Lupasin viime kirjoituksessani kertoa tuntemuksiani nyky Egyptistä. Kahdeksan päivän matkan pohjalta ei tietysti voi tehdä kovin pitkälle meneviä analyysejä, joten kirjoitan vain siitä miten minä sen koin.
Ensinnäkin, ihmiset olivat kohteliaita ja auttavaisia, siitä olisi meille suomalaisillekin jotain opittavaa heiltä. Poikkeuksen tietenkin tekivät myyjät, joiden myynti tavasta tuskin kukaan pohjoismainen ihminen tykkää. Toisaalta joidenkin myyjien tapa pyytää ennen kaupan hieronnan aloittamista teelle oli miellyttävä. Tavasta tulee mieleen lomaosakkeiden kauppiaat Suomessa.
Yleensä ahkeruus leimasi palveluammateissa työskenteleviä. Tarjoilijat olivat aina menossa tai tulossa tai sitten he pesivät pöytiä ja muistivat pyyhkiä pöytien ala pinnatkin. Aamupalalla oli ilo katsoa letun ja omeletin paistajia jotka kuutta pannua yhtä aikaa hoitaen juttelivat hyväntuulisesti asiakkaiden kanssa.
Naisia oli tosi vähän palveluammateissa, en nähnyt matkani aikana kuin yhden naismyyjän eräässä pikku kaupassa. Naisien pukeutumiseen kuului huivi ja joillakin harvoilla myös huntu. Mietin miten paljon Suomessakin perheet säästäisivät jos olisi huivipakko. Ajatelkaahan miten paljon naiset pistävät vuodessa rahaa palamaan kampaamoissa. Mikäli olisi huivi pakko, niin eihän sen alle kannattaisi tehdä kalliita kampauksia tai värjätä tukkaansa monen värisen kirjavaksi kun eihän sitä kukaan näkisi sieltä huivin alta. Jos olisi vielä huntu pakko, niin mikä säästö syntyisi meikki ostoissa? Kannattaa harkita asiaa…
Se mistä suomalaiset voisivat myös ottaa oppia egyptiläisistä, on arkkitehtuuri, etenkin betoni rakentamisessa. Uudet rakennukset olivat kauniita, maisemaan sopivia eivätkä ne olleet toistensa kopioita.
Aamuisin oli mukava kuunnella kukkojen kiekumista. Sain laskettua ainakin neljä eri kukkoa kuulo etäisyydellä hotellistamme. Suomessa tuskin yhdessäkään 60.000 asukkaan kaupungissa pääsee nauttimaan vastaavasta.
Minareeteistä useaan kertaan toistuneet rukouskutsut olivat aluksi outoa kuunneltavaa, mutta kaikkeen tottuu. Parin päivän päästä ne häiritsivät yhtä vähän kuin meillä kirkonkellojen soitto. Enkä huomannut niillä olevan mitään vaikutusta myöskään paikalliseen väestöön, ainakaan palvelu ammateissa työskenteleviin.
Liikenne on aivan oma lukunsa. Heidän autokoulu kestää matkaoppaan kertoman mukaan noin tunnin. En tiedä mitä sinä aikana opetetaan, mutta liikennettä seuraamalla minulle selvisi, että ainakin äänimerkin käyttö on kuulunut opetusohjelmaan. Äänimerkkiä pitää painaa jos ohittaa tai on ohitettavana tai jos näkee jalankulkijan ylittävän katua tai sitten muuten vain kun sille tuntuu. Toinen autokoulussa opetettu asia lienee se, että kannattaa ajaa kovasti niin muut eivät ehdi ajaa päälle. En kuitenkaan täysin luottanut siihen opetukseen enkä taksikuskiin kun hän sanoi ettei turvavöitä tarvitse laittaa koska tämä kyyti on aivan turvallista samalla kun hän ohitteli kaupunki alueella toisia autoja välillä yli 100km/h nopeudella. Toisaalta, eräs hotellissamme asunut pariskunta kertoi heidän taksikuskinsa ajaneen kolarin, koska edellä ajanut auto oli hidastanut liikaa vauhtia hidasteeseen ja heidän taksi ajoi sen perään. Eli jos se edellä oleva auto olisi toiminut opetuksen mukaisesti, niin sekin kolari olisi voitu välttää. Kysyin miten se kolari selvitettiin osapuolten välillä? Kuljettajat olivat kuulemma auton ikkunoista huudelleet jonkin aikaa hyvin kovaäänisesti (ilmeisesti Allahin siunauksia) toisilleen ja sitten jatkaneet matkaansa.
Ehkä kuitenkin olisi syytä lisätä vielä toinen tunti siihen autokouluun, koska täysin pelleiltään ehjät autot olivat yhtä harvinaisia kuin nykyisen netti Karjalaisen mielipidesivuilla mielipiteet.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti