sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

PUOLIVUOTTA TEKNISENLAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJANA

Otin hieman empien teknisenlautakunnan puhenjohtajuuden vastaan kun sitä minulle tarjottiin puoli vuotta sitten. Ajattelin, ettei tekninenlautakunta ole sinällään merkittävä kaupungin talouden kannalta etenkään kun nykyisen hallintosäännön mukaan sillä ei ole taloudellista valtaa eikä siten myöskään vastuuta toiminnastaan. Toivotaan, että kunnanhallituksen jarrumiehet/-naiset antaisivat viimein periksi, jotta hallintosääntö voitaisiin uudistaa siten, että virkamies vallasta siirryttäisiin luottamushenkilö valtaan ja lautakunnatkin saisivat sen roolin mikä niille on tarkoitettu. Tämä oli ainakin demareiden yhtenä vaaliteemana: " valta kuuluu äänestäjien valtuuttamille luottamushenkilöille".

Kuitenkin, hallintosääntö puutteista huolimatta, lautakunnan toiminnalla ja päätöksillä on merkitystä kaupunkilaisten ja kaupungin työntekijöiden joka päiväiseen elämään. Viimeisimpänä esimerkkinä ekopisteiden säilyttämis päätös. Samoin kuin kaupungin kiintöjen saneeraus- ja rakentamis päätösten toteutuksella on vaikutus kaupungin työntekijöiden terveyteen ja viihtyvyyteen.Tuskin kukaan enää kaipaa lisää "homerakentamista"?

Henkilökohtaisesti olen tosi tyytyväinen lautakunnan työskentelyyn. Lautakunta on keskusteleva ja sopuisa. Jokainen lautakunnan jäsen on käyttänyt useita puheenvuoroja, mikä on harvinaista. (Taitaapa olla kaupunginvaltuustossakin jäseniä joiden ääntä en ole kuullut vielä tällä valtuustokaudella.)
Lautakunnan jäsenet ovat keskittyneet hoitamaan kaupunkilaisten asioita eivätkä tekemään puoluepolitiikkaa. Tästä suuri kiitos lautakunnan jäsenille.

(Kaupungin hallituksen kannattaisi tehdä opinto/koulutus retki seuraamaan teknisenlautakunnan työskentelyä :-) )



.

32 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset lautakunnan sujuvasta ja keskustelevasta toimintamuodosta kuuluvat suureltaosin puheenjohtajalle, joten Kiitoksia Matti.
Lautakunnan jäsenten on ollut helppo käyttää puheenvuoroja, koska kokousten ilmapiiri on ollut leppoisa ja toimintamalli joustava.
Olen istunut muutaman kokouksen sekä hallituksessa että lautakunnassa ja olen täysin samaa mieltä kanssasi tuosta opintomatkasta.

vpj Marko

Anonyymi kirjoitti...

Tämäkin antaa perspektiiviä sille, kuinka huonosti Kiteen kaupunginhallitusta johdetaan ja on johdettu ainakin 8,5 vuotta. Hallituksella on valtava vaikutus koko Kiteeseen. Asioita voisi hoitaa kunnolla, oikein ja järkevästikin. Eikö ole mitään mahdollisuutta laittaa hallitusta uusiksi? Edessä on kuitenkin Kiteen kannalta erittäin tärkeät ja merkittävät 3,5 vuotta. Nykyinen hallitus on täysin hukassa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös siellä ole hallituksen puheenjohtajakin vieraillut useaan otteeseen (opintomatkalla) katsomassa osaatteko tehdä oikeita päätöksiä?
Voittehan samalla antaa hänelle vinkkejä miten johdetaan kokouksia, jos ette vielä ole sitä tehneet?
t:konkari

Anonyymi kirjoitti...

Palviaisesta Kuningas kiteelle,ja heittäköön sen pelastusrenkaan,ja jos ei se auta, onhan persuilla vielä Pajatie eiköhän apuja löytyne.

Anonyymi kirjoitti...

Vieläköhän Matti pyörii persujen ottopoikana, kun jossain vaiheessa sellaistakin oli havaittavissa?

Anonyymi kirjoitti...

