Alkupuhe:
Viime
kirjoituksestani onkin jo vierähtänyt kotvanen, en tiedä onko kyseessä iän
tuoma väsymys vai kirjoitus aiheiden puute. Olen huomannut, että blogistani on
muodostunut keskustelu palsta (edellisessä kirjoituksessani yli 1000
kommenttia), tämä taas ei ole ollut kaikkien mieleen ainakaan eräiden
päättäjien. Mielestäni päättäjien (ja myös viranhaltijoidenkin) on kestettävä
arvostelua omasta toiminnastaan. Ainakin minä kestän sen.
-----------------------------------------------------------
Eduskunta
vaaleihin on aikaa enää n. kuukausi eikä kaikki vieläkään tiedä ketä äänestää
tai edes mitä puoluetta. Minun tapoihini ei ole kuulunut lähteä agiteeraamaan
ihmisiä, mutta en voi olla kertomatta omaa näkemystäni vaalikauden tapahtumiin
ja yleensä nykyisten puolueiden toimintaan.
Minun
on ollut vaikea hahmottaa näitä eduskunnan viimeisiä tapahtumia, vaikka
seuraankin politiikkaa melko aktiivisesti. Syy hämmennykseen on se, että monet
isot ja yhteisesti linjatut asiat jäivät viimeisille viikoille ja päiville.
Joissakin asioissa loppui aika, joissakin jarrutettiin tietoisesti, joissakin
kikkailtiin menettelytavoilla ja jotkin asiat olivat toisiinsa sidoksissa.
Viimeksi
mainittujen osalta tapahtui ilmeisesti dominoilmiö. Eli kun esim. toisen asteen
koulutuksen järjestämislaki ei ehtinyt sivistysvaliokunnan puheenjohtajan
(Kok) ja opposition jarrutuksen vuoksi päätettäväksi, ei ollut mitään
mieltä viedä siihen kuuluvaa rahoituslakiakaan eteenpäin. Muutoin olisi
leikattu ammatillisesta koulutuksesta ja lukioista ilman, että olisi tehty
järjestäjäverkkoa koskeva rakenneuudistus. Lopputuloksena olisi ollut pelkkä
raju aloituspaikkojen ja yksiköiden karsinta, kun ei olisi ollut lakiin
perustuvaa muuta keinoa. Sama tilanne oli opintotuen rakenne uudistuksessa.
Stubbin
mielestä politiikka on rikki. Oma käsitykseni on, että rikki on ollut
hallituksen johtaminen. (kokoomuksen puheenjohtajan ja sihteerin vaihto oli
lottovoitto muille puolueille).
Vaalikauden
loppu jätti ikävän maun, eikä talous- ja työllisyystilannekaan ole korjaantunut
tavoitteiden mukaisesti. Valitettavasti kansainvälinen taloustaantuma ja
Venäjän ongelmat vaikuttavat meihin muita enemmän eikä ainakaan Venäjän
tapahtumat olleet ennakoitavissa.
Seuraavalla
vaalikaudella on edessä monin tavoin vaikea urakka. Viimeisten viikkojenkin
jälkeen on toivottava, että nyt ei revitä rikki, vaan rakennetaan. Niin
puolueiden, työmarkkinajärjestöjen kuin kansalaistenkin kesken. Ilman
keskinäistä yhteistyötä Suomi ei nouse eikä pärjää.
Paljon
hyvääkin hallitus sai aikaan. Perustuloon tehtiin historiallinen 100e/kk
korotus, poistettiin puolison tuloihin perustuva tarveharkinta, pienituloisten,
myös pienten eläkkeiden verotusta kevennettiin ja isotuloisten kiristettiin,
saatiin lapsivähennys, saatiin nuorisotakuu, saatiin lait vanhuspalveluista ja
sosiaalihuollosta, säilytettiin eläkeläisten maksuttomat kalastusoikeudet…
Millä
eväillä sitten puolueet menevät vaaleihin
Keskusta
on kasvanut korkoa oppositiossa ja uusi puheenjohtaja on viisaasti suunsa
kiinni pidolla saanut aikaan uskomuksen osaavasta ja kaikki tietävästä
puoluejohtajasta. Keskustan asemaa suurimpana puolueena ei uhkaa muu kuin
keskusta itse eli tarvittaisiin toinen samankaltainen munaus kuin tämä
keskioluen vieminen Alkoon päätös ennen kuin kepun paalupaikka olisi uhattuna.
Kokoomus
onnistui useamman vaalikauden puheenjohtajansa ja puoluesihteerinsä ansiosta
kääntämään hallituksen ikävät päätökset muiden puolueiden syyksi ja ottamaan
kaiken kunnian itselleen hyvistä päätöksistä. Vastaavaan menettelyyn ei
nykyjohdolla riitä taito ja se näkyy kannatuksen rajuna pudotuksena.
Hallituksen kalkkiviivoilla tehty mahalasku menee pääministerin piikkiin ja
tulee entisestään viemään äänestäjiä vasemmalle.
Perussuomalaisten
aaltoliike kannatus mittauksissa tekee heidän lopullisen tuloksen ennustamisen
vaikeaksi. Yhden asian (tai tässä tapauksessa kahden, Kreikka ja maahan muutto)
liikkeiden kannatus on yleensä lyhyt aikaista (kestää yleensä yhden tai kaksi
vaalikautta). Soini on hieno säätöisillä lausunnoillaan pohjustanut paikkaa
hallituksessa, nyt Kreikan tukipaketit eivät ole enää hallitukseen menon este.
Samoin hän on lieventänyt kantaansa maahanmuutosta. Joten ikäväkseni on
ilmoitettava perussuomalaisten kannattajille Kreikan tukeminen jatkuu jos
tilanne niin vaatii ja Suomi ottaa edelleen pakolaisia olivat perussuomalaiset
sitten hallituksessa tai ei. Nämä muoti ilmiöt alkavat olla loppuun kaluttuja.
Demarit
lähtevät vaaleihin vanhoilla hyviksi
havaituilla teemoilla työtä , tasa-arvoa
ja
turvallisuutta. Nämä teemat ei selittelyjä kaipaa. Rinne on lunastanut hyvin
lupauksensa puheenjohtajana ja uskon kakkos paikkaan vaaleissa.
681 kommenttia:
«Vanhin ‹Vanhempi 401 – 600 / 681 Uudempi› Uusin»Anonyymi klo 21.23 Kiteen kh:n kokoonpano on kesk.4 kok.2 sdp 2 pers.1
Kh:n päätökset manipuloi todellisuudessa yks demari toisen temarin johdolla ?
Niin onko ruvettu taas päätöksiä manipuloimaan eikös se talous ja hallintojohtajan valinta oltu tehty kh:ssa yksimielisesti näin ainakin Karjalainen uutisoi ?
Kiteen kuntatalouden pelastusrengas Sami Palviainen on muuttanut etelän suuntaan näin kertoi tämänaamun Karjalainen!
