Talous on tiukalla Kiteen kaupungilla joten säästöjä on
etsittävä ja onhan niitä löytynytkin. Täytyy tunnustaa ettei viranhaltijat ja
johtavat luottamushenkilöt suinkaan ole valittu tyhjänpantiksi kaupungin
asioita hoitamaan. Heillä on keinot ja
osaaminen sentin venytykseen.
Lueskelin tuossa valtuuston, hallituksen ja lautakuntien
päätöksiä nykyiseltä valtuustokaudelta ja bongasin muutamia absoluuttisen
tehokkaita säästötoimenpiteitä joita ei voi olla kertomatta teillekin.
Erityisesti perusturvalle kuuluu hatun nosto innovatiivissydestään.
Talousarviossa vuodelle 2013 päätettiin aloittaa
kotihoidossa yöhoito. Tätä
perusteltiin sillä, että näin saataisiin hoidettua entistä huonokuntoisempia
potilaita kotona ja näin säästyttäisiin kalliilta laitospaikoilla
makuuttamiselta.
Kyseisenä talousarviovuonna perusturva
innovoi vielä seuraavaa:
” Hellaniemen alue muodostaa hyvän kampusalueen, johon sijoittuu lyhyt- ja pitkäaikaista asumista, vuorohoitoa, tulevaisuudessa mahdollisesti yhteisöasumista tai vielä tuetumpaa asumista. Yöhoidon työntekijöiden kotipiste on jo nyt Hellaniemen päätalossa, mikä mahdollistaa talon tehokkaan käytön.
Lisätään yhteisöasumista, perhehoitoa ja kehitetään Hellaniemeä osana monipuolisia asumispalveluja.”
Kokonaan
oma lukunsa on keskustelu henkilöstösuunnittelijan viran tarpeellisuudesta.
Sehän perustettiin vanhan Kiteen valtuuston aikana, mutta sitä käsiteltiin
vuoden 2013 talousarviossa (ja käsitellään vieläkin hallinto-oikeudessa).
Eräiden asiantuntijoiden? mukaan viralla on saavutettu usean kymmenentuhannen
säästö.
Samoin
säästöjä haettiin Kesälahden terveyskeskus remonttia karsimalla vastoin
kuntaliitossopimusta. Ei kuulemma tarvittu tehostettua palveluasumista lisää,
koska sitä oli saatavilla ostopalveluna aivan riittävästi ja koska Hellaniemen
lyhyt- ja pitkäaikainen asuminen, vuorohoito ja tulevaisuuden mahdollinen
yhteisöasuminen pienentää kalliiden hoitopaikkojen tarvetta.
Mutta
mutta…, eihän nämä säästöt riittäneet, piti etsiä uusia säästöjä. Niinpä ensin
lakkautettiin säästösyistä henkilöstösuunnittelijan virka. Sitten olikin
vuorossa tehostetun palveluasumisen lisääminen Kesälahdella, sillä kuulemma
voitiin vähentää kalliita ostopalveluita.
Nyt
sitten seuraavassa perusturvalautakunnan kokouksessa 30.10 säästöjen etsiminen
jatkuu. Käsittelyssä on yöhoidon lakkauttaminen Kesälahdelta ja Hellaniemen
toiminnan purku kotipalveluksi. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa niin
asiantuntijalautakunta hyväksyy nämä uudet säästöt
Aivan
oma innovatiivinen säästökohde oli sijoittaa vammaispalvelut vanhan
valtionvirastotalon yläkertaan, jonne portaat alkavat poliisiaseman oven
edestä. Ei siinä rappujen alapäässä pyörätuoli asiakas pitkään huutele vammaispalvelulakiin perustuvia avustus asioitaan yläkertaan kun poliisiaseman ovi avautuu…
Voiko
joku vielä väittää etteikö perusturva hoida pestiään tehokkaasti?
Pitääpä miettiä ottaisinko teknisessä lautakunnassa keskusteluun
konsultti avunpyynnön perusturvalautakunnalle säästöjen löytymisestä tekniselle
puolelle?
526 kommenttia:
«Vanhin ‹Vanhempi 401 – 526 / 526Onko valtuustonpuheenjohtaja sitoutunut kepun ryhmän tasapainottamisohjelmaan Kiteen kuntataloudessa ?
Sinikka siirtyy keväällä Argarianmäelle siellä ei tarvitse miettiä miten Kiteen kuntatalous tervehdytetään ?
Kyllä kansa tietää.
Tuohan on vain kepulistista poliitiikkaa Kiteeläisten veronmaksajien laskuun.
Arkkitehteina taitaa olla Kesälahden vanhat jäärät, jotka todellisuudessa sumplii kokoajan seläntakana Kesälahdelle mitä ihmeellisimpiä etuisuuksia kuin kusi sukassa.
Kuulin keskustalla olleen vaikeuksia SITOUTUA kaupunginjohtajan esitykseen investointien karsinnasta. Oliskohan samat miehet lehessä kehumassa SITOUTUMISIAAN?
