Eilen Valtuuston puheenjohtaja puheessaan kehotti valtuutettuja mm. ettei ensi vuonna muisteltaisi menneitä, joten pitää muistella nyt kun siihen on vielä lupa.
Eilisessä talousarvio kekustelussa kysyin kaupunginjohtajalta Kesälahden vuokratalojen tilanteesta ja siitä milloin vuokria alennetaan, koska niin oli luvattu.
Hän vastasi ettei ole mitään mahdollisuutta vuokrien alennuksiin, koska yhtiön taloudellinen tilanne on todella heikko.
Kesälahden vuokrat ovat yli 20% korkeammat kuin Kiteellä vaikka liitossopimuksen mukaisesti yhtiötä on tuettu 1,2 milj.€.lla.
Minulle ei suinkaan ollut yllätys ettei vuokria alenneta, olinhan jo kertonut tämän blogissani 11.3.2012 eli melkein kaksi vuotta sitten, aikana jolloin keinoja kaihtamatta tehtiin töitä jotta saataisiin kuntalaiset hyväksymään kuntaliitos Kiteen kaupungin kanssa (vai olsiko ollut kyseessä katteetomien vaalilupausten jako?)
Kopioin tuohon alle silloin kirjoittamani tekstin:
Hyvää päivää kirvesvartta
Lauantain
Koti-Karjala lehdessä oli kunnanhallituksemme puheenjohtaja Ari
Asikainen alkanut jaella vaalilupauksia tuleviin kuntavaalehin. Hän
kosiskelee äänestäjiä kunnan vuokratalo yhtiöstä katteettomilla. 130 -
140 € /kk vuokran alennus lupauksilla.
Mietin, jotta pitäisikö minun tehdä parempi tarjous vai kertoa totuus tuosta vuokran alennuksesta. Minua on sanottu negatiiviseksi ihmiseksi kun kerron totuuksia kuntalaisille, (parempi niin kuin että minua sanottaisiin valehtelijaksi), joten miksi vaihtaa tyyliä.
Voin kertoa Kesälahden kunnan vuokratalojen asukkaille sen ikävän tosiasian, että ette tule saamaan tuota Asikaisen lupaamaa vuokran alennusta. Ainakaan tuo 1,2 milj.€ ei siihen riitä.
Mietin, jotta pitäisikö minun tehdä parempi tarjous vai kertoa totuus tuosta vuokran alennuksesta. Minua on sanottu negatiiviseksi ihmiseksi kun kerron totuuksia kuntalaisille, (parempi niin kuin että minua sanottaisiin valehtelijaksi), joten miksi vaihtaa tyyliä.
Voin kertoa Kesälahden kunnan vuokratalojen asukkaille sen ikävän tosiasian, että ette tule saamaan tuota Asikaisen lupaamaa vuokran alennusta. Ainakaan tuo 1,2 milj.€ ei siihen riitä.
44 kommenttia:
Hyvää päivää nenänvartta ! Kyllä on Sdp:llä huippu yksilö puoluevatuustossa tuo Matti sitä kuunnellessa pitää olla lehmänhermot.
Niinpä, kyllä se vaatii taitoa ilmaista mielipiteitään näinkin diplomaattisesti :-)
Ei meijän yhellä lehmällä ainakaan kovinpitkään kestä, jos asiaan ei ryhytä!Joten ei pie lehmiä tuohon juttuun sotkee!
Kyllä tässä blokissa lehmistä saa puhua kun otsikkokin on "Puheet kun rahattomalla lehmän ostajalla"
Kerroppa mikä olis Kesälahden vuokratalojen vuokrataso ilman tuota 1,2 milj.avustusta.
Ei minulla ole käytössä tilinpäätöstä josta laskea sitä. Silloin puolitoista vuotta sitten minulla oli se käytettävissä. Muistelen 1,2 milj.€.n avustuksen vaikutuksen kustannuksiin vuositasolla olleen samaa luokkaa kuin hyöty kaukolämpöön liittymisestä, mutta en ole varma.
Onko muuten perää tiedossa,että vuokrataloyhtiö olis aikanaan irtisanonut Ara lainat.Aralainoitushan on taannut helpotuksia ehtoihin,jos yhtiö on talousvaikeuksissa, mm lainoja annettu anteeksi jopa 40%.
Pitää paikkaansa. Olin silloin tuon yhtiön hallituksen pj. Säästöjä tuli koroissa n. 100.000€. Yhtiön hallitus teki asiasta yksimielisen esityksen kunnan hallitukselle, että kunta takaisi kuntarahoitus lainan. Kunnanjohtaja esitti asian hallitukselle. Hallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan esityksen. Mikäli muistan oikein niin silloisessa kunnanhallituksessa oli nykyisistä Kiteen päättäjistä Ari Asikainen, Raimo Oksman, Jaakko Uuksulainen ja minä. Minä tietysti jääväsin itseni sen pykälän ajaksi.
Kyllä taas törsättiin kunnanrahoja valtuuston kokouksen venyttämisellä.Tämän päivän Karjalaisen toimittaja kertoo kokouksen loppuneen klo 1.20 mutta jatkaa että keskinäistä ilkeilyä oli vähemmän kuin aikaisemin äänestyksiä peräti viisitoista.Näise käy kun rahattomat lehmänostajat on valtuutettuina kokouksissa saa palaa rahaa suruttomasti-
Jospa niillä ei oo varaa ostaa ääniä, niin joutuvat puhumalla yrittämään saada järkeviä päätöksiä?
Äänestäjien olisi hyvä saada tietää, mitä heidän omat valtuutettunsa tekevät, sanovat tai jättävät tekemättä ja sanomatta. Mahtaisi olla hieman erilainen kokoonpano valtuustossa, jos totuus olisi yleisessä tiedossa.
Kesälahden vuokrataloja on näköjään hoidettu periaattella kun ei ole omat rahat tulessa.
Olen ollut kahteen eri otteeseen vuokratalojen hallituksen pj., viimeksi vuonna 2009. Tein, kuten oli kunnanhallituksen kanssa sovittu, yhtiön pelastamis suunnitelman, joka hyväksyttiin yhtiön hallituksessa. Tämä suunnitelma olisi maksanut omistajalle(kunnalle) pari sataatuhatta euroa. Asia esitettiin kunnanhallitukselle, joka kj.n esityksestä hylkäsi sen. Katsoin sen epäluottamuslauseeksi yhtiön hallitukselle ja erosin tehtävästä. Minä en todellakaan suhtautunut tuon yhtiön hoitoon niinkuin anonyymi epäilee.
PS. piti poistaa edellinen kommentti lukuisten kirjoitus virheiden vuoksi
Niinpä satatuhatta säästöä ja miljoonissa vahinko.Onneksi Kiteellä on älytty pitää vuokratalojen hallitukset järki ihmisten käsissä.
Ketä muita ruutin keksijöitä oli Kesälahden vuokratalojen hallituksessa,kun päätitte luopua Aran lainoista.
Jaatisen Kalervo ainakin oli, siis Kesälahden maansiirron toimitusjohtaja. Asioita pitää aina arvostella sen tiedon valossa mitä silloin oli käytettävissä. Asuntojen käyttöaste lähes 100%. Aran korko oli 8-9% paikkeilla. Kuntarahoituksen korko oli 4-5%. Aran lainat oli menossa maksuun. Kysymys silloin kuului otetaanko uusi laina Aralta ja maksetaan mitä he pyytävät vai pyydetäänkö takaus kunnalta ja säästetään yli 100.000€ korkomenoissa. Muistelen korkoeron vaikutuksen vuokraan olleen lähes 1000 €/v.
Toisaalta olisihan kunnanjohtaja ja hallitus voineet olla takaamatta jos he olisivat silloin pitäneet esitystä huonona, mutta ei talousnero Asikainenkaan epäillyt asian hyvyyttä.
Miksi tätä keskustelua ei käyty kuntaliitosneuvottelujen aikana ilmeisesti koko kuntaliitosta ei olisi tullut
Miksi tätä keskustelua ei käyty kuntaliitosneuvottelujen aikana ilmeisesti koko kuntaliitosta ei olisi tullut
Miksi tätä keskustelua ei käyty kuntaliitosneuvottelujen aikana ilmeisesti koko kuntaliitosta ei olisi tullut
Kyllähän sitä käytiin, Eräässä kokouksessa Asikainen sälytti minun syyksi koko tapahtuman, eikä minulle annettu puheenvuoroa asian oikaisemiselle.
Veikkaan jottei koko kuntaliitosta olisi tullut jos kaikki Kesälahden "röhvelöt" olisi ollut tiedossa. Meijän neuvottelijoita näköjään vedettiin höplästä, harmi! Tehtyä ei saa kuitenkaan tekemättömäksi, parempi olisi ollut Kesälahden antaa liittyä Savonlinnaan! Uutisointia seuratessa siellä Kesälahtelaisillakin olisi ollut auvoisempi tulevaisuus:)
Heh heh. Käyhän anonyymi lukemassa Kiteen v.2012 tilinpäätös ja irvistele vasta sitten :-). Jopa Eeva-Liisa Auvinenkin hämmästeli, mihin Kiteellä tuona vuonna hukattiin 5,4miljoonaa. Saa nähdä mitä tilintarkastaja ja tarkastuslautakunta sanoo asiasta?
Kiteeläiset onnistuivat tuhlaamaan vuoteen enemmän kuin vuokratalojen velat ovat. Joten se siitä asiasta.
Apsilla kuultua mikämies se tuo Matti on joku tuntui sanovan että Kosonen Hummovaarata joka ei välitä kun rahata ja ruuvasta.
Se tuo Asikainen oli ollut ainoa joka arvosteli tuota takausta ja lainojen irtisanomista tuossa hallituksen kokouksessa,siitä on varma tieto.
Pitäisiköhän minun etsiä tuo hallituksen pöytäkirja ja katsoa ketä muita siinä oli päättämässä?
Toiselle anonyymille: totta puhuneet apsilla. ruoka mielessä kun yritän laihduttaa ja raha myös mielessä kun sitä ei ole.
Henkilöstösuunnittelija oli kuulemma tehnyt Joulusiivousta yöhoidossa ja siivonnut ammattilaiset pihalle ja ottanut sopivat tilalle :(
TB:llä tänään tämmöstä kertoivat.
Eli, entinen meno jatkuu vaikka uusi rehellinen kaupunginjohtaja onkin remmissä :(
Matti kysy siltä teidän "työmieheltä" menikö oikein?
Oiskohan aika lopettaa vanhojen kaiveleminen ja keskittyä siihen miten mennään eteenpäin.Etsitään niitä keinoja yhdessä.
Olen samaa mieltä tämän viimeisen anonyymin kanssa.
Olen yrittänyt jo monesti ehdottaa tuota, mutta kun olen esittänyt vaihtoehtoja niin vastauksina ovat olleet: "Valita hallinto-oikeuteen" tai "tee esitys niin äänestetään, katsotaan miten käy, minä olen hallituksen esityksen takana"
Äänten painoarvossa tulisi painottaa äänestäjän älykkyysosamäärää. Ja ryhmäkurissa oleville kepulaisille lisäksi roima pienennyskerroin.
Sitä miekin ihmettelen, jotkut kaivaa yli vuodenvanhoja asioita jopa äänestyttävät valtuustossa jostain henkilöstösuunnittelijan virasta! Ihmettelen eikö teillä todellakaan ole isompia asioita kuin kaivaa jotain vanhaa?
Pyydän anteeksi tältä kepulaiselta anonyymiltä. Ilmeisesti minä ja muutamat muut eivät ymmärtäneet, että se oli teille pyhä asia. Emme halunneet loukata kepua, ainoastaan lakkauttaa turhia virkoja ja näin saada säästöjä kaupungille.
Onneksi Sipilä kertoi lopettavansa kerralla kepun nimityskulttuuri, jossa vain apilan kuvalla varustetulla läpyskällä tulee valituksi. Niin ja koulutusta ei saanut olla liikaa, vaan kiertokoulu vaikka takaperin käytynä riitti pätevyydeksi virkaan kuin virkaan ☹
Kaikki virat ja toimet tulee tarkasteluun vuoden alussa,veikkaan melkoista parran pärinää tuossa vaiheessa.Muuten kuntalaki on uudistumassa ja toivottavasti kunnan palkallisten osallistumista rajoitetaan päätöksen teossa.
Yksi asia ihmetyttää onko parhaita asiantuntijoita ne, joilla oma talouskin on retuperällä?
Sitä minäkin olen usein miettinyt! Jotkut leikkii porvaria ihan persaukisena:)
Matalapalkkaiset persaukiset porvaria leikkivät ovat niitä pahimpia. Nehän elääkin verovaroilla maksetuilla palkoilla. Joilla ei ole päivänkään kokemusta tai tietoa edes yrittämisestä tai markkinatalouden perusteista.
Ajattelitteko te manttaalien mukaista vai veroäyreihin pohjautuvaa äänivaltaa?
Minä kuulun edelleen demokratian kannattajiin, koska se sosialidemokraattisen puolueen perus aatteita. En tiedä minkä puolueen aatteita nuo edelliset kommentit lienee?
Anonyymi sanoi:"Kaikki virat ja toimet tulee tarkasteluun vuoden alussa,"
Mutta koskeeko tämä myös kepulaisten viranhaltijoiden virkoja vai leikataanko edelleen mieluummin palveluista kuin niistä, kuten tehtiin talousarvion käsittelyn yhteydessä?
Ei tietenkään koske, vaan ammattinsa osaavia itsensä kouluttaneita työntekijöitä, joilla on ikää yli viiskymppiä. Pelin henkihän on, että jos alainen on koulutetumpi, niin se on ongelma joka ratkaistaan syrjimällä valinnoissa sopivien eduksi. Missähän muualla perushoitajat toimii haastattelijoina ja valinnan esittelijöinä?
Jos tuo pitää paikkansa, niin kyseessä puhdasoppinen ikärasismi. Kertokaa työmiehelle, niin eiköhän ota asian hallituksen käsittelyyn? Niin riippuu tietysti siitä, ovatko päähänpotkitut sopivia huomioon otettaviksi?
Kitellä on valttu tehtäviin luottamushenkilöitä joilla on oma talous ollut kuralla jo pitkään eli persaukisten piiritarkastaja eli ulosottomies on ollut asialla.Kysyn onko tälläisistä luottamus- henkilöistä yhteisten asioiden hoitajaksi?
Tein tiedusteluja eikä kukaan tiennyt tuollaisista luottamushenkilöistä. Voisitko lähettää minulle lähempää tietoa vaikka sähköpostilla tai muulla tavalla?
Lähetä kommentti