Nyt on Persuilla kova paikka vastata Sipilän kysymyksiin Keikkalainojen vastuun kasvattaminen ja maahanmuuttopolitiikan tarveharkinnan poistaminen lähipäivinä nähdään kääntyykö takki !
Matti sinä blokinpitäjänä ja demarina miksi annat solvata blokissassi omia puoluetovereita ? juuri tälläisistä kirjoituksista jota Anonyymi klo 21.11 kirjoittaa jossa on nimetty jo henkilöt on hyvin alarvoista ja voi johtaa blokin pitäjän sanktioon samon kun Liperin tapaus osoitti !
Korjaus edelliseen tarkoitin Anonyymiä klo 22.11
Palviainen kävi Kiteellä laittamassa hallinnon ja kaupungin talouden kasvu uralle ja lähti hoitamaan isompia ympyröitä. Ei siinä sen kummempaa arvuuttelemista ole.
Jäihän Kiteelle vielä sixbäkki persuja hoitamaan asioita valtuustossa. Luotan täysin heihin ja niin tekee muutkin kaupunkilaiset!
Tais se Palviaisen alamäki alkaa kun Persujenpiirijärjestö antoi potkut !
Anna Kontula muistelee takavuosia eduskunnassa, kun siellä oli ollut "kalapuikko viiksimiehet" naisten kimpussa typerine vihjailuineen. Nyt on taas tullut uudessa eduskunnassa vastaavalla tavalla käyttäytyviä miehiä, joille normi kansalaisten säännöt eivät toimi.
Oliko näissä "viiksimiehissä" joku näiltä nurkilta kotoisin oleva etustelija?
Jos tämä on totta mitä Anonyymi 29.4 klo 22.11 vihjailee on rikosasia ja se käsitellään jossakin muussa elimessä ei Kiteenkaupungin organisatiossa toivottavasti tällä kirjoittajalla kantti kestää koska blokinpitäjä on tämän julkaissut.
Kyllä kun Sipilä valotti eri ryhmien vastauksia hallituksen muodostajalle niin Persujen esitykseen oli hyvin tyytymätön eli kävikö tässä tällä tavalla nyt on kovat kaulassa ja pehmoset housussa !
Kaikki toverit Kiteen torille vappuna klo 13.00
Liekkö nyt näiltä nurkilta valittu viiksimiehiä uuteen senattiin
Olen todella pettynyt, koska kaupungissa jatkuu tämä vanha meininki jossa hakijoiden koulutus ja osaaminen ei ole kriteerinä valittaessa johtavaan asemaan henkilöitä. Eikö Hellin ajoista opittu, ettei jäsenkirja tai muut työtehtävään kuulumattomat asiat tee hakijasta pätevää?
Enkä nyt tarkoita hallintojohtajan valintaa.
Onko taas jotain kähmintää tapahtunut valinnoissa?
Saisko vähän tarkennusta asiaan.
Oli hyvä, että tyhjänpuhuja Palviainen muutti Espooseen. Typerä kansa äänestää näitä lupailijoita kuten Esa Lahtelaa ja Palviaista ja jälki on sen näköistä.
Hauskaa Vappua kaikille maailmankatsomuksesta riippumatta.
Eipä lie paljon opittu hallinto ja taloujohtajaksi kelpasi,kun sattui olemaan Demari.
En oikein ymärrä mitä Matti tarkoittaa sillä että entinen meiniki jatkuu missä ja milloin tarkenna ?
Niin sitä Hellinkupin aikaa !
2,5v pätkätöitä tekee Kiteellä SOPIVAN, pätevästä viis, kaupungin kakkosvirkaan.
On hienoa että Kiteen kh on ollut yksimielinen päätöksessään valittaessa talous ja hallintojohtajaa
Kaupunginhallitus kuuluu piäsevän valihtemaan jo lähiesimiehiäkin, kun ei muilla ou onnistunna sopivoo valita.
No kyllähän kh:ssa riittää ossoomista semmosiinnii valintoloihin. Kohta varmaan vakihtoot siellä kh:ssa tavan työväin sijaisettii, niin tulloo varmasti oikiit valittuu!
Tämä sama laulu jatkuu kun oli valittu Kiteelle uusi kaupunginjohtaja laittamaan kunnanasiat kuntoon valtuusto päätti valinnasta lähes yksimielisesti ei kulunut aaikaakan kun vähähän häntä ruvettii nimittelemään valehtelijaksi,kepulaiseksi ties vaikka miksi kuitenkin Kiteenvaltuusto teki järkipäätöksen eli sai mitä tilasi eli asiat on jo lyhyessä ajassa ruvenneet menemään kuntoon nyt tämä talous ja hallintojohtajan valinta täällä Matin bokissa on saanut samanlaisia piirteitä mutta valinta on tehty ja uskon että kaupunginjohtaja on saanut rinnalleen koulutetun ja motivoituneen naisen hoitamaan Kiteen asioita.
Tuossa edellä Anonyymi 21.04 puhui täyttä asiaa kyllä nykyisellä kaupunginjohtajalla on jämäkkä ote kiteen talouden kuntoon saattamiseksi kyllähän täällä bogissa saa tieysti kuvitella mitä tahansa mutta on syytä pysyä totuudessa eli toisten leimaaminen ei pitäisi kuulua enää tähämpäivän päätöksentekoon.
Minun kirjoitus ei liittynyt hallintojohtajan valintaan, ilmeisesti valittiin pätevin. Kirjoitukseni liittyi teknisenjohtajan ja kaupunginjohtajan veivaamiseen. He eivät osaa kunnioittaa demokraattisesti tehtyjä päätöksiä.
Jos Kiteenkaupungivaltuuto on päättänyt että otto oikeus on lautakunnan puheenjohtajalla ja viimekädessä kaupunginjohtajalla tai hallituksen puheenjohtajalla näi se pitääkin ollakin luulisin että tässä ei mitään veivaamista tarvitse olla en tiedä sitä tapausta tarkkaan mutta se on kuitenkin mennyt kaikkien sääntöjen mukaan
On mennyt sääntöjen mukaan, mutta onko hallituksella ja kaupunginjohtajalla enemmän asiantuntemusta kuin asiantuntijalautakunnalla? Mikäli kaupunginjohtaja ja hallitus olisi halunnut valita esimiehetkin niin olisivat esittäneet sitä hallintosääntöön.
Kuten jo aiemmin sanoin Kiteellä ei osata kunnioittaa demokraattisesti tehtyjä päätöksiä.
Nyt Matti sinun pitää ruveta valmistelemaan uutta hallintomalia kun tässä nykymallissa jota sinäkin oli hyväksymässä on muillakin otto oikeus kuin lautakunnan puheenjohtajalla siitä tulisi oiva kuntavaali teema.
Taisin äänestää aika monessa kohdassa tätä nykyistä hallintosääntöä vastaan. Omituista tässä on kaupunginjohtajan takinkääntö. Hän ei missään tapauksessa ollut hyväksymässä edes lautakunnille esimiesten valintaa ja nyt hän haluaa viedä esimies valinnan hallitus tasolle.