Nyt tulee hyviä uutisia valtioneuvostolta Kitee on saamassa 1.5 milj.euroa harkinnanvaraista tukea tämä on osoitus siitä että tasapainotamisohjelma on ollut uskottava. Siitä kuuluu suuri Kiitos kaupunginjohtajalle ja häntä tukeneille valtuutetuille
Kepulaiset ovat tämän köyhäinavun jälkeen enää 10 miljoonaa velkaa aiempien valtuustokausiensa alijäämistä. Silloinkin he tukivat kaupunginjohtajaa demarit apunaan.
Hyvä Eeva-Liisa, vaikka niin paljon arvostellaan tiukkaa kulukuuria, ilman sitä nämäkin rahat olisivat jääneet saamatta, sekun vaan menee näin, että on toteen näytettävä säästötoimenpiteet nyt,eikä sitten tulevina vuosina.
Sitä vartenhan valtuusto on uusiutunut, että laitetaan kunta kuntoon uudella miehityksellä. Hyvä että ykkösketjullekkin on kelvannut nämä uudet virkamiehet, vaikka hehän olivat entisiinkin täysin tyytyväisiä :(
No siinä tyytyväisyyden sivussa nyt jos lipsahti lompsan pohja auki, niin mukavoo oli ollu täyvessä yksmielisyyvessä.
Teklan väki arvel laittoo olemattoman rahan haisemaan.
Anonyymille klo 16.18: Vihjaatko sinä ettei vuonna 2013 laadittu tasapainottamisohjelma ollut uskottava ja syy siihen on silloinen kaupunginjohtaja ja häntä tukeneet valtuutetut?
Anonyymille klo 0.39: Teklan väki etsi 750.000€ säästöt esitettyihin investointeihin.
Matti,se 2013 ohjelmahan oli "vain paperi joka piti saada kiireellä helsinkiin", ettei mustat autot tuo liituraitapukuisia miehiä pistämään kaupungin portteja säppiin.
Tämän valtuustokauden kovin suoritus Kiteellä on ollut ehdottomasti se, että entinen "sopiva johto" on pantu kilometritehtaalle ja uusi ammattitaitoinen on valittu tilalle.
Kiitos siitä uusille viranhaltijoille ja -valtuutetuille!
Nyt on järki palannut kaupunkiin ja talous kääntynyt syöksykierteestä nousujohteiseen.
Vielä ei teidän parane henkseleitä paukutella. Ensi vuonnakin joudutte kurjuutta jakamaan.
Hyvää joulunodotusta kaikille Kiteeläisille !
Eikannata vielä olla iloinen sitten kun valtuusto on lopullisesti hyväksynyt talousarvion vuodelle 2015 siellä on näköjään joillakin sellainen henki jäänyt päälle kun valtuusto hyväksyi sen tasapainottamis ohjelman tuleville vuosille että se täytyy romuttaa
Oliko se niin kun kh:n jäsen Seija Pajatie ps. sanoi että Jumala pisti eroamaan Kiteen virkamieskunnan ?
Ehkä nuo kuitenkin tajusivat viimein itse, että se on sitten lähtö edessä jos ei ite ällyy tehä piätöstä niinkuin Impalla aikoinaan Simpauttajassa.
Monilla tuntuu olevan ikävä edellisä "osaajia", joiden tilallehan ei ollut ketään hakijoita tulossa?
Nyt on kuitenkin näi, että nämä samat kaiffarit, jotka edellisillä kausilla pisivät ns. haisemaan kunnan rahoilla, ovatkin nyt pistämässä vaalikarjan kyykkyyn hurjilla säästö aikatauluillaan.
Anonyymille klo 11.53: Aivan samaa minäkin olen kauhistellut. Missä Peurusturvalautakunnan sitoutuminen päätöksiin? Tänä vuonna 600.000€ ylitys ja entä ensi vuosi???
Matti, mitä sinä höpiset? Sitoutuminen kuuluu vain valtuutetuille, eikä suinkaan virkamiehille jotka voivat tehdä ns toivotaan toivotaan pudjetteja ja valtuutetut joutuvat vastuuseen. Valta ja vastuu ovatkin eri vankkureissa :(
Nyt näyttää Kiteen kuntapolitiikassa kääntyneen uusi lehti ne jotka täällä blogissa ovat arvostelleet kaupunginjohtoa ankarasti nyt he liputtavat että muutos on saatu aikaan muistan kun Kiteelle haettiin talousosaajaa kaupunginjohtajaksi niin lähes kaikki olivat sitä mieltä että nyt se on saatu oikea henkilö ei mennyt aikaakaan kun täällä hänet leimattiin valehteljaksi ja sopimusrikkojaksi hyvä että joilekkin valtuutetuille omantunnon tuskat ovat tehneet tehtävänsä.
Ei kai se, että ihminen valehtelee yhtään heikennä hänen talous osaamistaan tai, että ihminen jolla on talousosaamista ei osaisi valehdella.
Elä Matti anna periksi! Kyllä sieltä aina jotain moitittavaa löytyy kun sitkeästi etsii.
Hyvä nyt on kissanpennut tulleet ruotuun kun on simät auenneet.
Anonyymille klo 17.37: Älä muuta viserrä. Vuosi sitten hallitus ei halunnut huomioida mitenkään työllä ja tuskalla laadittua tasapainottamisohjelmaa ja nyt tasapainottamisohjelma on hallituksen raamattu.
