Itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Minulla oli poikkeuksellinen itsenäisyyspäivä tänään. Minulle ilmoitettiin pari viikkoa sitten, että olin protokollan mukaan seuraava seppeleen laskija sankari haudoille ja kunnan puheenvuoron pitäjä. Valtuuston- ja hallituksen puheenjohtajat olivat estyneet saapumasta tilaisuuteen. Jokainen minut tietävä ja tuntevat tietää etten ole mikään puhuja saati sitten esiintyjä suuren joukon edessä. Kuitenkin suostuin siihen velvollisuuden tunnosta. Tilaisuus meni kohtuullisesti, en pudottanut seppelettä enkä kaatunut. Joku oli kai kuullutkin osan puheesta, joka oli pidettävä ulkona.

Tässä alla puheeni luettavaksi mikäli se jotakin kiinnostaa:


Hyvät Kesälahtelaiset

Vuonna 1917 Suomi sai itsenäisyyden, osin Venäjän heikkouden vuoksi, mutta vasta Talvi-, Jatko- ja Lapinsodassa Suomi lunasti itsenäisyyden muiden länsi valtioiden silmissä.

30.11. 1939 klo.13.30 Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta radiossa.
27.4.1945 viimeiset saksalaisyksiköt poistuivat Suomen alueelta.

Tämän yli viiden vuoden aikana kaatui tai katosi n. 84.000- ja haavoittui 191.000 sotilasta. Siis noin joka viides sotilas kaatui ja lähes puolet haavoittui sodan aikana. Lisäksi sotatoimissa kuoli n. 2500 siviiliä.
Voimme vain kuvitella niiden äitien, isien, puolisoiden ja muiden läheisten tuskaa kun ilmoitus oman lapsen tai puolison kuolemasta tai katoamisesta saavutti heidät. Monet isät ja äidit saivat tämän suruviestin useamman kerran sodan aikana.

Olen omakohtaisesti kuullut tällaisesta katoamis viestistä: Isäni komppania oli ollut viivyttämissä vihollista 15.6.-44 kannaksella. Vihollinen oli koukannut heidän selustaansa ja yöllä perääntyessään komppania oli joutunut tuli taisteluun vihollisen kanssa. Tässä taistelussa isäni oli haavoittunut ja menettänyt tajuntansa. Komppania oli päässyt omille linjoille, mutta isäni oli jäänyt haavoittuneena ja tajuttomana vihollisen selustaan.
Mummoni oli saanut viestin poikansa katoamisesta taistelussa.
Tultuaan tajoihinsa, isäni oli kulkenut 15 km matkan, haavoittuneena, vihollisia väistellen, omille linjoille. Siihen matkaan oli mennyt kaksi päivää.
Voin hyvin kuvitella miltä mummostani oli tuntunut se aika jolloin hän ei tiennyt ainoan poikansa kohtalosta.
Tämä tarina päätyi onnellisesti, mutta nuo 84.000 muuta tapausta päättyi onnettomasti.

Tein yllättävän havoinnon etsiessäni pohjatietoja tähän puheeseeni.
Sotien -39—45 aikana koko Suomen väestöstä kaatui sotatoimissa n. 2,5%.
Sodassa olleista Kesälahtelaisista kaatui 178 miestä. Tämä oli 4,6 prosenttia kuntamme silloisesta väestöstä ja samalla se on suurin tappio prosentti koko maakuntamme alueella.
Miksi kesälahtelaisia sitten kaatui melkein puolta enemmän kuin muilta paikkakunnilta?
Asiasta ei löytynyt tutkittua tietoa, mutta se saattaisi olla hyvä aihe jollekin tutkijalle tai jopa väitöskirjan aihe.

Sota ei koskettanut vain sotilaita vaan myös siviilit saivat kokea sodan kauhut ja vaikeudet. Kesälahtelaiset saivat kokea lentopommitukset ja evakkoon lähdön sekä puutteen niin ruuasta kuin vaatteistakin ja ennenkaikkea työvoimasta jolla näitä puutteita olisi voitu lievittää.
Kun ajattelee sodan kokeneen väestön vaikeuksia niin meidän vaikeudet tuntuvat mitättömiltä.

Hyvät kuulijat
Meidän kiitoksemme ei tavoita enää näitä 178 sankarihaudoissa lepäävää, eikä niitä sotiemme veteraaneja jotka ovat jo pois nukkuneet, mutta meidän tulee muistaa kuntamme päätöksissä näitä jäljellä olevia sotaveteraaneja ja heidän puolisoitaan ja niitä jotka rakensivat maamme sotien jälkeen.
Meidän on pystyttävä antamaan heille ihmisarvoinen vanhuus ja heidän tarvitsemansa hoiva ja huolenpito omassa kunnassamme.
Sen me olemme heille velkaa.