riittää Kiteen talouden tasapainottamiseen.
PS. Täsmennys: jos muistan oikein niin talouden tasapainottamis- ohjelmassa vuodelle 2016 on 0,5% tuloverokorotus. Taisi joku muistella toisin.
Ellen ole täysin väärässä kriisikunnan raja on tämänvuoden alusta 500€/aukas,tämän on todennut myös kj. Auvinen n. kuukausi sitten antamassaan lausunnossa ja vaikka alijäämää olisi kertynyt tuotakin rajaa vähemmän tasapainottaminen on tehtävä neljän vuoden aikana.Nykyistä alijäämää on kerrytetty v.2002 alkaen.Huom.500€/asukas alijäämä riittää yksin täyttämään kriisikunnan kriteerin.
Eikä riitä.
Anonyymi 13.29 Etpä ole tainnut lukaissut kuntalakia siltä kohtaa, jossa määritellään krisikunnan raja-arvot.Haitannookos tuomitä?
On olemassa 6 kohtainen lista ja jos kolme niistä täyttyy useampana vuonna peräkkäin niin kyseessä on kunta jolla ei ole edellytyksiä jatkaa yksin toimimista. Näpää googleen "kriisi kunnan kriteerit" niin sieltä löytyy. Mutta siellä ei kerrota miten tilanne korjataan kunnassa. Siihen on löydettävä keinot ihan kunnan omilla aivoilla, niin virkamuesten kuin myös luottamushenkilöiden toimesta. Valitettavasti verokertymän lisääminen ei ole ollenkaan paikallisten päätösten varassa, vaan työpaikkojen saantiin on saatava tukea ylempää valtion ja eu tukien muodossa. Rahalaitosten myötävaikutuksesta puhumattakaan. Siis ei ole hokkuspokkus temppuja olemassa. Imago ei yksin riitä, mutta siihen liittyvä uskottavuus onkin jo toinen juttu. Jos Kiteeläinen junttaus päätöksen teko tapa jatkuu, niin turha näytellä ulos päin mitään yksimielisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista.
Nyt en ymmärrä! Kuka junttaa vai ketkä? Eikö nuo liene hallitukseen tulevat esitykset ihan uusien luotettavien virkamiesten valmistelevia. Näin ainakin itse uskon!
Niihän työ luuletta.
Taitaa toverien löpinät olla tyhjän puhumista. Eikös ne Joensuun toverit olleet eturintamassa torpaamassa Puhoksen hanketta. Kuten ilmeisesti kaikki Joensuun kellokkaat puolueisiin katsomatta.
Niinhän se oli, taisi joenkaupungin hallitus tehdä yksimielisen päätöksen Leppävirran puolesta, vaikka esim. demarien piirikokous asettui Kiteen puolelle. Nyt on kuitenkin henkilöt vaihtuneet joensuussa ja nyt kannattaa yrittää uudelleen.
Puhoksessa olisi ollut suurvoimala jo aikapäiviä sitten, jos sen tuottamalle lämpö.-sähköenerkialle olisi ollut riittävästi käyttöä.Lastulevytehdas olisi ollut enerkian käyttäjänä avainasemassa, mutta kuten tiedämme sen kohtalo on sinetöity.Itseasiassa lastulevyn kehityssuunta oli aavisteltavissa jo vuosikymmen sitten, joten voimalaitos olisi tällä hetkellä taloudellisesti kannattamaton, ilman yhteiskunnan tukea. Sopiikin kysyä onko Puhoksessa mikään muuttunut noista ajoista?
Putken vetäminen kunnan taajamaan taitaa olla iso kysymysmerkki, ainakin olemassa olevat laskelmat pitää tarkistaa huolella.
Pitää muistaa, että halpa energia on hyvä houkutin kun ollaan etsimässä teollisuutta Kiteelle.
Elikkä ensin jätteenpolttolaitos,vaikka tyhjänpantiksi ja sitten "halvan energian myötä" kädet ristissä teollisuutta odottamaan,seuraavat viisi vuotta, kuten nyt on tehty.
Löytyyköhän investoijaa kyselempähän vain?
Anonyymille klo 11.31: Pidätkö parempana vaihtoehtona istua kädet ristissä odottamassa joulupukkia?
Siihen teollisuuden houkuttelemiseen tarvitaan myös uskottavuutta jota KETIN mieheltä ja osa-aikaiselta asiantuntijaltamme puuttuu.
Anonyymi 11.40 jos et ymmärrä lukemaa niin tarkoitin juuri sitä, että nykyinen kädet ristissä istuminen ja tyhjän puhuminen ja jonniin joutava kehuminen paremmasta suunnasta ei tuo yhtään uutta työpaikkaa, vaan karkoittaa nykyisetkin.
Matin tuhannen taalan paikka meni toukokuun alussa kun ei tuonut vatuustoon kaupunginjohtajan jatkoperstiä niin kun oli uhonnut.Jauhamista näyttää riittävän tällä valtuutetulla niin kun tämänaamun Karjalaisen jutussa oli kerrottu.
Matti on ainut Kesälahtelainen, joka hoitaa sen mitä on Kesälahtelaisille luvannut. Muut kääntelee takkii sen mukaan mikä on heille henkilökohtaisesti edullisinta.
Arikin taitaa pedata jo tytölleen poliittista uraa tietyllä suhmurointi tavalla.Kyllä kansa tietää...
Kiteen junttaryhmä kääntelee takkiaan niin vikkelään, etteivät illalla muista miten päin sen aamulla päälleen sujauttivat.
Lähetä kommentti