Otin hieman empien teknisenlautakunnan puhenjohtajuuden vastaan kun sitä minulle tarjottiin puoli vuotta sitten. Ajattelin, ettei tekninenlautakunta ole sinällään merkittävä kaupungin talouden kannalta etenkään kun nykyisen hallintosäännön mukaan sillä ei ole taloudellista valtaa eikä siten myöskään vastuuta toiminnastaan. Toivotaan, että kunnanhallituksen jarrumiehet/-naiset antaisivat viimein periksi, jotta hallintosääntö voitaisiin uudistaa siten, että virkamies vallasta siirryttäisiin luottamushenkilö valtaan ja lautakunnatkin saisivat sen roolin mikä niille on tarkoitettu. Tämä oli ainakin demareiden yhtenä vaaliteemana: " valta kuuluu äänestäjien valtuuttamille luottamushenkilöille".
Kuitenkin, hallintosääntö puutteista huolimatta, lautakunnan toiminnalla ja päätöksillä on merkitystä kaupunkilaisten ja kaupungin työntekijöiden joka päiväiseen elämään. Viimeisimpänä esimerkkinä ekopisteiden säilyttämis päätös. Samoin kuin kaupungin kiintöjen saneeraus- ja rakentamis päätösten toteutuksella on vaikutus kaupungin työntekijöiden terveyteen ja viihtyvyyteen.Tuskin kukaan enää kaipaa lisää "homerakentamista"?
Henkilökohtaisesti olen tosi tyytyväinen lautakunnan työskentelyyn. Lautakunta on keskusteleva ja sopuisa. Jokainen lautakunnan jäsen on käyttänyt useita puheenvuoroja, mikä on harvinaista. (Taitaapa olla kaupunginvaltuustossakin jäseniä joiden ääntä en ole kuullut vielä tällä valtuustokaudella.)
Lautakunnan jäsenet ovat keskittyneet hoitamaan kaupunkilaisten asioita eivätkä tekemään puoluepolitiikkaa. Tästä suuri kiitos lautakunnan jäsenille.
(Kaupungin hallituksen kannattaisi tehdä opinto/koulutus retki seuraamaan teknisenlautakunnan työskentelyä :-) )
.