Abc:llä puhuivat jotta Matti olisi ollut ihan konsultinasemassa kun persut,kokkarit ja kd:t olisivat puimassa kaupungintalolla Kiteen hallintosääntöuudistusta! No, tää oli vain noita tarinoita, joista ei kannata välittää! Voi olla osa totta ja osa tarua!

Anonyymi kirjoitti...

Jos nuo ABC:n puheet pitävät paikkaansa niin nehän kertovat toimivasta ja puolueiden välisestä neuvottelevasta yhteistyöstä. Valitettavasti Lahtelasta, Muukkosesta ja muista Kepulaisista ei sellaiseen ole. Heidän kannattaisi mennä opintomatkalle jos tuollaisia kokouksia on olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Kauheata, minä kuulin absilla tänään, että kepun Lahtela olisi allekirjoittanut sellaisen pöytäkirjan jossa syytetään 13 valtuutettua tyämaakiusaajiksi ja vielä uhkaa kauheuksilla jos se vielä jatkuu! Onkohan Lahtela seuraavissa eduskuntavaaleissa kepun listoilla kun ajaa täysillä entisten veriviholistensa kiusauksia, vai joko pyrkii eu- parlamenttiin samasta porukasta? Voitto Kiteelle jos lähtis.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, heh, heh Hyvä Matti ja kolme naista demareissa, joilla vielä puolueväri on pysynyt kutakuinkin entisellään ja olette muutenkin toimineet kaupungin parhaaksi, mutta nuo kolme muuta????? Hukka perii seuraavissa vaaleissa .......

Anonyymi kirjoitti...

Ei näytä demareilla menevän hyvin jos Lahtela on kepu ja Kosonen persujen "ottomatti:)"

Matti Kosonen kirjoitti...

Kuulostaa mielenkiintoiselle paikalle tuo Kiteen ABC. Onkohan siellä useammankin puolueen puoluetoimisto?

On totta, että laadin "oman hallintosäännön". Käytin sen tekemiseen n.11 tuntia vapaa-aikaani. Sen kuningasajatuksena oli, valta niille joille äänestäjät ovat sen vaaleissa antaneet ja toisena ajatuksena oli keskitetyn hallitus- ja viranhaltija vallan hajauttaminen lautakunnille. Kuitenkin tiedän ettei minun, sen enempää kuin muidenkaan yksittäisten ihmisten mielipideet ole Jumalan sanaa, niin olen jakanut kirjoittamani hallintosäänön kaikkien puolueiden käyttöön ja muokattavaksi.

Vai olen pyörinyt persujen ottopoikana, heh heh. Ihme ettei väitetä että persut toimivat minun tai demareiden ottopoikina kun he ajavat niitä asioita joita demarit lupasivat vaaliohjelmassaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ota nyt teistä selvää! Kuka on kenenkin ottopoika, kun Matti ja Sami ovat sopineet jotain , niin mitään ei olekaan sovittu:) Mää tänne muuttaneena en oikein pysy kärryillä! Onks sovittu ensin puhelimessa ja sitten joku pettää, vai mikä?

Matti Kosonen kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen paikka tuo ABC. Minä en olisi muuten itsekään tiennyt, että olisin sopinut jotain Palviaisen kanssa jos en olisi nyt kuullut sitä.

Totuus kuitenkin lienee, että ainoa kahden välinen sopimus tällä vaalikaudella tehtiin Kankkusen ja Lahtelan välillä luottamuspaikka neuvotteluissa jossa he sopivat Lahtelan hallituksen puheenjohtajuudesta ja siitä, että demarit vastaavasti eivät vaadi valtuuston kolmatta varapuheenjohtajuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Matti olet täysin oikeassa, että Lahtela ja Kankkunen/ Pennanen sopivat juurikin nuo paikkajaot ja Lahtela oli luvannut olla yhdessä rintamassa persuja ja kokoomusta vastaan kaikessa mitä kaudella tulee esiin katkerana siitä kun Kiteellä tuli turpiin vaaleissa. Ja vielä Muukkonen oli porannut itsensä hallitukseen lupaamalla nostaa aina kättä kun kepu ja Lahtelakin nostaa!