Palataampa valtion myöntämään harkinnan varaiseen 1,5milj €, niin siitä huolimatta ON EHDOTTOMASTI toteutettava kaikki suunnitellut säästö toimenpiteet lomautuksineen poislukien lääkäri vastaanottoajat on säilytettävä tämän vuotisella tasolla.
Niin nythän se viimeinenkin ongelma on poistunut vastaanottoaikojen ennallaan pitämisestä. Siis RAHA, kun sitäkin on, mutaa vielähän se periaate jää :(
Taitaa tulla mieliin painuva kaksviikonen maanantaista eteen päin :)
t: OPi
Lueskelin nuita Matin aiempia logikirjoitusia ja aiheita käykääpä muutkin kurkaamassa kyllä siellä nykykaupungin johtoa lyötiin olantakaa aijanseipäällä ihan hävettää tuollaiset kirjoitukset mutta nyt on ääni kellossa muuttunut loppu hyvin kaikki hyvin toivotaan !
Anonyymille klo 20.01: ja lupaan että lyödään jatkossakin jos kaupunginjohto taas hölmöilee.
Oikiissahan Matti on ollunna kun johto on meinannu kuntaliitossopimusta rikkoa oikein räikiisti.
Meinas lakkauttoo Villalan eläväisen koulu, meinasivat jättee tehostetut paikat tekemättä, meinasivat jättee sivistyksen kehdon katon korjoomatta, meinasivat lopettoo opinahjon kesälahelta ym ym.
Tunnen suurta myötähäpeää siitä, että meillä on Kososen kaltaisia päättäjiä. Nyt olisi kiitoksen paikka, mutta Kosonen uhkailee aidanseipäillä.
Käykeepä kahtomassa hallituksen pöytäkirjoista ketkä ketkulat ne lie vastustanna nykyisen kaupunninjohtajan valintoo?
Nyt ne samat sielä Kot-Karjalassa kotkottaa, jotta hyöhän sitä onnii talouvven osoojia.
Kenen se on pitännä asiit ottoo esille ensin, vaikka ne on sillon tyrmätty 5-4?
Onneks meilä on nyt hyvä kaupunnijohtaja!
Nyt kyllä Kososen törkeys ylitti kaikki mitat uhkailee lyödä kaupunginjohtajaa aidanseipäällä. Mitenkä tuommoinen mies voi olla vastuupaikoilla pilaa koko demarileirin maineen.
On näköjään luetun ymmärtäminen eräille mahdoton tehtävä :-)
Kaupunginjohtaja ei ole talousosaaja. Hän on kirjanpitäjä ja mielummin rahastonhoitaja. Kaupunginjohtaja ei ole tehnyt elettäkään kaupungin tulojen kasvattamiseksi tai toiminnan kehittämiseksi. Valtion köyhäinapu ei ole varsinainen saavutus.
Kyllähän maailmaan meitä ruikuttajia mahtuu. Ongelmia naisasioissa. Viinaakin kuluu aika paljon. Samalla meni työpaikka. Koulukin jäi aikoinaan kesken niin ei uutta työtä löydy. Vaikka raskastahan se olisi joka aamu lähteä. Kaupunginjohtajan vika. Tai ainakin herrojen. Tai päättäjien.
Anonyymille klo 10.33: en minä nyt lähtisi vähättelemään kaupunginjohtajan ansioita. Hän sentään oli pitkästä aikaa ensimmäinen viranhaltija joka sanoi, että kaupungin kassa on tyhjä. Sanoi sen vielä niin selvästi, että johtavat luottamushenkilötkin sen viimein ymmärsivät.
Hyvät päättäjät, kyllä se vaan on niin, mikäli supistatte viellä vähääkään lääkäri vastaanotto aikoja nykyisistä 8-18 ja la 8-16 sekä supistatte lasten ja nuorten harrastus mahdollisuuksia tällä veroäyrillä niin saatte kyllä nämä vähätkin nuoremmat veron maksajat muuttamaan Kiteeltä pois. Vaikka saisitte tänne uusia työpaikkoja, se ei toisi teille uusia veronmaksajia kun ei ole niitä palveluja korkean äyrin vastineeksi eli olette tekemässä Kiteestä vain työssäkäynti alueen ja vanhusten säilytyspaikan.
Turha tässä on meitä demareita syyttää, kun kepuhan se ajaa kaksilla kärryillä. Toisisa on keulakuvana upouusi kansanedustajaehdokas ja toisissa muu porukka ja molemmat ylistävät lehdissä kepun yhtenäisyyttä säästöohjelmassa.
Tosin tämä ehdokas on kaatamassa kaupungin taloutta muiden vouhottajien kanssa, tuosta päivystyksen siirrosta Tikkamäelle. Hyi hävetkää!
Kyl maar mää ihmettelen, että demarit lähti noihen kepulistien kelekkaan ja sotkemaan Kiteen hyvän kehityksen. kenenkä etu se on?
Jaksan vieläkin ihmetellä tätä vouhotusta lääkärivastaanotto ajoista. Kaupunki joko kaatuu tai pelastuu tuolla päätöksellä, joka säästäisi rahaa vajaat 100.000€. Miksi kukaan ei ole huolestunut ja pelkää kaupungin talouden romahtavam kun perusturvalautakunta ylittää talousarvionsa yli 600.000€ ?