Ano 9.54, älä ala jankuttamaan taas asian vierestä, vaan kerro onko tuossa mitään järkeä, että teknisen valinta viedään vielä hallitukseen suhmuroitavaksi takaisin teknisenjohtajan mielen mukaiseksi.
Tuolla tavalla ei tietysti työt lopu. Johan tuolle nauraa naapurikunnan porukatkin ja tuskinpa tuo menettely luottamusta ja yhteishenkeä kohottaa keski-karjalassa. Haiskahtaa "sille itelleen" aika pahasti nuo viimeaikaisetkin valinnat Kitteellä.
On hyvä, että tällaisia tiedotuskanavia on ja asioista ja niiden käsittelyistä saadaan veronmaksajina laajempaa tietoa.
Matti tälläiset asiat ei ole minun mielestä mitään demokratian mittareita aiheuttavat vain tyhjää porinaa ja eivät kuulu blokissa ruodittavaksi meidän tavallisten kaduntallaajien olisi hyvä tietää mitkä tässä asiassa olivat perusteet kun näin lautakuta menetteli kun kävin selailemassa kiteenruokahuollon toimintaa niin siellähän on asiat hoidettu hyvin eikä näyttänyt olevan mitään ongelmaa en yhtään ihmettele sitä että kaupunginjohtaja käytti otto oikeutta hänelle kuuluu juuri ne asiat kaupungin korkeimpana viranhaltijana.
Eihän sitä tiedä vaikka paljastuisi taas mutkan kautta sukulaisuussuhteita valittaviin. Jos ei ihan, niin ainakin kavereita ihan pikkasen vaikka. Katsotaan käykö minun veikkaus kohdalleen.
Niin Matilla millaisia suhteita lie hakijoihin kun niin kiihkeänä on asiassa.
Hakijat on haastateltu ja haastattelun pohjalta valinta tehty. Miksi joku ulkopuolinen (kaupunginjohtaja) voi tietää että joku olisi pätevämpi kuin nyt valittu, kun ei ollut edes kuuntelemassa perusteluja valinnalle lautakunnassa?
Miten joku ulkopuolinen (teknisen lautakunnan puheenjohtaja) voi tietää että joku olisi pätevämpi kuin teknisen johtajan valitsema kun ei ollut itse edes haastattelemassa hakijoita? Haiskahtaa siltä että lautakunnan puheenjohtajalla on joitain ihan muita syitä kuin mitä antaa ymmärtää. Anonyymi 15.41 taitaa olla oikeilla jäljillä.
Olikos kaupunninjohtajatar tai hallituksen pj haastatteluissa mukana?
Kait sinä Matti lautakunnanpj.na olet esittelemässä asiaa kh:lle.
Muutenhan ne poloset taas selittellee päätöksen tehtyään, että kyllän myö, mut kun ei uskallettu jne., ettei vaan taas tule sanomista.
Kiteellä pitää hallintosääntö muuttaa aina tapauskohtaiseksi, jotta se palvelisi teklan puheenjohtajaa. Itse oli vaatimassa otto-oikeuksia ja vääntää asian demokratian halventamiseksi, telkan pj lle nauraa jo persutkin.
Milloin ja missä olen vaatinut otto-oikeutta??? Pientä rajaa valehtelussakin.
Anonyymille klo 16,05: Kesälahden keittiö oli suoraan hallituksen alla ja olin pari kautta hallituksen pöydän ympärillä seuraamassa erään nykyisin hakijan toimintaa. En ole väittänytkään, että olisin tiennyt ennakkoon kuka oli pätevin vaan halusin lautakunnan haastattelevan hakijat, jotta se selviäisi.
Tulihan se selitys, meni lusikat ristiin eikä asiaa ole unohdettu. Ja tämmöiset meillä on päättämässä. Muistaakseni joskus oli kansanedustajanakin muuan Varma Kosto.
Enpä asioinut keittiöhenkilökunnan kanssa, tutkin vain tilinpäätöksiä.
Meinaako Matti että keittiöhenkilökunta on varastanut tai toiminut muuten vastoin hänen käsityksiä.
anonyymille klo 20.56: Jäikö perjantaipullon nauttiminen lauantaiksi?
Matti siulla taitaa olla aina tämä sama jänkkääjä täällä kohottamassa egoaan putelin voimalla 😥
Kyse saattaa olla tohvelin alla olevasta pienyrittäjästä joka purkaa kiukkuaan muille kun ei uskalla sanoa vaimolleen mitä hänestä ajattelee.
Matti sinä et ole vaatinut otto oikeutta mutta olet käyttänyt sitä räikeällä tavalla jos täällä mennnän sinun katekorian mukaan niin roskan kerääjätkin Kiteentien varteen valitsee teklan puheenjohtaja ei teklanjohtaja pieleen mennään tämän esimerkin mukaan on hyvä että lopullinen otto oikeus on kaupunginjohtajalla ja kh:n puheenjohtajalla Matti onko se demokratiaa jos sinulla on vain otto oikeus eikä kellään muulla vaikka se hallintosäänössä sanotaan ihan toisin palaa jo lopultakin demokratiaan jänkyttämisen sijasta ?
Kun lukee nuita Kitteen päättäjien pöytäkirjoja niin ainakin kahden lautakunnan päätöksistä kuvastaa joittenkin jäsenten osalta että on kysymys sairaudesta janka nimi on "Hullunlehmäntauti" Tämä sairaus jo levisi kaupunginhallituksen asti mutta tauti oli saatu torjuttua kun potkastiin lypsyjakkara alta niin päätökset näyttää sujuvan demokratian nimissä
Juuri näin lähiaikoina kh pääsee oikomaan tunarointejaan useassa asiassa.
Hallinto-oikeus ei kuulema ole samoilla linjoilla kitee kh pamppujen kanssa.
Jospa se "hullunlunlehmäntauti" näillä toimenpiteillä saataisiin kuriin.
Voi olla että se on ehtinyt joillakin krooniseksi, jolloin se poistuu vain korkeamman oikeusasteen väkevämmällä lääkityksellä.
Onko jo kh:n lista näkyvillä netissä en ole ehtinyt sitä tarkistaa kun jokut näyttää titävä mitä tuleman pitää!
Tätä Kiteen kiimatautia ei tarvitse viedä mihinkään oikeusistuimeen kuullemma paikallisesta rohtolata löytyy tähäntautiin lääke kuullema on niin hyvä lääke vaikka ois paskat housussa niin ei kuullema yhtään hermostuta.
Lypsyjakkara alta ja päätökset syntyy hyvästi demokratiassa. Oho hoh. Toisaalta hieno ilmaus suhmuroinnille. Lypsyjakkaran (= asioista edes jotain tietävän valtuutetun) kun saa hiljaiseksi niin sitten voi suhmuroida taas päätöksiä ihan mielensä mukaan. Sitähän sinä lypsyjakkaran potkija tarkoitat?
