Nyt kun on yli vuosi aikaa Kiteen ja Kesälahden
kuntaliitoksen toteutumisesta, on aika luoda katsaus menneeseen vuoteen, mutta
myös katsoa eteenpäin tulevaa vuotta.
Kieltämättä
uudella, kokemattomalla kaupunginvaltuutetulla on ollut ihmettelemistä miten
hienosti suuressa kaupungissa hoidetaan asiat. Silmät ymmyrkäisenä olen
seurannut ja yrittänyt ottaa oppia miten kaupunginhallitus on osannut
priorisoida hoidettavat asiat näinä taloudellisesti todella vaikeina aikoina.
Jokainenhan joka vähänkin ymmärtää taloudesta, tietää
miten tärkeää on ensin suunnitella asiat huolellisesti ja näinhän Kiteellä
yleensä toimitaan. Vuosi sitten joulukuussa sattui kuitenkin talousarvio
käsittelyssä yhdessä lauseessa pieni epätarkkuus ja niinpä hallitus joutui
aloittamaan välittömästi intensiivisen työn asian selvittämiseksi. Asiaa on
pohdittu useissa kokouksissa (joku kertoi, että yli viidessäkymmenessä eri
pykälässä), AVI- keskukselta on pyydetty lausuntoja ja hallinto-oikeuskin on
ottanut kantaa asiaan. Asiasta ei vielä vuoden aikana ole saatu täyttä
selvyyttä, mutta voimme varmaan luottaa hallitukseen, että se jatkaa työtään
asian selvittämiseksi. Tuloksia odottelemme kuluvana vuonna.
Toinen asia mitä olen ihmetellyt, on hallintosääntö
valmistelu. Hallitus ei ole säästellyt aikaa eikä vilkuillut kelloa sitä
valmistellessaan. Valmistelu on nyt kestänyt vähän toista vuotta ja valmista
pitäisi tulla tämän kuukauden aikana, mutta voihan olla että se vielä vähän
viivästyy. Täytyy nostaa hattua
hallitukselle tuosta perusteellisesta työstä. (Kuulin Apsilla kerrotun, että
vanha hallintosääntö oli alun perin Turusen pyssystä lähtenyt parodia jollekin
kiteeläiselle kesäteatterille, mutta Jaskalta oli sattunut vaihtumaan paperit…)
Eikä hallitusta voi syyttää asioiden käsittelyn
hitaudestakaan. Uuden luottamushenkilö palkkiosäännön hallitus sai valmisteltua
vuodessa. Ei se hetkessä käy kahden lauseen muuttaminen.
Talouden hoito onkin sitten jäänyt vähän taka- alalle,
mutta eihän sitä kaikkea ehdi hallituskaan hoitaa. Vuosi sitten teimme
taloudentasapainottamisohjelman, jolla piti talous pistää kuntoon, mutta
hallitus ei kiireiltään ennättänyt siihen paneutua. Niinpä tehtiin uusi ohjelma
elokuussa ja vähällä sekin oli unohtua. No nyt siitä on osia uudessa
talousarviossa.
Toisaalta ei kai tuo taloudenhoito liene niin tärkeää,
näkeehän sen sitten tilinpäätöksistä miten meni ja kuten sanoin, eihän sitä nyt
voi mahdottomia hallitukseltakaan vaatia.
Olen myös hämmästellen seurannut eräiden kaupungin
luottamushenkilöiden notkeutta vaihtaa mielipiteitä, miten he loistavin
sanakääntein todistavat jonkin asian oikeaksi, asian jonka he olivat
todistaneet vääräksi aiemmissa kokouksissa. Jotkut uudet maalta tulleet
valtuutetutkin ovat oppineet tämän, ikävä kyllä tässä asiassa on minulla vielä
paljon oppimista.
Se siitä kuluneesta vuodesta, mutta nyt on käännettävä
katseet luottavaisin mielin tulevaisuuteen ja ennen kaikkea kuluvaan vuoteen.
Ei tämäkään vuosi tule olemaan ruusuilla tanssimista. Alkuvuodesta pitäisi
löytää vielä miljoonan säästöt kun se toinenkaan tasapainottamisohjelma ei
kaikilta osin oikein istunut talousarvioon. No onhan Kesälahdella vielä
yläaste… .
Ei tule olemaan hallituksellakaan helppoa, pitää saada
tilinpäätös valmiiksi ja kun niitä pitäisi saada valmiiksi jopa kaksi
kappaletta, v2012 ja v.2013. Siinä on työ sarkaa kun aina ei ehditä vuodessa
tekemään edes yhtäkään. Samoin hallintosääntökin pitäisi vääntää valmiiksi.
On puhuttu myös hallinnon keventämisestä. En oikein lämpene
ajatukselle. Olin mukana vuosi sitten yrityksessä keventää hallintoa
säästösyistä. Ei onnistunut, täysin kuolleena syntynyt ajatus. Meille tuotiin
tarkat ja puolueettomat laskelmat joilla osoitettiin miten paljon jo pelkästään
yhden henkilön lisääminen hallintoon on tuonut säästöjä, taisi olla jopa satoja
tuhansia euroja (kyllä siinä tunsi itsensä typeräksi tällainen ensi kauden
kaupungin valtuutettu.) Nyt ei kannattaisi missään nimessä vaarantaa kaupungin
taloutta vähentämällä noita noin hyvin tuottavia henkilöitä hallinnosta. Lisää
henkilöitä hallintoon, jotta saadaan talous kuntoon, sanon minä.
Tämä on ollut todella opettavainen vuosi minulle. Olen
nähnyt miten oikeassa kaupungissa asioita hoidetaan. Paljon uutta olen
oppinutkin, kuten sen, ettei tarvitse ihan joka asiassa munata itseään, antaa
välillä muidenkin tehdä se.
Erityisesti toivon oppivani olemaan ääneen nauramatta
eräiden valtuutettujen ja viranhaltijoiden puheille. Se kun kuulema vaikeuttaa
etenemistä poliittisella uralla.
PS. ”Turusen
pyssystä” on Jaakko Turusen, Kiteen hallintojohtaja evp, ylläpitämä palsta
Koti-Karjala lehdessä.
301 kommenttia:
«Vanhin ‹Vanhempi 201 – 301 / 301Taitaa olla niin, että on talousosaajat erikseen ja sitten on nämä jotkut kesälahtelaiset osaajat joiden osaaminen on ihan toisaalla, loanheitossa. Osaamista sekin, mitä sillä tavoitellaan, julkisuuttako?
No nythän mulle välähti että se perustuvajohtajasi valittu Kainulainen hän taitaa ollakin pyrkimässä loppujenlopuki kaupugijohtajaks Kiteelle se on vain välietappi tuo perusturvajohtajan homma niikun Ossikin lokissaan sano että kunhan kottoutuu kunnolla sitten teköö lopulliset johtopiätökset jiäpikö Kiteelle.Kyllä nuo Kainuulaiset ossoo olla ovelia.Miulla vuan perustuu tuo arvio siihen kun on jo ruvettu pekuloimmaan nykysen johtajan koeajasta.
Meillä Kesälahdella eräs viranhaltija sai varoituksen kun arvosteli yleisön osastossa luottamushenkilöiden päätöksiä.
Sen takia kun aletaan toteuttaa vain ay politiikkaa päätöksissä.
Kyllä tiällä Kitteellä vuan luottamusmiehet arvostelloo toisijaa siitä ei tule sen kumempoo villasella vain painetaan
Kyllä se siellä teillä on ollut siten hyvä hallintosääntö
Minulta meni yli hivusrajan, kun kirjoitat jotta tukekaa sitä Auvista. Mutta äänestäkään hänen esityksiään vastaan, niinkö? Eikös se ole vähän samaa kuin sanonta "köyden tukevan hirtettyä"? Huvittenuneena teidän jonninjoutavasta kirjoittelusta, jossa on osin jopa solvaamisen merkkejäkin, älkää nyt ihmeessä käykö savustamaan Eeva-Liisa Auvista ulos kaupunginjohtajan tehtävästä!Aktiivisena seuraajana ja äänestäjänäkin odottaisin maalaisjärjenkäytön lisääntymistä ja vähemmän kaunapolitiikkaa, niinkuin joku tuolla aikaisemmin kirjoitti.
2000 luvun alussa Kesälahdella oli valtuuston pj.na Pertti Heinonen (kepu), hän sanoi, että jos luottamushenkilöt eivät laita taloutta kuntoon niin ei sitä tee viranhaltijatkaan.
Sinä Matti jo rupeat luottamaan kepulaisiin
Minä olen aina luottanut kaikkiin järkeviin ihmisiin puolue kannasta riippumatta.
Vuosi sitten kansa valitsi kyvykkäimät hoitamaan Kiteen asioita eikä se ole veilä mihinkään muuttunu.
Onkos sinne valtuustoon valittu järettömiä mitenkäs ne äänestäjät ovat olleet niin tyhmiä.
Matti, minä kun aikaisemmin käsitin jotta sinä olisit tukemassa ja kannattamassa Eeva-Liisan talousosaamista ja hänen valintaansa.Noiden edellisten kirjoitusten perusteella on tapahtunut takinkääntö, josta usein syytät monia muita. Katson asioita lehteriltä. Mutta eihän kunnan asoiden hoito voi olla kamppailua luottamushenkilöiden ja virkamiesten välillä! Jos joskus tulisin valituksi päätöksentekijäksi itse rakentaisin päätöksenteon yhteistyön pohjalle! Tuollainen nokittelu ja suraansanoen paskanjauhaminen on p...,,,,!
Kyllä on helppo yhtyä edellisen anonyymin mielpiteisiin oli muuten jämäkkää tekstiä.Minäkin olen sitä mieltä että luottamus menetetään vain kerran
Jos perusturvajohtaja valitsee mielestään parhaan lääkärin hoitamaan avoinna olevaa lääkärin virkaa ja sitten osoittautuukin myöhemmin, että kyseessä on valelääkäri. Tietysti valitsija antaa valelääkärille lopputilin.
Onko silloin valitsija kääntänyt takkiaan?
Toisekseen, olenko kyseenalaistanut Auvisen talous osaamista?
Pirhosen termein tämän blokikirjoituksen kommentonti on menny jatkoajalle ja nyt jo rankkarikisaan. Olisko Kosonen uuden kirjoituksen paikka, jossa voisi taas joutavia vatuloida. Ainaki olis jauhantaa helpompi seurata kun ei tarvihtis niin alas rullailla.
Kyllä Pertti Heinonen on ollut sanonnassaan aivan oikeassa! Kannattaa lukea Jaakko Turusen satunnaiset laukaukset Kotikarjala lehdestä. Valtuuston enemmistö oli pitänyt tiukkaa linjaa eikä suostunut satojentuhansien menojen lisäyksiin joita Jaakon mukaan persut ja jotkin muutkin olivat esittäneet. Eikös tuo kunnan kassakin lie samanlainen kun meikäläisen kukkarokin, kun on tietty määrä rahhoo, menot tulee sovittaa sen mukaan.
Kyllä näyttää joidenkin mielestä Kiteenkaupungilla olevan rahaa vaikka mihin. Kävin kaupungin vivulla lukemassa 13.1.2014 hallituksen pöytäkirjaa. Pykälä 7 otsikolla "Terveyspalvelupäälikön viran täytön keskeyttäminen".
Perusturvajohtaja tekstin mukaan oli valinnut Sirpa Kojon hoitamaan tehtävää 28.2.2014 saakka. Kaisa Saari oli Osmo Pirhosen kannattamana esittänyt jotta virkasuhde päätetäänkin 31.1.2014. Äänestys tulos oli 5-4 . Jos Saaren/Pirhosen esitys oli voittanut, kaupunki olisi joutunut maksamaan palkan Kojolle kotiin ilman työvelvoitetta 28.2 saakka. Voin pitkään työmarkkina riitoja ratkoneena aina työtuomioistuinta myöten suositella Kiteen kaupuginhallituksen jäsenille jonkin asteista koulutusta tällä sektorilla. "Euron suutari voi tehdä tuhansien eurojen vahingon"! Kiteelle veroa maksavana en tälläisiä ylimääräisiä kuluja enää kaipaa!
Nyt olen pudonnut täysin kärryiltä???
Minulle on vakuutettu useampaankin otteeseen, että kaupungin hallitukselle on keskitetty henkilöstö hallinto. Eikö hallituksella olekaan sanan valtaa henkilöstön palkkauksessa? Onko minulle valehdeltu?
Luin tuolta aikaisempia kommenteja Matin blokista siellähän valtuutettu Koskinen syyttää Auvista muunnetun totuuden puhumisesta ja valtuutettu Kosonen sanoo että meillä on epäluotettava kaupunginjohtaja aika kovaa teksitiä johtavassa asemassa ovilta luottamushenkilöiltä alkaa lausunnot olla lähellä herjausta.Matti sinä tiedät tarkkaan mitä takoittaa talousosaaminen sitä sinun ei kannata enää toitottaa sinä olet äänestänyt kaikkia tervehdyttämistoimia vastaan talousarvio kokouksessa etkä näin ollen ole arvostanut kaupunginjohtajan talousosaamista tämä kaikki näkyy sinun blokissasi julkaisemillasi äänestys kartoilla.Mitä kuntaliitossopimusta Auvinen lienee rikkonut kun ei ole edes ollut sopimusnevotteluissa mukanakaan kaikella kohtuudella hänelläkin on oikeus olla omaa mieltä jos kysytään miten mikin asia saataisiin paremalle tolalle.Lopuksi sanon kun Matti puuhuu jostakin valelääkäreistä minusta näyttää siltä että Kiteeläiset ovat äänestäneen valtuustoon valevaltuutettuja mutta tätä pitää vielä kestää kolmevuotta ja sittenhän asian voi korjata.
Oletko anonyymi vakavasti sitä mirltä, että Kiteen ja Kesälahden valtuuston yhdessä hyväksymää kuntaliitossopimusta tarvitse Auvisen noudattaa koska hän ei ole ollut tekemässä sopimusta?
Oletko ihan vakavissasi?
Entä mitä mieltä olet Auvisen tervehdyttämis toimesta jolla siirrettiin henkilöstösuunnittelijan palkka kuluista 50% hallinto-osastolta sote puolelle? Paljonko syntyi säästöjä?
Minä esitin koko viran lakkautusta. Kummasta olisi tullut sinun mielestä enemmän säästöjä Auvisen vai minun esityksestä?
Olihan "turusen pyssyssä" hyviäkin asioita esillä. Hänkin piti henkilöstösuunnittelijan virkaa välttämättömänä kaupungille kuten paloasemaakin. Joten pulinat pois paikkakunnan paras ja luotettavin virkamies on puhunut! Ai niin juuri hänhän oli miettinyt myös tämän lainvastaisen hallintosäännö jota nykyjuntta ei halua korjata.
Kuntaliitossopimusta noudatetaan eikä tässä ole kysymys muusta kun Auvisen antamasta mielipiteestä sinne paikallislehteen.Nyt kun saamme uuden perusturvajohtajan sieltä Kainuuusta sehän varmaan pistää sitten tuulemaan kun on jo neljästä johtajasta saanut lähteä kolme eli säästöjä on tullut.Minäkin olen sitä mieltä Kuhmon kokoinen kunta kaksiketaa suurempi kunta pintaalaltaan kui Keski-Karjala ja siellä pärjätään yhdellä terveysasemalla kun täällä keski-karjalassa on neljä
Milloin sinä Matti huomaat että meillä on oikeasti " Matti Kukkarossa"
Ihmettelen miksi hallituksen kuntien pakkoliitossuunnitelmissa Keski-Karjalaa ei ole suunniteltu liitettäväksi Joensuuhun. Täysin konkurssikypsiä kuntia, millä ne selviävät tuvaisuuden haasteista. Ja mikä määrä turhaa pyrokratiaa ja valtuutettuja.
Liitos Joensuuhun ei voi olla poissuljettu vaihtoahto eikä myöskään keskusteluissa tabu. Jokainen voi miettiä onko järkevämpää varmistaa kuntalaisille palvelut vaiko elättää ylimääräistä byrokratiaa? Onkohan yhdelläkään valtuutetulla pokkaa ottaa asiaa esille vai onko oma "virka" niin tärkeä.
Ei missää nimessä Joesuuhun katotaan tuo uudenperusturvajohtaja tulo Kitteelle.Käyppä Osmon blokissa siellä ihan hyvät pelimerkit uudelta pt;johtajalta että vuotellaan nyt sitä ennen ku tehään johtopiätöksiä.
Mistäs te olette kuulleet, että uusi pt johtaja ottaisi viran vastaan? Tuollaisen veivaamisen jälkeen, mitä hallituksessa oli, tuskin paikka kiinnostaa.
Ai milloinko huomaan/huomasin, että Kiteellä on matti kukkarossa? No minulle asia varmistui joskus lokakuussa 2011.
Nyt en ymmärrä? Mitä tarkoitat ettei saadakkaan uutta perusturvajohtajaa jota Pirhonen blokissaan kehui ylivertaiseksi? Hallituksen päätöshän piti olla täysin selvä mitä nyt pöytäkirjasta voi päätellä!Vain kolme hallituksen jäsentä oli jatkohaun kannalla!
Se on minun valistunut arvaus.
Kesälahdella tällaiset päätökset tehtiin yksimielisesti, niistä ei äänestetty. Ei ole kovin mukava ottaa virkaa vastaan jos tietää toisen puolen valitsijoista vastustavan valintaa. Minusta näissä valinnoissa pitäisi tehdä ensin koeäänestys ja sitten tehdä enemmistön mukainen yksimielinen valinta.
Jaskan tussarissa kuultaa hyvin läpi se katkeruus, kun eivät valinneet kaupunginjohtajaksi Ikosen jäädessä eläkkeelle. Heh heh
Tuopa Matin kommentti yllätti! Kesälahdella tälläiset valinnat tehtiin yksimielisesti:)
Sepä on sitä oikeaa demokratiaa, minä sanoisin toisten alistamista ja junttapolitiikkaa. Vanhana virkamiehenä, mitä olen seurannut jo hyvin pitkään,miten Kiteellä on toimittu, ryhmissä varmaan on yritetty saada valittuja ruotuun. Mutta äänestykset ja erilaiset mielipiteet on aina sallittu.
En enää yhtään ihmettele miksi Kesälahti ajautui lopuntielle ja kuntaliitokseen.Valittujen virkamiesten kun tuli tunnustaa vain yhtä väriä.
Siis teimme koeänestyksen ja kun enemmistö oli jonkun takana niin hänet valittiin sitten virallisesti yksimielisesti. Koeäänestyksen tuloksia ei kirjattu.
Virallisesti Seppäsen Eevakin valittiin yksimielisesti meille sos.johtajaksi. heh heh.
Unohtu kysyä, minkäs kaikkien puolueen jäseniä kiteelle luottamusmiehet ovat valinneet lähivuosina virkamiehiksi? Ai niin nythän minä sen muistankin eihän Kiteellä ole luottamushenkilöt valinneet kuin kaksi viranhaltijaa lähi vuosina(nekin kepulaisia), muut valittavat viranhaltijat onkin valittu kepulaisten viranhaltijoiden toimesta. Heh heh
Liekö hallitus valinnut varahenkilön jos varsinainen hakija kieltäytyy
Ei ole.
Ketkä valitut on kepulaisia?
Heh,heh! Koeäänestys...? Suosittelet siis Seppästä, minä ole sen Kainulaisen kannalla, vai onko sekin kepulainen? Kannattaa evästää noita puoluetovereitasi kaupunginhallituksessa jotta eivät ole jatkohaun kannalla jos kaupunginjohtajalle ja Lahtelalle pälkähtää sekin ajatus mieleen!
Liekkö siellä perustuvajohtaja valinnassa tehty etukäteen kulisseissa lehmäkauppoja mene ja tiedä
Minäkin tuota jo ajattelin, kun persut, koksut ja keput kannattivat Kainulaisen valintaa ilman jatkohakua. Tiedätkö edellinen anonyymi onko kyseessä kuitenkin poliittinen virkanimitys?
Ompa jollain paha lukihäiriö, kannattaisi etsiä ammattiapua.
Minusta haistaa voimakkaasti polittiselta virkanimitykseltä olen samaa mieltä edellisen anomyymin kanssa
Ompa jollekin käsittämätön tilanne jos jotkut kannattavat jonkun valintaa ilman jatkoaikaa. Onko tämä jatkoaika Kiteen tapa vai onko vain kyse hallituksen saamattomuudesta tehdä päätöksiä?
Mitä mieltä olet Matti meneekö tämä perusturvajohtan valinta jatkolle tee vaikka arvaus
Mitä nyt pöytäkirjoista voi päätellä jatkohausta esityksen teki Eeva-Liisa Auvinen. En tiedä miksi, epäilen näin sivullisena , ettei yhtään hakijaa hänen mielestään ollut sellaisia jotka olisivat olleet tarpeeksi laaja-alaisen tehtävän hallitsijoita. Mutta joku syyhän siinä piti olla. En usko ainakaan olleen puoluepoliittinen syy! Politikoilla taas tälläinenkin ajatus saattoi olla kaupankäynnin kohde. Siis sulle mulle! Jännityksellä odottelen mikäs se kauppahinta mahtoi olla! Täähän alkaa muistuttaa jo dekkaritarinoita!
Muuten Joensuusta tulee uutinen hallituksen enemistö myös "persut esittää lähikuntien liittämistä Joensuuhun ei hän tänne Kiteelle kanata tulla minkäänlaiseks johtajaks kun kohta ollaan mekin siellä.
Mitä ihmettä horiset! Me ei olla Joensuun lähikunta. Ennen Parikkalaan tai Savonlinnaan se on jo verenperintöäkin. Ollaan enemmän savolaisia kun jotain sekotusta idästä ja lännestä:)
Mie vain ajatelin jotta ne imasee meijät mukaansa. Tohmajärven päättäjäthän ovat menossa sinne kuuvenkymmenasteen kumarassa.
Savonlinnalaisiksi myö ei käyvvä. Myö liitytään Joisuuhun ja toivottavasti joku laittaa sen assiin virreille mahollisimman äkkijä. Ei myö tälleen tulla toimeen kahtokee vaikka.
No minä veikkaan, että perusturvajohtajan paikka pannaan uudelleen hakuun. saattaa kuitenkin olla, että valmistellaan ensi vuoden budjettia ennenkuin uusi pt-johtaja ottaa viran vastaan.
Ihmettelen vain kun välillä riittää jäsenkirja valinnan perusteeksi ja sitten toisinaan ei riitä edes pätevyys.
Mitä sinä Matti nyt tarkoitat kun sanot että perusturvajohtajan virka pistetään uuteen hakuun eikös ne valinneet hallituksessa viimeviikolla siihen henkilön
Minä veikkasin eli ennustin :-)
Toivottavasti on Tohmajärven päättäjät menossa Joensuun suuntaan. Eiköhän tuo yhteistyön sujuminen jo Helli-sekoilussa nähty.
Siitä se hyvä tulisi kun kaksi konkurssi kypsää menisi yhteen.
Eihän se tietysti "raposta" ole Joensuunkaan kainalossa, mutta ei ole tämäkään meno. Verot ja maksut "tapissa", palvelut sitä sun tätä.
Kahoitko Matti kristalli pallosta vai korteista?
Kiteellä on muutama kuulemma muutama "tärkeä"asia, joita ilman taivas putoaa ja tulee jääkausi päälle. Yksi on terveyspalvelupäällikkö, jota ilman johtava lääkäri on kuin kala kuivalla maalla. Toinen on tämä keski-karjalan tärkeimmäksi viraksi Turusen pyssyssä tituleerattu henkiöstösuunnittelija. Näihin ei edes tämä teidän spekuloima uusi kaupunginjohtajakaan uskalla koskea edes pitkällä kepakolla, kun niitä ympäröi keskustan ja oikeistodemareiden 100%:n puolustusmuuri. Tätä muuria uhmaavat saavat niskaansa kuuma tervaa ja päälle säkillisen höyheniä. Siinä on teidän soteuudistuksenne, olkaa hyvä!
Matti kerro miten suuri oppositio on nykyisellä kaupunginjohtajalla valtuustossa ainakin kaksi sinä ja Marko olette kyseenalaistaneet kaupunginjohtajan toiminnan.
Näkeehän sen kun äänestätte koeajan lopulla jatkosta....
Kuulin tuossa apsilla tuon saman mitä anonyymi kirjoittaa! Kaupungintalous saadaan tasapainoon kun henkilöstösuunnittelijan ja terveyspalvelupäälikön virka saadaan lopetettua! Niin ja sekin kun kaupungin työntekijät ja virkamiehet lopettavat käynnin ravintola Reinossa.Heh heh, sanon minä!
Kyllä se on huonossa hapessa tuo Persujen kuntapolitiikka sitä kanattaa alle 15% äänestäjistä en ihmettele yhtään kun seuraa esim.Kiteen kuntapolitiikkaa joku luottamusmies Tomajärveltä sanoi että siellä Persut ovat hyvin yhteistyö hakuisia.
Minä taas kuulin tebsillä, että tohmajärvellä demarit ovat pitäneet kiinni lupauksistaan ennen vaaleja. Eivät siis valehdelleet äänestäjilleen vaalilupauksissa!
Minäkin olen imetellyt tätä Kiteen kuntapolitiikkaa nyt on valittu uusi kaupunginjohtaja joka tekee hartiavoimin töitä saadakseen Kiteen talouden kuntoon ja sitten ollaan kampittamassa asiassa kun asiassa.Hävetkää!
Joku kerto tuolla Pärnäsen korjaamolla että se Kainuulainen näyttää kantapäät Kiteelle
Just niin tohmiksen demarit ovatkin suoraselkäistä ja luotettavaa porukkaa, kute tämän plokin pitäjäkin. Kiteen demaripääliköthän eivät anna mitään arvoa naapurikunnille, vaan haluavat muiluttaa heitä.
En kehus Tohmäjärven demareitakaan hehän olivat hiljaa kun kusisukassa kun röngen pavelut siirettiin Joensuuhun!
Jaa'a, minun siis pitäisi hävetä kun minulle on valehdeltu. Onko tällainen maan tapa Kiteellä?
Usko nyt, kaikkien vääräuskoisten on hävettävä kun eivät toteuta johtajiensa määräämää linjaa Kiteeläisten palvelujen alasajossa.
Mailla nyt kiristää pipo oikeasti,jos joku antaa oman mielpiteensä asiasta sekö on valehtelua voi voi !
Kesälahden terveysasema toimii edelleen siellä voi käydä tarkistuttamassa onko lääkitys kohdallaan!
Auvinen sanoi ihan selkeästi ja suomenkielellä työhön otto haastattelussa, että hän tulee noudattamaan kuntaliitossopimusta. Voiko joku väittää ettei hän valehdellut silloin?
Täältä kaempaa katsoen entisen kotikuntani asioita, olen alkanut pohtimaan, onko Kiteellä enää mielenterveyspalvelut kunnossa? Ihmettelen kuinka monet nimettömänä kirjoittelevat täysin päättömiä asioita ja nähden kaiken vain yhdeltä puolen. Harmistuneena katselen alueen rappiota ja samalla huokaisen helpotuksesta, että en ole jäänyt kasvamaan yhtä sisäsiittoiseksi kuin valtaosa näiden kirjoitusten perusteella tuntuu olevan. Hessu
Joku anonyymi kirjoitti aiemmin :".Minäkin olen sitä mieltä että luottamus menetetään vain kerran"
Luulenpa että nyt viimeistään myös äänestäjät ymmärtävät mitä tarkoittaa lupaus ja luottamus!
Jokohan Kiteen demareilla alkaa pohja häämöttää lupausten tynnyrissä, jossa olikin vain pelkkiä valheita äänestäjille. kiitos minulle ainakin riitti!
Kiteellä asioista ei voi päättää yksi puolue kun kellään ei ole vatuustossa määräenemmistöä siihen tarvitaan 18 valtuutettua turha on yksinään syyllistää ketään.Vielä kerran valtuusto on talousarvio kokouksessaan päättnyt menoleikkauksista kaupugin talouden kuntoon saattamiseksi ja tämä äänestyskartta löytyy tästä blokista.
Eeva Liisa Auvinen noudattaa ja on noudattanut kuntaliitossopimusta ja valtuuston ja hallituksen tekemiä päätöksiä hänhän toimii virkavastuulla.
Miten selität hänen kuntaliitossopimuksen vastaiset esityksensä? Ovatko ne liitossopimuksen mukaisia?
Matti sinä et nyt taida ymmärtää mitään tai halua ymmärtää. Hänhän on lausunut oman mielipiteensä asiaan ja hänellä on siihen täysi oikeus tämänkö perusteella sinä sanot että hän on epärehellinen kyllä tämä on sinulta pohjanoteraus voi voi !
Minä päätän tämän keskustelun tästä aiheesta kun tästä ei tule sen selvempää vuotellaan sitten keväällä valtuuston päätöksiä miten asian käy.
Todella mielenkiinnolla odotan tietoja julkisuuteen noista 300000€ säästöistä mitä tuolla äänestyksellä on mm päätetty.
Näin maalikkona voisin arvuutella, että voi tulla kaksinkertaiset kulut noista "säästöistä", mutta tärkeintähän on yrittää jotain silmänkääntötemppuja, ettei vaan koskettaisi kaikkein pyhimpiin asioihin mitä Kiteellä on!
Kuntalain mukaan kaupungin virkamiehet toteuttavat valtuuston päätöksiä mukisematta. Julkisuudessa vastakkaiset "mielipiteiden" heittelyt ovat virkavirheeseen rinnastettavia toomia ja valtuustolla on velvollisuus ojentaa niistä. Valitettavasti kuntalaki on Kiteellä vain nippu paperia johon ei tarvii suuremmin paneutua päätöksenteossa☹ Hallintosäännöllä yritetään estää edes puutuminen virheisiin ja poliittision valintoihin😣
Kysyn vielä voiko joku tai jotkut herjausta ja panettelua jatkaa koska ne kohdistuvat yhteen ta yksiin henkilöihin Kiteen kaupunkihan on tehnyt selväksi että tämäntapaista toimintaa ei sallita näistä voi seurata rikosoikeudellisia toimia ajatelkaa kirjoittajat mitä kirjoitatte.
Eihän ole kyse lausunnosta vaan sopimuksen vastaisesta esityksestä. Kts.kh.n pöytäkirja 2.12.2013 391§. Esim. miksi Esa Lahtela olisi esittänyt vasta esityksessään: "toimitaan kuntaliitossopimuksen mukaisesti ja ...". Toisin sanoen Auvisen esitys ei ollut sopimuksen mukainen mm. Villalan koulun lopetuksen eikä Kesälahden vastaanotto palveluiden supistamisen osalta.
Matti miten sinä koet sen Marko Koskinen kaupuginhallituksen varajäsen sanoo täällä jossakin sinun blokissasi olen Matin kanssa samaa mieltä että kaupuginjohtaja epäluotettava,epärehelinen ja muunetun totuuden puhuja aika kovaa tekstiä työnantajan edustajalta kaise on jotakin halventamista tai lähellä kiusaamista.
En ota kantaa Koskisen kirjoituksiin.
Yksityisellä puolella on riittävä peruste työsopimuksen purkuun jos työnhakija on työhaastattelussa antanut väärää tietoa itsestään.
Kutaliitossopimusta voi rikkoa vain kaupungin valtuusto tai kaupunginhallitus jos sieltä löytyy tarvittava enemmistö vaikka sen olisi kuinka esittelijän kanta siinähän tehdään kolektiivinen päätös ja ne harvoin muuttuu valittamalla esittelijällä eli kaupungin tai kunnajohtajalla ei ole ollut äänioikeutta enää aikoihin.Esimerkiksi Villalan koulun lopettaminenhan oli kaupuginhallitusen esitys ja jos valtuuston enemmistö olisi ollut sillä kannalla niin päätös olisi jäänyt voimaan.Minusta virkamiehen vastuu alkaa siitä jos hän ei rupea noudattamaan päätöksiä joita valtuusto tai hallitus on tehnyt.Olen edelleen sitä mieltä että kaupunginjohtajaa on lyöty niillä termeillä jotka eivät kuulu nykyajan päätöksen tekoon ne on enmmän kunnianloukkaus asioita.
Virkamies valmistelee esitykset ja kantaa vastuun niiden lainmukaisuudesta.
Viekää asia heti poliisitutkintaan. Kyllä tuollaiset lainrikkojat on saatava käräjiin jotta joutuvat maksamaan kirjoituksistaan.
Olisi hyvä tietää mikä on ollut sitä väärätietoa? Uskokaa tai älkää nämä termit eivät sovi tämän asian yhteyteen.Valehtelu,Muunetun totuuden kertominen,Epärehellinen,epäyskottava ja Vääräntidon antaminen on muuten kovia lausuntoja kaupunginjohtajasta.
Oliko se Kalteritango, kun lauloivat "nyt mua viedään linnasta linnaan".
Se tais tulla nyt lusimaan lähtö, vain ei se mittään. Kyllä myö Matin kanssa suahaan siellä linnassa aika kulumaan oikein rattosaan. Otetaan tiältä muutama Anonyymi mukkaan ja anotaan kaikki sammaan selliin, niin suahaan aikaseksi hyvä politiikkapiiri. Siellä suahaan puija sitten ihan nenäkkäin ja sanansäisällä tätä tämän alan politiikkoo (Anonyymit suap laittoo jos haluvaa niin tyynyliinat piähän, jotta tuntoovat olevansa piilossa).
Sitten, kun nämä rötökset millon on lusittu ja assiit puitu seleväksi niin kalenteri onkiin jo käyny niin pitkälle, jottei meijän tarvihe ennee politikoija, kun Joensuu tahi joku on vienä kaikki.
Marko Koskinen
Niin on. Kun minä menetän luottamuksen johonkin ihmiseen niin sitä on vaikea palauttaa. Tästä lähtien aina kun Auvinen esittelee jotain, mietin onko tämä totta.
Olin työläätynyt Kesälahden asioiden valmisteluun kun piti jokainen asia tarkistaa pitääkö se paikkaansa ja nyt sama jatkuu Kiteellä.
Näyttää että olette valinneet pelleily paikasi kiteen päättävät elimet ei hyvältä näytä ja meno näyttää jatkuvan entiseen malliin.
Taidan sittenkin välttyä syytteiltä :-)
"Syyttäjä antoi päätöksensä: Kaupunginjohtajan piti sietää ankaraakin arvostelua
Keskiviikko 22.1.2014 klo 16.19
Syyttäjän mielestä Heinolan lyhytaikasen kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran kunniaa ei loukattu.
Kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi teki keskiviikkona asiassa seitsemän syyttämättäjättämispäätöstä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
Pälsin mielestä demokratiassa tulee hyväksyä sitä ankarampi arvostelu, mitä korkeampaa julkista virkaa hoitaa. Mahdolliset ongelmat on voitava tuoda asiallisesti esiin.
Rinnevaaran alaiset eivät siis loukanneet kaupunginjohtajan kunniaa, kun he kirjasivat arvioita tämän johtamistavasta ja kokosivat huolistaan addressin."
Tässä Kiteen kaupunjohtaja asiassa ei ole vielä syytettä nostettu ja se riippuu ihan siitää kuka haluaa itse todeta onko hänen kunniaansa loukattu.Tämä Heinolan tapaus on kaupugin alemmmat virkamiehet on kannelleet hänen tekemisistään ja tämän ei voi olla mikään rikos minun mielestäkään.Täällä meillä te syytätte kaupugnjohtajohtajaa epärehelliseksi,valehtelijasi,muunnetun totuudenpujaksi ja sinä toteat viimeisimmissäsi kirjoituksissasi kun kaupunginjohtaja jotakin puhuu niin tuntuu siltä että onko se totta.Aika loukkaavaa tekstiä sinulta.
Niin minuakin loukkasi kun hän työhön otto haastattelussa lupasi kunnioittaa kuntaliitossopimusta ja heti kun hänet oli valittu niin hän esitti sopimuksen rikkomista.
Kerro mitä kerro mutta nämä ogemat on mistä on nyt puhuttu ne pitää rakaista asiallisesti näin neuvoo käräjäoikeuden tuomari Heinolan tapauksessa. Minkäänlaisiin ylilyönteihin ei ole varaa. Kun sinä istut siellä Kiteen valtuuston kokouksessa sinä voit esittää tämän asian valtuustolle ja todeta nätisti että minulla on mennyt luottamus kaupunginjohtajaan.
Kaupunginjohtajan luottamus mitataan koeajan päättyessä.
Ohhoh. Taitaa nyt olla jollain asiat pahasti vinksallaan. Auvinen on ensimmäinen kunnanjohtaja kiteellä vuosikymmeniin joka on tosissaan tarttunut toimeen kun siihen on ollut tarvetta. Ei talous tule hoidettua hymistelemällä, se lienee jo nähty niin Kesälahdella kuin Kiteellä.
En todellakaan ymmärrä tuota ajatus maailmaa. Miten on mahdollista jos edelliset ovat olleet noin kehnoja niin miksi ihmeessä Hämäläisellekin maksettiin palkkaa 10 vuotta.
Niin ja samat ihmiset luottivat sokeasti myös Hämäläiseen ja välissä Turuseenkin. Mitä tästä opimme, on että Koivisto oli oikeassa "sopulit ovat todella itsenäisiä ajattelijoita ja toimivat sen mukaan"
Näillä mennään Kiteellä :(
Ihmettelen kuinka lyhytjänteistä on Kiteen uusienpäätäjien asioiden hoito!Miksi Matti et äänestänyt Auvisen valintaa vastaan, kun nyt olet jo häntä erottamassa?
Koska hän lupasi kunnioittaa kuntaliitossopimusta.
Tässä on eräiden poliitikkojen ym virkamiesten koko kuva. Ennen vaaleja luvataan maat ja taivaat ja kun on päässyt sisään käännetään takki välittömästi nurin päin. Tätä ihmetteli suuresti Juha Sipilä a,talk ohjelmassa kun kok ja sdp edustajat vauhkosivat kuntaliitosten pakon puolesta. Ennen eduskunyavaaleja kaikki puolueet yhteen äneen vannoivat vapaaehtoisuuden nimeen ☹
Ei voi muuta sannoo, kun että hulluks ja naurettavaks on männy touhu ja piätöksenteko kitteellä ja hullummaks vuan männöö. Kokoajan ollaan tappelemassa ja öykkeemässä. Ei sillen tuu ku kuspäitä mukuloita. Ja näihän on jo käyny. Persiillään on kaikki. Puolet, tahi yli, valtuutetuistakin on sellasta joojooo miestä ja naista että perkule, eikö oo ommoo mieltä? Hittojako ehollekkaan männään jos ei uskalleta sitten ommoo mielpijettä julki tuuvva. Hävettää jo heijjän puolesta hyö ku ei ihe ossoo ilmeisesti hävetäkkään. Vaihtoon joutas koko sakki. Etunenässä vaihettava kiero ja liero valehteleva kepu lahtelan esoineen. Ja se turunen vois tussareineen lehtien palstoilta männä vaikka syvimpään korpimehtään leukoja loksuttelemaan, ei tuo tuommonen kirjotelu oo kun eripuran hakemista ja tätä on jo ihan tarpeeks.
Lähetä kommentti