Se miinus taitaisi olla jollakin muulla momentilla kuin lääkäri vastaaotto.
Mitäs väliä sillä on millä monentilla se on? Tuolla summalla voitaisiin pitää lääkärivastaanottoa 24/7 pari vuotta, mutta eihän tuo ylitys ole ongelma, eihän???
Ei ole ongelma kun se on virkamiesten tekemä moka.
Jännää, ettei junttaporukka ja hallitus puhuneet kesällä mitään tuostakaan 600000 euron ylityksestä. Vaikka ovat kehuneet miten hyvä talouden seuranta on ollut ja miten he ovat saaneet aikaan muutoksen. Toisin sanoen, hallitus ja perusturvalautakunta ovat täysin kuutamolla. Tai sitten salasivat tiedossa olleen asian. Käsittämätöntä, että valtuustokin puuhastelee kokouksissaan muutaman tonnin lillukanvarsissa tuntikausia ja jostain muualta vuotaa samaan aikaan sadat tuhannet. Ei vaikuta uskottavalta tai siltä, että perusturvalla olisi vieläkään asiat hallinnassa.
Todellisuudessa varmmankin tiesivät, mutta tietoisesti pimittivät tiedon, ettei valtionapu hakemus menisi pieleen. Eli hallitus ja virkamiehet harhauttivat valtionkonttoria!
louskuti louskuti. koeta vielä vähän pinnistää jospa keksisit jotain lisää. kyllä se siitä!
Ei löydy helposti pöytäkirjoista paljonko 66 johtavan kaupungin virkamiehen työterveyshuolto maksaa Resetissä enemmän kuin uudessa hienossa terveyskeskuksessa kaupungin omana työnä. Ne, jotka omaksi palveluksi siirtoa vastustivat, ovat suurinpiirtein samat äänestyspöytäkirjojen mukaan kuin ne, jotka vastustavat päivystysaikojen ennallaan pitämistä. Joku vois verrata äänestyspöytäkirjat niin näkisi ketkä eivät tosiasiassa ole tasa-arvoisen kuntalaispolitiikan kannalla.
Mistä sait tuon 66 esimiestä?
Taitaa olla jopa 70 uusintalaskennan jälkeen. Kaikki pikkupomosta lähtien käyvät "hygieenisistä" syistä Resetissä!
Kirotusvirhe. Eikös alkuvuodesta jauhettu 60:stä Resetin kävijästä.
Yli 70.
Demaritko ovat saaneet tahtonsa läpi, että ylisuuri henkilöstö ei tarvitse osallistua säästötalkoisiin? Semmosta tietua absilla tänään!
Näky olevan Karjalaisessakin tuo lomautusten peruminen, eli nyt on kyllä löyvyttävä se raha lääkäri vastaanotto aikojen säilyttämiselle 8-18 ja la 8-16 tai tämä on taas kerran juntalta kunnon sumutus meitä veronmaksajia kohtaan kun me vaan kärsimme ilman vastinetta korkealle äyrille.
Juntta on väittänyt ettei näillä asioilla ole mitään yhteyttä. Kun valtuusto on päättänyt luopua päivystyksestä tarpeettomana.
Se että valtuusto on myös päättänyt noista lomautuksista, ei haittaa mitään kun juntta voi ne perua kevyesti ilman vatuustolta kysymistä!
Stavariz sano putiini!
Siis millä juntalla?
Mikä ihmeen juntta?
Mie uskon Suomaiseen demokratiaan jossa enemmistöpäätöksiä kunnioitetaan! Virolaisen Jussi joskus totesi ,kun päätös on tehty, pulinat pois! Siinä on tietty opetus. Miettiköön jokainen sitä tykönään jos halutaan tukea demokratian säilymistä, vai haluataanko siirtyä johonkin hallintomalliin mikä se mahtaa ollakkaan?
Totuus ei löydy kaurapuurosta se löytyy, kun KesKDem kertoo sen.
Joo, Suomainen demokratia on näköjään veemäinen hetteikkö johon äänestäjän toivomukset uppoaa ilman että demokraattiseksi itseään kutsuvat kansanvallan kannattajat ajattelisivat kenen palvelija demokraattinen päätöksen sanelija tai sen bulvaani on.
Jos samaa kölin alta vetoa tekis oikealle karjalle mitä vaalikarjalle tehdään niin käräjille joutuis eläinrääkkäyksestä ja lupa karjanpitoon menis.
Valtuusto päätti lomautuksista jo keväällä ja nyt ne joku yksittäinen henkilö peruu ihan tuosta vaan. Mitä te oikein touhuatte, onko teillä nykyisin diktaattori johdossa vai mikä?
Itäsuomen kunnat lomauttaa kun heillä on vaarassa tulla alijäämää. Kitee on rakennellut kymmenen vuotta huikeuan summan alijäämää 12milj, ja nyt kaupunginjohtaja satuilee ettei ole enää syytä lomauttaa kun on talous niin hyvällä tiolalla?