Kyllä se tuo Soini on vielä ihmeessään lupas vaalien alla Sipilälle että hiilihangot saa olla kaapissa rauhassa mutta vaalien jälkeen tarinat ovat muuttuneet
Tässähän se keväällä tosiaankin avataan laidunkausi ei ihme että hullunlemäntauti voi ruveta leviämään kun kesälaitumet kutsuu
Niin se taisi olla entinen persu joka sen lypsyjakkaran potkaisi ja pajatus loppui sen tien
Se on kuuluu tarttuna jo heppoihinkin, on se vaan semmonen tauti se :(
Niin vielä siellä on kuullema pientä piikittelyä ja päivittelyä mutta siitä ei ole enää mitään haittaa!
Joku virkamies sano en muista nimeä takavuosina siitä kun tuli luottamushenkilö valintoihin sukupuoli kiintiöt ja puolueilla oli vaikeusia saada tarpeeksi luottamutehtäviin lain edellyttämällä tavalla naisia hän totesi vain että kyllä naiskiintiön täyttää jos teiltä löytyy oikkein vittumainen mies tehtävään!
Noh, sitten kun ei löytynyt, niin valittiin sieltä niitä tyttösiä, joita oli käytettävissä ja sittenpä ne tulokset onkin olleet nähtävissä. Onneksi eivät enää ole ihan piäpiättäjjii kuin kotonnaan.
Selvennyksenä anonyymille klo 12.40. Minä käytin otto-oikeutta kyseisessä asiassa eli se vietiin ltk.n käsittelyyn. Lautakunta yhtyi näkemykseeni, että selvitetään pätevin hakija haastattelemalla. Lautakunta olisi voinut myös päättää että jätetään viranhaltijan päätös voimaan. Se mitä tässä ihmettelen on se, että valittava henkilö kuuluu teknisen ltk.n alaisuuteen eikä hallituksen. Ymmärtäisin kj.n otto-oikeuden käyttämisen jos ltk olisi tehnyt laittoman päätöksen tai olisi valinnut epäpätevän, mutta näin ei tapahtunut. Ei voi kuin ihmetellä ???
Onko tosiaan kaupunginjohtaja sotkeutumassa jonkun lähiesimiehenkin valintaan.
Ei taida olla teillä johtajille oikeita töitä, kun joutavat moiseen sekaantumaan.
Onkohan kyseessä "tuttujuttu" vai mikä on johtanut moiseen toimintaan.
Nyt työväenpuolue persut ilman sosialismia on myymässä pakansaajien edut eli työaikaa jatketaan sata tuntia se tarkoittaa esim. että luovutaan pekkasvapaista ei persut eikä kepu puhuneet näistä asioista vaalien alla nyt on äänestäjiä jujutettu kunnolla !
Kiteenvaltuuston kokouksessa puheenjohtaja ei ollut myöntänyt puheenvuoroja valmistelijalle oli ollut ihan pihalla!
Voi kun Kiteen persut olisi yhtäkilttejä kun Timo Soini kaikki käy ei ongelmia
Kiteen persut ovat kuulema tarkkoja, että mennään lakien ja asetusten mukaan. Eikä mitään jätetä ns arvuuttelun varaan, vaan tehdään paperit ja muut pumaskat kerralla kuntoon.
Kyllä puheeseen pitäisi luottaa, mitä nyt aina pumaskoja tekemään pikku asioista.
Niin Kiteen Persut on pumaskapuolue ja puhuvat väliin puppua !
Demarit ei sitten olleetkaan valmiita vastuun kantoon 😕
Oiskohan sun aika kirjottaa uus kolumni? Nyt on jo pari viikkoa eduskuntavaaleista ja hallituspohjakin päätetty. Sun kirjoituksen otsikko on: Viisi viikkoa eduskuntavaaleihin. Herätys Kosonen. Nyt sulla sitten riittääkin arvosteltavaa, kun demarit ei ole mukana hallituksessa kantamassa vastuuta. Siitä sulle "joka asian arvostelijana" riitääkin hupia tuleviksi vuosiksi.
Johan tuo olisi aika, mutta kun ei aika riitä (vielä).
Enhän minä arvostele uutta hallitusta, minä vaan lainailen persujen ja kepun kannattajien kommentteja viime eduskuntakaudelta. Minulla on niitä pitkä lista tallennettuna. (kreikan tukipaketeista ja maahanmuutosta :-) )
P-K:n hepulit esittää anua varmaan puolustusministeriksi. Eipähän se huonommin voi ennee männä kun erkpläisilä.
Matti, kirjoita seuraava blogi Kiteen demareiden vaalilupauksista ja niiden toteuttamisesta täällä paikallisella tasolla.
Oliskohan Matinkin syytä ottaa käyttöön,joitakin vuosia sitten täälläkin blokissa esitelty mainos sopivuudesta kaikkiin tehtäviin,ruppeis demarienkin kannatus nouseen.
Taidan kirjoitta blogin persujen eduskuntavaali lupauksista. Maailma tai ainakin Suomi on parempi neljän vuoden päästä kunhan vain persut muistaa lunastaa lupauksensa :-)
Nyt tarvitaan poliiseja lisää ei olis kannattanut Kulmalaa äänestää eduskuntaan kun oli niin tehokas tuolla poliisin hommissa näi kirjoittaa Karjalainen ja ratti ja päideongelmaiset rupesivat herhöilemään tien päällä nytkin monta tapausta täältä Keski_karjalasta eli romuautoja on menossa valtiolle näinhän se Kulmala lupasi
Nyt pakolaisille maakiintiöt näin on eu-parlamentissä äänestetty mm.kepun kaikki muut paitsi Väyrynen ja Jäätteenmäki vastaan siinnä sitä taas hallitusneuvottelijoille on miettimistä
Timo Soini on hyväksynyt Kreikka vastuujen lisäämisen jatko kysymyksissä Sipilälle että tie hallitukseen aukeaisi näin kirjoitti Tommi Parkkonen taannoin iltalehdessä
Parkkonen todennäköisesti valehtelee, koska sillä on valehtelijoiden sukunimi.
Ovatko demarit alkaneet potea "takiais" kuumetta näin pian vaalitappion jälkeen?
Kannattaa nyt laittaa jäitä pipoon, että ei mene jutut vanhaksi neljän pitkääääääään vuoden aikana räksytys osastolla.
Ajattelitko anonyymi klo 21.48, että räksyttäisimme 4 vuotta kuten persut ovat räksyttäneet?
En usko näin käyvän.
Muutoma kausi sitten eräs demu räksytti asioista jatkuvasti. Satutko Matti tuntemaan samaisen viiksien heiluttelijan?
Uusin tieto työministeriöstä maahanmuutto tuo työtä ja hyvinvointia ilmankos Persut nimettiin namu-työryhmän johtoon hallitusneuvotteluissa kyllä on arvostettu paikka sillä varmaan lohkeaa työministerin paikka Sipilän porvarihallituksessa !
Niin maanantaina on ollut näköjään Kiteen kh:n kokous miten lie siellä päätökset edenneet ainakin esityslista on mielenkiintoinen ?
Kansanedustaja Kulmalalta kova ohjelma rattijuopon auto valtiolle,kansaneläkkeen taitetun ideksin palautus ja autoveron laskeminen
Mitä helskuttia!