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin unohtui vielä se että Lahtela oli myös luvannut että sinä Matti et pääse mihinkään paikkaan mitä on jaossa kauden aikana. Hyvinhän se on pitänyt lupauksensa vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Pitääkö tuo tosiaan paikkansa, että Kesälahden demarit olisi sivuutettu Kiteen päätöksen teosta ja paikkajaoista lähes täysin Lahtelan toimesta?
Kyselee naapurikunnan oikea demari!

Anonyymi kirjoitti...

Kun katsoo Kiteen aktiividemareita heidän tapahtumissaan, niin aika hoitaa asiat kuntoon. Nuorimmat lienee 65 vuotiaita. Samat turjakkeet kehissä 40 vuotta.

Matti Kosonen kirjoitti...

Tiedossani olevien puutteellisten tietojen vuoksi en voi kumota enkä vahvistaa tuota väitettä Lahtelasta.

Mutta voiko ABC parlamentti kertoa pitääkö paikkaansa huhu, että poliisi tutkisi erään luottamushenkilön toimia rikollisesta menettelystä luottamushenkilönä? Ja milloin valtuusto käsittelisi kyseisen henkilön erottamista luottamustehtävästään? Joku kunnianloukkaus juttu...

Anonyymi kirjoitti...

Pivankasta päivällä suatujen "lähes varmojen" epävirallisten tietojen mukkaan olis tulossa syyte piakkoin. Jokunen kesälahen valtuutettu ja entinen kj kaiketikii tutkinnassa mukana....

Matti Kosonen kirjoitti...

Kai se sitten pitää paikkaansa kun siitä Pivankallakin puhutaan.

Mutta on se vaan perhanan ikävää jos luottamushenkilöt ja viranhaltijat eivät saa enää rehellisesti valehdella edes kaupunginhallituksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Matti; pitääkö paikkansa huhu, jonka mukaan et olisi enää hallintosääntöuudistuksen takana sen takia, ettet saanut jotain koulutuskuntayhtymän paikkaa?

Ethän vaan anna tämmösen asian mennä yhteisen hyvän edelle? Olen aina pitänyt sinua periaatteen miehenä. Toivottavasti et nyt käännä takkia ja petä äänestäjiä. Tuossa ylempänä kerroit, että olet tehnyt peräti 11 tuntia töitä hallintosääntö aisoitten eteen. Sinun äänestäjänä odotan, että olet mukana muutoksessa, etkä anna jonkun henkilökohtaisen asian mennä tämän tärkeän asian edelle!

Anonyymi kirjoitti...

Sitä ihmettelen minäkin, oletko luistamassa sinä ja Tolvanen siitä mitä kaupungintalolla sovimme hallintosäännön osalta, jonkun koulutuskuntayhtymäpaikan menetyksen takia!

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän jos katsoo henkilökohtaisia äänimääriä, niin Lahtelan kannatuksella ilman kaupankäyntiä kuuluu puheenjohtajuus joko valtuustossa tai hallituksessa. Politiikan sivustaseuraajana näin näen! Vai eikö teidän mielestä vaalituloksella ole mitään merkitystä? Jos peli on tuollaista oli hyvä jotta en lähtenyt ehdokkaaksi vaikka pyydettiin!

Anonyymi kirjoitti...

Huono homma, että ehdokkaiksi ei kukaan täysijärkinen suostu. Valtuusto on nyt hölmöläisten puuhakerho.

Anonyymi kirjoitti...

Joo samaa mieltä, että kyllä lahtelan äänillä puheenjohtajuus lienee selvä, etenkin seuraavien vaalien jälkeen hän saa kepulaisilta äänivyöryn palkkioksi nelivuotisesta helmankannosta heidän puolueelleen. Ja demariukothan äänestää Esaa vaikka ei olisi ehdokkaanakaan ...

Onneks en miekään lähteny eholle!

Anonyymi kirjoitti...

Vielä tuosta koulutuskuntayhtymä paikasta. En tiedä Matti kuka sen paikan sinulle Savonlinnassa sinulle oli luvannut! Joka tapauksessa se paikka on nyt meillä ja kuului meille eikä sossuille!

Matti Kosonen kirjoitti...

En ymmärrä millä laskukaavalla anonyymi väittää sen paikan kuuluvan persuille? Täytyy kuitenkin nostaa hattua persuille ja kepulaisille onnistuneesta yhteistyöstä. Yhteistyö tuo tuloksia.