Oletteko maksaneet salaa alijäämät pois? Jutussa mainitaan, että valtion 1,5milj apu korjasi tilanteen täysin. Mitenkä niin voi sanoa, kun jo tälle vuodelle on tietojen mukaan tullut 700000€:n kupru joka kertautunee joka vuodelle. Tuki lienee tälle vuodelle ja sitä ei voi käyttää tuleville vuosille .
Kun tilinpäätös ensi keväänä valmistuu, niin siitä näette paljonko on 2014 tullut ylijäämää ja jos se on suurempi kuin tälle vuodelle arvioitu, niin sitten valtuusto voi harkintansa mukaan tasoittaa loppuvuosien säästö tavoitteita eri vuosille.
Tälle lomautusten poistamiselle ei ole mitään perustetta!
Köyhäinavun myöntämisen perusteena oli talouden tasapainottamissuunnitelma, johon sisältyi myös lomautukset. Jos Lahtela ja Auvinen sooloilevat, se voi merkitä valtion lisäavustuksen perumista.
Ammattiyhdistysliike jyrää ja työmies taputtaa!
Kirjoitapa Matti nyt näistä lomautuksista. Sehän menee jotenkin siihen tapaan, että lomautukset eivät ole hyvä asia (demariosa), mutta kyllä kaupunginjohtaja on menetellyt täysin väärin kun lomautuksista on luovuttu (kaupunginjohtajan haukut -osa), vaikka en minä ota asiaan mitään kantaa (en vastaa mistään -osa).
Näin kiteen kaupunginjohtaja Itä-Savossa reilu kuukausi sitten.
"Lisäsäästöjen tarve tälle ja ensi vuodelle on Kiteen kaupunginjohtajan Eeva-Liisa Auvisen mukaan tällä hetkellä 1,2 miljoonaa euroa."
- Tarve johtuu perusturvalautakunnan vuoden 2014 määrärahojen 800 000 euron ylitysuhasta sekä työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvusta ensi vuodelle. Perusturvan ylitysuhkaan säästöjä etsitään ensisijaisesti perusturvan sisältä. Työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu ensi vuonna on arviolta 458 000 euroa verrattuna vuoden 2014 talousarvioon ja tasapainottamisohjelmaan, mikäli työttömyys pysyy nykytasolla, Auvinen toteaa tiedotteessaan.
Nyt hän hehkuttaa, että talous kunnossa. 12miljoonaa alijäämää, suomen korkein verotus, hurja säästöohjelma ym ym päällä.
Ollaanko kiteellä menetetty suhteellisuuden taju ja talouden peruskäsitteet?
Johtaako AY-liike kiteetä?
Suosion kalastelua kaupungin työntekijöiltä (populismi -osa)
Kaikki muut kuin kunnan työntekijät ovat siis mukana säästötalkoissa. Lapsilta viedään, vanhuksilta viedään, sairailta viedään. Työikäiset, eläkeläiset ja yrittäjät maksavat Suomen kovimmalla veroprosentilla kunnan työntekijöiden elämää ja palkankorotuksia. Jos kaupunginjohtajan mukaan alijäämät on katettava nopeasti, niin niissä talkoissa on syytä olla kaikki mukana. Harkinnanvarainen valtionosuus on hyvää ekstraa esimerkiksi perusturvan ylitysten kattamiseksi tämän ja ensi vuoden osalta, jolloin tasapainottamissuunnitelma voi jopa toteutua. Touhu on kuin edellisen kaupunginjohtajan ajoilta. Kun jostain tulee vähän rahaa, vauhti kiihtyy ja talouskuri unohtuu.
Anonyymille klo 9.37: Juuri noin oli aikomus kirjoitta, mutta veit sanat suustani (tai musteen kynästäni) :-)
Edelliset kuntaliitos apurahat pisti kehitysjohtaja suoraan henkilöstön palkkoihin jolloin kulut nousivat 4,5milj€ eli 13%. Ja nyt vielä annettiin 500000€ suoraan henkilöstölle joulurahaa. Voi sitä ahneutta ......Onko tämä tosiaan suojatyökeskus??
Kyllä me koetetaan tehdä vähän työtäkin palkkamme eteen. Se on just niitä kuntalaisten palveluja. Hoitoa, hoivaa, opetusta ja paljon muuta. Pakkolomalla ei tehtäisi niitä. Kyllä siitäkin meteli nousee jos kaikki nuo työt jää kahdeksi viikoksi tekemättä. Sitähän pakkoloma tarkoittaa.
En ymmärrä miksi lomauttamisista on tehty itseisarvo?
Anonyymille klo 15.03: Myös kaupungintyöntekijöillä on on lapsia, vanhoja isiä ja äitejä ja kunnantyöntekijätkin sairastavat eli kyllä hekin osallistuvat talkoisiin. Suurin osa kaupungin työntekijöistä on suorittavassa portaassa ja heidän työssään jo nyt näkyy paineet joita leikkaukset ovat aiheuttaneet.
Demareiden ja kepun suojatyölaitos. Sitä se on. Tehotonta ja huonosti johdettua sosiaalista työpajatoimintaa. Varmasti tarpeellista, mutta tehotonta johtamisen osalta. Ja huonompaan suuntaan ollaan menossa.
Miksi sitten pitäisi rangaista suorittavaa porrasta lomautuksilla jos hallinto ei ole tehtäviensä tasolla? Eikö silloin pitäisi kehittää hallintoa? Eihän ongelma poistu lomautuksilla.
Vain rakenteeliset uudistukset tuovat tulosta lumautukset eivät ratkaise itse ongelmaa
Nyt se on suuri soteuudistus totta jota Persut ja Kepu ajoivat kuin käärmettä pyssyyn näyttää siltä että tässä on polkaistu räkäpaskaan.
Ja demariministeri Huovisella ei ollut mitään tekemistä soteuudistuksen kanssa, vai?
No, oottakaahan kun kokoomuksen ylipappi Sasi Suomen päätuomarina kaataa 'perustuslaillisiin ongelmiin' soten niin lopullinen soppa on valmis. Pilatuksia alkaa löytyä ja käsien pesu alkaa.
Kyllä se tuo kaikkien puolueiden ajama sote- hallintomalli oli hyvä meni läpi että heilahti viimeksi on tälläistä tapahtunut entisessä Neuvostoliitossa
Nyt kiireesti karsimaan kaikki soten palvelut ennen 2017:ää. Niin jää enemmän kompensaatiota muille kunnille kiteen maksuosuudesta. Onhan siinä n. kolmessa miljoonassa mitä jakaa muille kunnille, jotka vielä haluaa pitää jotain sotepalveluja yllä. Kiteellähän pyritään nyt irti kaikesta keskustan ja demarienemmistön voimin.
Hyvä että meillä on vastuullisiakin päättäjiä jotka pitävät kiinni valtuuston päätöksistä, vaikka niiden järkevyys alkaa eräin osin olla reippaasti alle 0. Nuo sote uutiset vetävät koko teidän sopeuttamisohjelmalta uskottavuuden pakkaselle!
Kiitos Kiteen päättäjille kun lomatuksia ei tullut jota Persut ajoivat loppuun asti nyt liityn kirkkoon
Ihmettelen vaan miksi ei muka ole taloudellisia ja tuotannollisia syitä lomauttaa, minusta niitä on edelleenkin pitkälti toistakymmentä miljoonaa. Enkä ole persu tms. vaan kyllästynyt ja kohta entinen Kiteeläinen veronmaksaja.
Valtuusto on päättänyt lomauttaa ja hallitus on päättänyt käynnistää yt-neuvottelut 500000 eur säästön saavuttamiseksi lomautuksilla 2015. Se päätös on voimassa. Sitä päätöstä ei kaupunginjohtaja voi omin päin muuksi muuttaa. Ellei valtuusto päätä toisin. Ei pitäisi olla vaikea asia ymmärtää.
Perusturvalautakunta on jo 10.06.2014 huomauttanut noista merkittävistä (yli miljoonan) menokohdista, jotka hallitus huomasi vasta lokakuussa ja lähti sorvaamaan omia lomautuksiaan kaupunginjohtajan esityksestä. Liekkö kyselleet valtuustolta mitään.
Yhtään järkevää ratkaisua ei tehdä lomautuksilla vaan henkilöstö on mitoitettava tasapainottamiskaudella niitä keinoja ovat esim.eläköitymisen myötä tuomat luonnolliset poistumat ja vähennykset niistä kohteista missä se on mahdollista ja kiinteistö massasta luopuminen eli tyhjien tilojen myynti ym.Lomauttaminen on hetkellinen nopea keino säästöihin mutta ne toistuvat joka vuosi uudelleen ja ne ei tuo lopullista ratkaisua jos on yt-neuvottelut käyty henkilöstön kanssa ja löydetty hyvä ratkaisu joka on taloutta tasapainottava ja molempi osapuoli on sen hyväksynyt niin kyllä se on tälläkertaa ok
Taijat muuten pyyhkiä tuas hallintosiännöllä hanuriasi...
Hyvä olis kun nuo tyhjät tilat saisitta myytyä. Johan työ niitä tuas par vuotta ootta yrkäillykkin myyvvä.
Joko saitta sen vuokratalojen tallouven kunttoon?
Eikö Kiteeltä löydy kaupunginhallitukseen muita kuin sossuja, joille merkkaa vaan omien äänestäjien hyvinvointi.
Kepu peesaa sossuja.
Harkinnanvaraisen valtionosuuden myönteinen lausunto edellytti suunnitelmaa talouden tasapainottamiseksi ja siihen liittyvien toimenpiteiden toteuttamista. Korotuksen myöntämiselle voidaan lain mukaan asettaa ehtoja.
Tiesikö Valtio myöntäessään lomautuksista? Jos tiesi niin mitä Valtio sanoo, jos toimenpide ei toteudu? Liekkö muita ehtoja Kiteelle asetettu kuin toimenpiteiden toteuttamista?
Valtuusto päätti säästöjen saavuttamiseksi lomautuksista kesäkuussa. Hallitus totesi asian elokuussa ja laittoi asian vireille. Laillisesti. Jonkin ajan kuluttua kaupunginjohtaja keksi aloittaa omat yt-neuvottelunsa lomautuksista ja vastaavasti hän päätti vastaavasti ihan itse luopua lomautuksista. Kiteellä on siis ollut ja mennyt yhdet yt-neuvottelut, joiden lisäksi vireillä on valtuuston päättämät toiset yt-neuvottelut. Näin se menee. Kaupunginjohtaja ei voi päättää itse, mistä säästötoimista milloinkin luovutaan ja mitä säästöjä milloinkin lisätään. Olisihan hän voinut luopua aivan vastaavasti jostain muustakin säästöstä kuin lomautuksista, jos kerran talous on yllättäen niin hyvällä tasolla, ettei kaikkia säästötoimenpiteitä tarvitakaan. Ei ole homma hallinnassa, ei ole.
Homma on just niin hallinnassa kuin kaupunginhallituksen puuhastelut. Hallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja toimivat virkavastuulla, onkohan tässäkään tapauksessa menty ihan oikeita latuja pitkin?
Persujen kannatus vuotaa keskustalle viimeinen tukimus sen todistaa ei kun lisää lomautuksia
Vai niin, onko keskusta jo käynyt muuntumisleikin ja ryhtynyt työväen puolueeksi. Hyvä jos näin, niin voinkin äänestää heidän ehdokastaan eduskuntaan😀
Persuilta on muutenkin perälauta auki, kun kaupungin työväki äänestää niitä, jotka lupasivat ennen vaaleja yhteen ääneen pitää terveyspalvelut mahdollisimman hyvällä tasolla ja pitävät myös lupauksestaan kiinni. Ei näytä persujen tilanne hyvältä.
Ei tätä maata eikä kaupunkia rakenneta räyhäämällä. Itsenäisyyspäivän riehujat eivät saaneet kansan keskuudessa suurtakaan sympatiaa rähinöinnistään. Sama kohtalo on Kiteen persuilla.
Minä ainakin kannatan rauhaa.
Heti, kun pääsemme eroon noista Persuista voimme rauhassa taas rakentaa kaupungin entiseen kukoistukseensa Keskustan ja SDP:n yhteisvoimin. Nyt meiltä on mennyt kaikenlaisia etuisuuksia, palkkoja ei olla saatu nostettua kuin samanverran kuin muissakin kunnissa. Kyllä tämä on ollut yhtä kärsimystä.
Onneksi tulevat vaalit ovat meille Keskustalaisille ja teille SDP:lle menetystarina. Kostetaan sitten taas yhdessä kaupunkilaisille, kun kiusasivat meitä edellisellä vaalikaudella äänestämällä Persuja ja vaatimalla muutosta meidän linjaamme.
Juurikan takaa
Juurikan takaa, tuntuu olevan aika vakuuttunut asiastaan ja vaikuttaisi, että Persut ovat saaneet ainakin jotakin aikaan tällä vaalikaudella. Annetaan nyt kuntalaisten vielä pari vuotta miettiä kantaansa ja luetaan sitten tuloksista kuinka kävi.
Voisiko, joku muuten hieman avata minulle, että mitä tekemistä Kiteen Kepulaisilla on yleensä Kepun kanssa? Olen meinaan jutellut eri kylillä jonkinverran politiikastakin ja saanut yleensä paikalliset Keput nauramaan tälle Kiteen touhulle.
Make
Minä olen lukenut että kesdemit päättää kiteellä kaikesta mutta persut taitaa kumminkin haluta osille muiden saavutuksista.
Juurikan esimerkki on pelottava jossa hengenheimolaisille maat annetaan ilmaiseksi eikö kaupungin kuitenkin pitäisi metsät pistää lihoiksi ennen tätä suplimista ?
Kaikilla puolueilla on hyviä ja vähemmän hyviä henkilöitä. Kiteen kepulla ei ole tässä jaossa käynyt valitettavasti kovinkaan hyvä tuuri. Ei tosin kantakiteeläisillä demareillakaan.
Entäpä Ruppovaaran koulun hinta, oliko melkein ilmainen? 19.8.13 hallitus asetti pohjahinnaksi 75000 euroa, myytiin 31.3.14 urheilukenttineen 20000 eurolla. Kummassa olis ollut isompi ero pyydettyyn, jos Juurikasta kaupat 51000 eurolla?
Kiteen Persut on ajettu piirin johtotehtävistä hevonkuuseen ei hyvin vakuuttavia yksilöitä sielläkään
Ruppovaaran koulun takaa puuttui 60.000 euron tukkimetsä joka Juurikankoulun takana humisee vielä tänäänkin kaupungin omistuksessa
Ja vielä lisää Juurikan koulun takametsä ulottuu kauniiseen Viitalampeen jossa tukkimetsä kasvaa lammenrantaan asti harvinainen suolampi käykääpä katsomassa
Joo, siis myydään Juurikan koulu hehtaarin tontilla samalla 55000 euron alennuksella kuin Ruppovaaran koulu ja otetaan metsästä sen arvo niin paljonko on kauppahinta?
Juurikan koulut kannatta lahjoittaa toinen Marja Matille ja toinen Mehu Maijalle mutta lämmitys öljy pitää myydään tankeista kylän isännille markkinahintaan.
Keskustavähemmistö ei ole oikeutettu mihinkään kouluostoihin millään hinnalla.