Kesälahden suunnalla on kuulemma rakennettu 2000-luvun lopulla vesi- ja viemäri verkosto johonkin kylään. Huhu kertoo, että kepun nykyisen ryhmäjohtajan kinkeripiiriin.
Joku kaupungin fiksu kirjanpitäjä olis kuulemma nyt reilun kuuden vuoden jälkeen huomannut, että ko. vesi- ja viemärilinjan käyttömaksut oli koko ajalta unohdettu laskuttaa palvelun käyttäjiltä.
Palvelun käyttäjät olivat taas luulleet tätäkin palvelua ilmaiseksi, eivätkä olleet älynneet sitä näin ollen kyseenalaistaa, vaikka olivatkin tupailloissa sitä ihmetelleet.
Ei varmaan ole totta ja kumotaan tuo väite heti !
Koti-Karjalassa oli tänään mielenkiintoinen juttu Kiteen kaupungin kiusaamisasiasta.
Onkohan tuo juttu arvovaltaisen Koti-Karjala lehden keksimä vai Kiteen kaupungin arvovaltaisen kaupunginhallituksen antamaa tietoa ?
Koti-Karjala lehdessä velkaisen valtion velkaisen elättikunnan Rääkkylän kansanedustaja Kulmala oli puolustellut valtuustossa
Rääkkylän itsenäisyyttä, sillä että Rääkkylä joutuu Kiteen tai Joensuun velkojen maksumieheksi, jos Rääkkylä liitetään jompaankumpaan.
Kansanedustaja tölväisi näin kiteeläisia äänestäjiään, joita oli yli 800 kpl. Millä lihaksilla se Rääkkyläkin pullistelee ? Valtion elättikunta.
Uskaltipas sannuu. Luulkohan hiä jotta kun sielä Kittiilä kepulit huitoo suunttaa ja toissee, nii ei tuosta tolokkuu näy tulevan. Onneks sielä taittaa olla etes jokunen selevä järkinen vielä muissa puoluvveissa.
Onkohan nuo kaupu ginhallituksen Kaalimaagate asiat menneet esittelijän mukaan läpi, kun niissähän nyt syyllistetään enää "osa kaupu ginhallituksen jäsenistä". Aika rohkea veto esittelijältä, kun on supistanut syytettyjen määrän alkuperäisestä 13 enää neljään kh:n jäseneen jotka ovat luullakseni allekirjoittaneet aikanaan jonkun aloitteen pari vuotta sitten. Paikallislehti on näköjään esittelijän kanssa samoilla linjoilla, kun oli repäissyt saman tyylisen uutisen ennen, kuin edes pöytäkirja näkyy netissä. Lienee jotain sisäpiiritietoa käytetty uutisen pohjana? Elämme kiinnostavia aikoja täällä lehtereillä kun odotamme mitä tuleman pitää.
Uskokaa jo, että Koti-Karjala on uusi Karjalan Maa - lehti- Kepun lantaneuvosten äänenkannattaja.
Kiteen politiikkaa vuosia seuranneena veikkaan, että tuo keissi ei taida olla vielä loppuun käsitelty, vaikka avviisi niin kertookin.
Aviisin mukaan kiusaamisasia on käsitelty loppuun. Kertokaa onko sitä kaalimaata nyt kiusattu vai ei. Oliko Kaalimaan syyte aiheeton vai jäikö nyt leijumaan epäily että liuta valtuutettuja on sittenkin syyllistynyt kiusaamiseen. Kai päätöksen pitää olla selvä että epäillyt saavat joko vapautuksen epäilyistä tai sitten nuhteet kiusaamisesta.
On siellä melkoisia pölkkypäitä. Selevää tekstiäkään ei ymmärretä. Kiusattu on pyytänyt selvittämään onko häntä kiusattu jne, kaupunginhallitus on todennut, että on kiusattu eikä hyväksy moista jatkossa. Vieläkö pittää rautalangasta viäntee assii selevemmin.
Asia on kaupunninhallituksen osalta loppuun käsitelty ja maton alle lakastu. AAMEN!
Kiitokset Koti-Karjala lehdelle hyvästä uutisoinnista jossa oli käsitelty kiusaamis asiaa siinnä kävi selvästi esille mistä on ollut kysymys nyt ne jotka haluavat viedä asian eteen päin ne voivat sen tehdä ilman mitään kaupungin orkanisaation mukana oloa. Ok
Kohan katotta niin perästä kuuluu ja veronmaksajat kustantaa.
Nyt olis aika Omon taas kokoontua missä mennään !
Mistähän se johtuu kun Kiteen Persut vihaa kepua ottasivat oppia Timo Soinista siitä on tullut lyhyessä ajassa kiltti sylikoira kepulle
hyvä että selevis että aika moni valtuutettu ja hallituksen jäsenistä on ollu siis työpaikkakiusaajia ja hyvä että tietävät että enää ei saa kiusata
Näyttää siltä että valtuuston "rähinäremmi"porukka on kokoontumassa sulkeisharjoituksiin ja hyvähän siellä on taakse poistu liikkeitä harjoitella kun talo on huputettu niin ulkopuoliset ei huomaa mitään !
Kiteellä sylikoiria riittää:(
Voisko vielä joku Tervahovin ja kaupungin työpaikat tunteva sannoo missä työpisteessä ns. kiusoojat ja Kaalimaa on yhdessä tehneet töitä, jotta työpaikkakiusoominen on voinut totteutuu? Miten työpaikkakiusoominen toteutuu, jos ei oo samassa työpaikassa? Eikö poliitikkojen kädenvääntö, sanominen ja poliittinen päätöksenteko ole ihan toinen juttu.
Puhtaasti kepun juoni pitää kiinni tarpeettomista viroista ja demut vielä ovat lähteneet takuumiehiksi.
Hauska nähdä ketä kiteen kepu esittää uuden soteyhtymän johtoon jos sellaisen satutte perustamaan.
Se on kuuluu kaupunginhallitus suannu tuas nootin hallinto-oikeuvelta. Eikä jiäne viimeseks, näin kertoo absin ennustajaeukot.
On ihan hyvä että tämä kiusaamis vatvonta sai lopultakin päätöksen siinä palo aikaa kaupungin palkoillisilta ja euroja nyt saa revitellä ne joilla intohimoja riittää.!
Nyt kun Timo Soinista tulee uudenhallituksen valtiovarainministeri saa sitten lapioida euroja Rääkkylään kun Kulmankundi on ollut siellä sitä kuntataloutta pistämässä sekasortoon !
Nyt on töitä myös"Työmies" MattiPutkoselle Persuista kun alas ajetaan pekkaspäivät saas nähdä miten mies toimii ?
Kiteen työmies onkin siirtynyt kepun juoksupojaksi jo aikaa sitten, että silleen.
Sinnehän ne hevostalousyrittäjät kuuluukin.
Timo Soini on myynyt jo aatteensa kirpputorihintaan hän hyväksyi sijoittaja vasttuut joita kasvatetaan joka kuului Sipilän avain kysymyksiin kun hän valitsi hallitusneuvottelu kumppanit nyt Persujen ryhmässä on ruvennut mellastamaan Veli Matti Saarakkala Soinin hyväksymää sijoittaja vastuu sopimusta vastaan !
Kosonen kirjoittaa seuraavan jutun otsikolla "Viisi viikkoa eduskuntavaaleista". Pääsee pohtimaan uuden hallituksen näkymiä. Sen jälkeen taas tämä muu laatuporukka kommentoi yli 500 kertaa jotakin. Niistä kommenteista enintään 20 liittyy edes jotenkin Kososen kirjoitukseen. Loput 480 kommenttia ovatkin sitten linjaa -:Perussuomalaiset pelastavat Kiteen, Demarit on syvältä ja Kepumafia jyllää:- Sekaan jonkun anonyymin anonyymiuhkaus oikeustoimilla kun on väärää puoluehenkilöä haukuttu tai epämääräisesti vihjailtu... Aika surkeaa on nimettömien kommentoijien taso. Kehä kiertää saman ajatuksen ympärillä. Ja jos tuon kehän keskellä oleva asia sattuisi joskus menemään kaikkien mielestä "kuntoon", niin sitten kunnossa olevaa samaa juttua ruvettaisiin ryöpyttämään. Tämä Kososen blogin kommentointiosa on siis samanlainen tyhjäntoimittajien sosiaalinen purkautumispaikka kuin entisaikaan veijoesson baari. Nykyinen apsi ei ole sitä. Kannattaa Kosonen katkaista jutut aiemmin. Tekemällä vaikka uusi blogikirjoitus. Ei siihen muuta tarvitse kuin otsikkoon A-kirjain. Ja tekstiosaan pelkkä B. Siitä se juttu taas kääntyy tähän samaan kun ensin ovat haukkuneet nuo molemmat kirjaimet. Sitten teet seuravan jutun otsikon eli kirjain C ja tekstiin pelkkä D. Ja silleen vaan aakkoset loppuun kerran viikossa.
Kiteen namurymä kuullemma kokoontuu illansuussa aiheena on kuullemma miten tästä sevitään kunnialla !
Omon Pirhonen kokoaa porukoita, onkohan kaikki kotona ?
Muutamat henkilöt vasrtstavat yrittäjyyttä ja sen arvostamista. Ai ketkä M Kosonen ja yrittäjien puheenjohtaja M Koskinen omissa fasebog sivuillaan :(
anonyymille klo 17.15: ihanko totta? empä ole huomannut, onpa merkillistä???
Onkohan kaupungin ykkösrekrytoijalle tullu pää vetävän käteen, kun HO on kumonnu hänen vuosi sitten tekemänsä henkilövalinnan jääviyteen vedoten?
Hyvä että jossain vaiheessa saatte kepulien kähminnän kuriin.
Ei ole mikään muuttunut täällä on sama henkilö edelleen valitsemassa työntekijöitä perusturvaan.
Erittäin vakuuttavaa tekstiä Anonyymi 17. toukokuuta 2015 klo 17.15.
Toisin minä en vain ole sitä huomannut.
t.make
Viisi viikoa vaaleista nyt on Persuilla varteenotettava ministeri ehdokas Toimi Kankaanniemi kävis vaikka seksi ja rötösherra ministeriksi on muuten vahvasti Ile Kanervan jalan jäljillä ja uskottavuuskin riittää kun kuuluu Persujen hallitusneuvottelijoihin
Pitäs naijja vuan pimmiissä eikä julukisesti, niinkun tuo yks uskonlahko tehkköö. Tosin taittaa se sitten kuitennii jäläki kätteen juluki tulla pienenä pönötyksenä sun muuna.
Kyllä niitä täälläkin Kiteellä on Persuilla niitä politiikan haaskalintuja osa on jo lennellyt pois ja osa vielä nuolevat haavojaan persumielisten kanssa mutta on selvästi siperia ruvennut opettamaan !
Tuo edellinen kommentti on varmaan valtiopäivämiehen tai aurinkokunnan aikamiespoikien.
Anonyymi 21.07 älä ujostele vaan kirjoita reilusti nimillä.
Siis: Tuo edellinen kommentti on varmaan Esa Lahtelan tai Matti Kososen, Marko Koskisen, Jaakko Uuksulaisen, Timo Rahusen, Ari Asikaisen, Kari Pennasen tai Raimo Oksmanin.
Sen jälkeen voit siirtyä miettimään tuliko sanottua jotain poikkeuksellisen älykästä vai ei.
Vastuutonta roihkaista nuoria yrittäjiksi, tätä mieltä Kosonen ja Koskinen ? luulis jo heidän ymmärtävän että vain yrittämisellä on saatu työpaikkoja ja alantoa tähän maahan.
Anonyymi klo 22.41 varmaan on ottanut esikuvakseen Kreikan jossa on suhteessa eniten yrittäjiä EU maista.
Ei työ lisäänny yrittämisellä vaan innovaatioilla ja kysynnällä.
Haiskahtaa muutamat kommentit ihan kuin olis niitä "kalapuikko viiksimiehiä" asiilla :)
Ei kai Kankaanniemi sentään tänne kirjoita kun sillä on näköjään ihan muut persut mielessä.
Tarkoitan niitä jotka olivat jokunen vuosi sitten tutkinnan alla, mutta onnistuivat ketkuttelemaan ilman syytettä.
Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että kenen tutkinnan alla? Iltapäivälehtienkö? Niillä ei sentään ole syyteoikeutta vaikka moni näyttää uskovan, että ne voivat paitsi syyttää myös tuomita.
Onkohan siellä kh:n pöytkirjojen julkaisemisessa jotakin onglmaa kun näyttää nyt tökkivän kun sitä ei ole saatu julkaistua olisiko aika ottaa Omon ohjat käsiin
Johan nuo päätökset on tullu julki, kun paikallislehti kertoi kh:n yhtyneen Kaalimaan työpaikkakiusaamis syytteeseen. Oliko siellä muitakin asioita kun tuo? Eikös tuo ole teillä tämän kauden ainut "tärkeä" aihe jota ette kuitenkaan saa koskaan oikein käsiteltyä!
Kivahan se tietysti on toisia syyttää, mutta onkohan se ihan fiksua toimintaa? Ei ainakaan näin "puusta" katsottuna!
Silloin kun on kyse politiikasta niin järjenkäyttö ei ole välttämätöntä eikä edes sallittua.
Muutenhan saattaisi tulla oikeudenmukaisia, lainmukaisia, kokonaistaloudellisia, avoimia ja järkeviä päätöksiä.
Niin Kiteen kh on pitänyt kokouksensa 11.5 mutta pöytäkirja ei ole vieläkään luettavissa ihmettelen suuresti tätä kaupungin toedotustoimintaa mistä kiikastanee esityslistassa on ainakin pöytäkirjan tarkastjiksi esitetty Osmo Pirhosta ja Timo Päivistä luulisi että nämä laatupolitiikot ovat jo tarkastaneet pöytäkirjan
Pirhonen lupasi kuntavaaleissa että päätökset pitää olla läpinäkyviä ja kaikenlainen suplinta on lopetettava kertokoon sitten mistä kiikastaa kun tämän kyseinen pöytäkirja ei valmistu kun kerran on pöytäkirjantarkastajaksi valittu ?