Minua vain harmittaa se kun Kitee menetti edunvalvonta paikan tuon kuntayhtymä hallituksen pöydän ympäriltä ( ja ilmeisesti useammaksi vaalikaudeksi).

Anonyymi kirjoitti...

Minusta ihan pikkuisen vaikuttaa siltä, että täällä nyt "konservatiivit" yrittää vedättää keskustelua tästä paikkavalinnasta omiin tarkoituksiinsa. Eli että varma hallintosäännön muutos muka jotenkin vesittyisi. Hah hah, ei onnistu, kun kukaan ei enää usko näitä lapsellisiä vedätyksiä Lahtelan + muun k- linjan suunnalta!
Ps:llä ei ole mitään syytä tätä aihetta täällä vispata suuntaan eikä toiseen!
Mutta eikös kevään aikana ollut lukuisia muitakin maakunnallisia paikkoja jaossa joihin hallituksen "demari" jäsenet olisivat voineet esittää myös Kesälahtelaisia demareita, mutta kuinas kävikään? Kun selailee pöytäkirjoja niin taisipa käydä niin että nämä "demarit" Esa ja Birgitta ovat esittäneet vain toisiaan, niin kuinkas olisi voinut tulla muita edes valituiksi?? Kai Matti ymmärrät, että teitä Kesälahtelaisia pidetään pilkkanaan uuden Kiteen hallintoelimissä juuri teidän oman ryhmän "pomojen" taholta! Nii se vuan on poiijjjaaat! Tottakai muut ryhmätkin ajaa omia etujaan, kuten teidänkin hallituskaksikko tekee!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanko olette tosissanne, että Kiteellä on nyt keskeisintä kiistellä jostain Savonlinnan koulutuskuntayhtymän paikkavalinnasta, joka on tehty jo aikoja sitten??

Anonyymi kirjoitti...

Pääasia, että kiistellään ja suhmuroidaan. Ja ajetaan omaa henkilökohtaista etua. Pikkupoliitikot haluavat paljon joutavia edustuspaikkoja oman itsetuntonsa kohottamiseksi. Seutumarkkinointi, työpaikkojen luonti ja kaupungin imagoarvon kasvattaminen ei enää kiinnostakaan ketään. Ei kiinnosta, kun ei ole osaamista. Ja tuollaiset talouden parantamiseen liittyvät asiat teettäisivät töitä, joita samaiset pikkupoliitikot eivät osaa tuolla sektorilla tehdä. Tai edes teettää virkamiehillä. Olemme hunningolla. Pitäisi vaihtaa varmaan uudet kuntalaiset, jotka osaisivat valita hieman osaavampia päättäjiä.

Anonyymi kirjoitti...

Kysymys edelliselle kommentoijalle: oliko kahdella edellisellä kaudella osaavat "isot" poliitikot remmissä, jotka osasivat hoidella noita mainitsemiasia seudullisia ym taloustoimia?
Olenko ymmärtänyt väärin, että tässä puolen vuoden aikana on pöytäkirjoissa ollut monia esityksiä mm henkilöstö ym säästöihin, mutta juuri nämä "isot" kokeneet poliitikot virkamiesten pyynnöstä ovat torpanneet ne esitykset laitanaan. Vai olenko ymmärtänyt väärin noita hallituksen ja valtuuston päätöksiä?? Kerro ihmeessä vinkit millä talous laitetaan kuntoon ja perustetaan lisää työpaikkoja. Vastahan Urpilainen kävi Kiteellä perustamassa 30 paikkaa suksitehtaalle!

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole ollut osaamista edellisillä kahdella kaudellakaan. Kevään aikana on toki tapahtunut paljon positiivisia asioita. Poliitikoilla ei ole ollut kuitenkaan mitään tekemistä tai positiivista roolia uusien työpaikkojen saamisessa Kiteelle. Ei Urpilaisella eikä paikalispipertäjilläkään. Mielikuva on kyllä se, että paikallispoliitikot ja virkamiehet ovat enemmänkin jarruna ja haittana sille, että tänne kukaan uusi toimija uskaltaisi tulla.