Keskustalta pitää ottaa röyhkeä diktatuuri ja vallankäyttö pois. Siihen ei tarvita kuin demareiden järkiin tulo.
Ei ole moista näköpiirissä jos kylän puheisiin on uskominen. Demarit ovat nyt ottamassa vastuunkantajan roolin, siis kantavat vastuuta kuntalaisten kyykyttämisestä. Karsimalla kaikki lapsiin ja nuoriin liittyvät palvelut sekä tietysti tuon "väärien ihmisten" esittämän ja kannattaman terveyspalvelun.
Näin he hakevat asemia kevään vaalien ykköspaikkaan ja tietysti pääministeri tulee olemaan demari.
Anonyymi 13.20 olet näköjään kova kertomaan satuja Kiteellä ei kukaan puolue pysty yksin kyykyttämään kuntalaisia siihen tarvitaan aina 18 valtuutettua 35 jos kaikki on paikalla nyt sitten valtuusto taas hyväksyy talousarvion v.2015 kait joulukuun loppupuolella se voi olla äänestyspäätös ja Kiteellä on enemmistö demokratia jota on kyseenalaistanut mm. Seija Pajatie muiden veivarinen tukemana mutta näillä mennään
Pakko on keskustaan luottaa kun Persuista on tullut iltarusko puolue !
Ei mikään puolue yksin pystykkään mutta työmihen ja Kepun vaalien jälkeen tekemän sopimuksen mukaan Kiteellä se onnistuu.
Minkähän sopimuksen on Persut tehneet valtuustonpuheenjohtajan kanssa kun suplinti jatkuu
Kepu kuuluu heittäneen Kiteen kunnallisjärjestön puheenjohtajan ulos valtuustoryhmän kokouksista jo moneen otteeseen kauden aikana. Sehän onkin hyvä lähtölaukaus kansanedustajavaaliin. Onnea vaa yksituumaiselle yritykselle saada ääniä pussiin.
Onnea Kaisa Saarelle 50 v. ! Luin syntymäpäivä jutun Karjalaisesta hyvä juttu Kaisa on palannut yhteistyön linjalle Kiteen kuntapolitiikassa ja niin pitääkin onhan hän Kiteen kokoomusen puheenjohtaja on huomannut asemansa ja varmaan tullut uusiin ajatuksiin että yhteistyöllä asiat menee eteenpäin paremmin.
Minä keskustelin Esa Lahtelan kanssa syksyllä 2012 vaalitilaisuudessa ja tiedustelin heidän kantojansa Kiteen palveluiden riittävyyteen tulevaisuudessa. Siinä yhteydessä hän kertoi demareiden olevan yksimielisesti pitämässä kiinni mm lääkärivastaanotosta niillä ajoilla mitä silloin oli käytössä.
Kyllä minä olen nyt häneen pettynyt kun on kuulunut sellaista, etta hänkin on muuttanut kantaansa täysin käänteiseksi. En olisi rehdistä miehestä uskonut. T, hoitsu
Minäkin pidin Osmo Pirhosta rehtinä miehenä kun silloin vastusti Tervahaudan maakauppoja ja syytti suhmuroinnista Kiteen päättäjiä mutta nyt samainen henkilö on suhmuroimassa hekenheimolaisille Juurikankoulun myyntiä takametsineen luottamus meni
Näyttää kaupunginhallituksen luottamus olevan jokseenkin heikko ihan laidasta laitaan, kun molemmat kärkietenijät ovat ruvenneet suhmuroimaan ja takkejaan kääntelemään 😞
Byrokratian tunnusmerkistöön kuuluu, että asukkaiden mielipiteet ja palautteet ei mene perille ja jos menevät niin niitä pidetään väärinä. Täällä jotkut pitävät tätä toimintatapaa myös demokratiana.
Kiteen joulunavauksessa oli jotkut kärkipolitikot levittäneen nekatiivista kuvaa Kiteen assioiden hoidosta valitettavaa muttta totta
Juuri noin, asioiden hoito on "valitettavaa"!
Ootteko miettinyt mistä se mahtaa johtua? Heti kun persut tuli Kiteen valtuustoon!
Nythän tuo tuli todistettua jotta nuoret olivat oikeassa. Selityksiä ja kaksi persua vielä erimieltä!
Todellisuudessa nämä kaksi junttapuoluetta on suhmuroinnillaan pistäneet asiat solmuun ja nuorisokin on tajunnut sen. Hallituksessakin olivat äänestäneet kaikkia lapsiin kohdistuvia positiivisia päätöksiä vastaan. Heille vain omat asiat tärkeitä kuntalaiset tulkoot toimeen omillaan. Oikeesti!
Lehti kertoi, että nuoriso oli ollut lippuäänestyksessä 100%:sti vastaan kepun ja demarien aikeita viedä Kiteeltä ilta ja lauantaivastaanotto terveyskeskukselta.
Kyllä nuoriso osaa ajatella ja he kyllä muistavat tulevaisuudessa nämä pelkkiin karsintoihin sitoutuneet päättäjät.
anonyymille klo 23.09: Älä yleistä demareiden kantaa.
Lähetä kommentti