Niinpä, hallinto-oikeus oli antanut eräässä perusturvan henkilövalinta-asiassa tyrmäävän päätöksen 20.4.2015 jossa kh on myös asianosainen. Mutta tyrmäyspäätöstä ei ole tullut kh:lle tiedoksi, vaikka valitusaika menee huomenna umpeen. Liekkö laatupuheenjohtaja Lahtelalla mitään tietoa tästä asiasta, kenen on vastuu kun tietoa pantataan? Entä miksi laatupuheenjohtaja ei antanut monien valtuutettujen tekemään selvityspyyntöön Kaalimaan kiusausasiassa vastauksia, eikä ole tuonut 28.4.2014 hallituksen tekemän päätöksen mukaisia toimenpiteitä hallituksen toteutettavaksi. Kannattaa kaivaa ensin käpy omasta simästät, ennen kuin alkaa etsimään siementä toisen silmästä!
Minusta päätökset tehdään kokouksessa eikä mikään turha viivyttely kuulu demokratiaan ajallaan tarkastettu ja hyväksytty pöytäkirja on kaiken päätöksenteon kulmakivi.
Minusta taas tehtyjen päätöksien noudattaminen on kaiken päätöksen teon kulmakallio!
Onko näin?
johan sieltä rupersi tulemaan tietoa vaikka vielä sitä pöytäkirjaa ei ole nähtävissä tässä näköjään kertoo joku kh:n kokouksessa ollut tuntojaan
Kertokaa ihmeessä lisää tuosta henkilövalinnasta, kun alkoi kiinnostamaan. Ei kai vaan samat henkilöt ole kyseessä tässäkin asiassa?????
Kalliksi tulee kaupungille nämä jupakat!
Saapas nähdä milloin nuo vastuuntuntoiset politiikan ykkös suhmuroijat saavat kaupunginjohtajan niin sekaisin, että tulee kunnolla virhearviointeja ja seurauksia veronmaksajien rahoilla maksettavaksi.
Nyt kuulemma nämä kepulit ovat jo nuoremmille valtuutetuille vääntäneet, että äänestäkää vaan niin kuin esittelijä esittää, ei teillä päättäjillä ole mitään vastuuta, vaan kaikki vastuu on esittelijällä.
Kukahan kertoisi onko Kiteellä ollut moinen tapa jo kauan ja onko asia todella noin ja liekkö sama tapa käytössä myös muuallakin kuntapäätöksen teossa kuin nykyisin Kiteellä tuntuu olevan ? kyselee vielä toistaiseksi Kiteelle kiinteistöveroa maksava.
Kohta on viisi viikkoa eduskuntavaaleista. Jännittämään käy mitä blokin pitäjä kirjoittaa sen kunniaksi.
Täällä on paljon kiinnostavampia juttuja kuin hallitusneuvottelut.
Jatkakaa vain avointa jutustelua Kiteen tapahtumista, kun näitä äänestäjät haluavat nähdä ja kuulla.
Tämä on oikeaa avoimmuutta. Kiitos plokin pitäjälle!
Anonyymi 20.5 klo 22.20 olet näköjään Kiteen kh:n pöydäntakana päättämässä yhteisistä asioista nyt sinä täällä Matin blogisssa olet suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kertoilet ja juoruilet sellaisista asioista josta ei vielä ole pöytäkirjakaan valmistunut on muuten ennennäkemätöntä sisäpiiri tietoa kun näytät tietävän nuo asiat niin tarkkaan niin kerro meille kuntalaisille milloin se pöytäkirja julkaitaan allekirjoitettuna niin saamme virallista tietoa mitä siellä on oikein päätetty ja millä perusteilla.
Koti-Karjala lehti kirjoitti jo viime keskiviikkona, että kaalimaan kiusaamiseen onkin osallistunut vain muutama kh:n jäsen, vaikka Kaalimaan alkuperäisessä työsuojeluilmoituksessa hän sanoo "osa kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsenistä" ja lisäksi joku yksittäinen henkilö olivat osallistuneet oletettuun kiusaamiseen ja poliittiseen ajojahtiin häntä ja varahenkilöitä kohtaan.
Mistä lehti oli saanut moisen tulkinnan, vaikka pöytäkirja ei ole vielä netissä, onko joku vuotanut keskeneräisiä asioita?
Tietääkö joku miksi on tullut uusi tulkinta kh:lta?
Onko kh lähtenyt tuomaroimaan asiassa, vai kuinka tämä on selitettävissä?
Voisiko joku kysyä ha:n puheenjohtajalta?
Pitäskö KESDEMISSÄ ottaa lusikka kauniiseen käteen vai alkaakko tuhlata veronmaksajien rahoja, siinäpä vasta pulma???
Nythän siitä kiusaamis asiassa on jokaisella asianomaisella oikeus valittaa mihin tahansa jos kh on sen käsitellyt ja itse asianomaiset voivat sitä asiaa viedä eteenpäin jos tuntevät kärsivän vääryyttä kaupunki ei ole kuitenkaan syyttänyt ketään eikä sanktioita ole annettu kellekää vaan on tehty syttämättä jättämis päätös.
Kannattaa miettiä koko käsittely ketju.
Ano 11.41 älä kommentoi jos et tiedä tai ymmärrä mitä kaikkea tynkähallitus avustajineen on kokouksessaan päättänyt ja tiedottanut puheenjohtajansa sekä muutaman viranhaltijan suulla asioista.
Sivusta seuranneena ja lehtitietoja lukeneena nämä henkilöt siis virkavastuulla kaupunginedustajina tiedottivat kaupungintutkimista ja päättämistä asioista. Ei siitä luikertelemalla pääse karkuun vaan on vastattava asioista oikeissa elimissä ja oikeita elimiä edustaen.
Kuka, miten paljon ja kuka eniten on sitten tuottanut kaupungille vahinkoa, se jää nähtäväksi ja arvioitavaksi aikanaan.
Kiteen kh on tehnyt ne päätökset joita on tarvittu ja muuta ei tarvitakkaan raukat menköhöt merten taa
Kesälahden demareita ei kannata morkata ne ovat yhtähyviä kun Kiteellä !
Kesdemin uho on edellen kova, mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa lisää. Tuo henkilövalinta asia osoittaa kähminnän laajuuden ja aina samat nimet pullahtaa esiin.
Vai ei ole kh syyttänyt. "Kiusaamista on ollut ja se tulee lopettaa" "työpaikkakiusaaminen on Kiteellä pantu kuriin" mitä nämä tarkoittavat kh:n puheenjohtajan sanomina?
Seuraavan kh:n kokouksessa ilmeisesti nähdään kummalla on enemmän valtaa kaupunginjohtajalla vai otto Matilla
Uhkailemallako ano 12.41 meinaa hoitaa asioitaan. Sellainen taitaa olla maan tapa muutama kymmenen kilometriä idempänä mutta ei toivottavasti Suomessa.
Tämä Matin plogi on maaliman vaikutusvaltaisin uutiskanava "Mustanraamatun" jälkeen.
Kyllä on lepsu hallitus kun on antanut vuoden aikaa olla tuomatta 28.04.2014 luvattuja asioita uudelleen käsittelyyn, kun oli tainnut jäädä tutkimukset tekemättä ennen hutkimista. Terävöitykää joilla selkärankaa vielä löytyy.
anonyymille klo 16.06: eihän tässä liene kyse vallasta vaan siitä, että tekninenlautakunta on valinnut pätevimmän hakijan ja kj haluaa tietää hallituksen arvion asiasta. Jos hallituksella on jokin muu valinta peruste kuin pätevyys niin silloin he saattavat tehdä toisenlaisen valinnan.
Tuli tuosta kiusaamis asiasta mieleen, jokos on selvinnyt, lakkauttiko valtuusto silloin joulukuussa 2012 varahenkilö järjestelmän?
Heh heh. Teknisen lautakunnan pj uskoo itseensä ja osaamiseensa kuin pukki sarviinsa. Aina oikeassa mutta harmi kun kukaan muu ei ymmärrä sitä.
Taitaa anonyymi klo 23.21 olla niitä poliitikkoja joita on käsketty aina äänestämään viranhaltijan esityksen puolesta ja jättämään eriävä mielipide jos esitys häviää. Kaiken muun tarvittavan tiedon hän onkin sitten ammentanut tupailloista eikä vaivaidu itse lukemaan edes pöytäkirjoja.
Lautakunta valitsi haastatteluryhmän joka haastatteli kolme hakijaa ja tämän haastattelun pohjalta lautakunta suoritti vaalin jossa lautakunta päätyi valitsemaan pätevimmän hakijan.
Tuossa vaalissa puheenjohtajalla oli vain yksi ääni.
Kyllä lakkautti, mutta hallitus ei pannut sitäkään toimeen.
Matti oikaise anonyymin 14.11 väärä tieto. Tottahan sinä valtuutettuna tiedät mitä valtuusto on päättänyt.
Eihän Matti mitään tiedä eikä osaa. Sehän on lähtökohta Kesulilaisten kahden keskisissä kädenväännöissä.
Siinä sitä kesälahden aikamiespojat kisailee paremmuudestaan kuntalaisten verorahoilla ja perinteisellä tavalla hiihtotermejä noudattaen.
Ompa täällä tyhmää porukkaa linjoilla.
Sellainen sekasortoinenjoukko kuin johtajansa.
Anonyymilli klo 14.11: Valtuusto on lakkauttanut henkilöstösuunnittelijan viran.
Anonyymilli klo 17.40: Taisit avata perjantai pullon jo iltapäiväkahvitunnilla.
Elä ano 23.53 ihmettele yhtään jos täällä plogissa on sekasortoinen joukko niin vielä sekalaisempi se näyttää olevan tuolla kunnan päättäjien ja johtajan puolella, ainakin johtokaksikossa.
Vanha sanonta minkä sanot, siis pitänee paikkansa.
Lueskelin tänä aamuna Koti-Karjala lehteä siinnä oli mielenkiintoisia juttuja niin Villalan koulusta kuin Puhoksen lastulevytehtaasta siinnä oli historian lehtien havinhavinaa josta kertoili Esa Lahtela kyllä siinnä hyvin kuvasi niitä aikoja koulupojasta tehtaan moniin eri vaiheisiin jossa hän oli pääluottamusmiehenä parikymmentä vuotta kyllä Esa on merkittävä henkilö ollut Kiteellä valtuuston jäsenenä yli kolmevuosikymmentä josta valtuuston ja hallituksen ja sdp.n ryhmäjohtajan sekä ammatillisen paikallisjärjestön puheenjohtajan pitkän jakson ja kaiken lisäksi neljä kautta ( 16 v ) suomeneduskunnassa tässä sitä ansioluetteloa sen verran varmaan kertyy että yhdyskuntapalvelua on suoritettu yli nejävuosikymmentä eipä taida muista ryhmistä näin ansiotunutta henkilöä löytyä kiitokset Esalle kun on jakasanut puurtaa näin pitkänrupeaman yhteisten asioiden hoitajana ja työ jatkuu edelleen.
Ois vuan älynny jiähä ajossa syrjää eikä lähtennä mukaan venkoiluihi.
Kyllä tuossa joku kertoili Esan ansioluetteloa sen mukavaa luettavaa näillä nykyisillä broleri ja vatulointi politioilla ei taida kertyä tälläistä uraa vaikka koko loppuiän olisivat luottamusmies tehtävissä.
Oma kehu haisee pitkälle.
Sami Palviainen älysi lähteä hyvän iliman aikaan mutta Uuksun Jaska kyllä vielä jaksaa !
Sitä edellisen kh:n pöytäkirjaa ei ole viläkään julkaistu Miksi? vai onko sitä ruvettu vatuloimaan ei vaikuta läpinäkyvältä politikoinnilta.Onko suhmuroitu?
Nyt Persuilla,Kepulla ja Kokoomuksella on yhteinen tahtotila isänmaa pelastetaan ja köyhät unohdetaan 1
Olen samaa mieltä, että pitäis vuan suusa kiinni nää piättäjä kepulibroilerit kesälahen perukoilta.
Toivotaan kuitenkin Kiteen uudelle talous ja hallintojohtajalle työrauhaa kun hän aloittaa uuden tehtävän kesäkuulla !
Nyt on takiaiset jätetty hallituksen ulkopuolelle ja tuloksia alkaa kohta näkyä valtakunnassa.
Soini sano että heillä on ideolokisia eroja mitähän ne lienee kun kaikki kolme edustaa oikeistoaatetta aika näyttää lähteekö Persut takistelemaan omille teilleen ?
Siellä saatetaan tarvita vielä takiaispuolueitakin.
Kokemusta löytyy valtuustosta, onhan Uuksulaisella yli 40v valtuustoa ja Pennasellakin yli 34v kokemusta löytyy.
Onko ottoMatista tullut otto autoMatti kun käyttää aina ottooikeutta kun se on suinkin mahdollista
Kyllähän se ei anna hyvää kuvaa jos kh:n pöytäkirja ei valmistu ajallaan sitävarten on valittu pöytäkirjantarkastajat että päätökset näkyisivät viikonpäästä netissä se olisi sitä jouhevaa päätöksentekoa mutta tässä saa sen käsityksen ulkopuolinen että taasko vatuloidaan ja jahkaillaan !
Kyllähän se ei anna hyvää kuvaa, jos kh päätti 28.4.2014 tuoda kiusaus syytettyjen oikaisuvaatimukset uudelleen käsiteltäväksi ja tehdä uudet päätökset. Nyt on kulunut jo yli vuosi eikä asia ole edennyt. Herää kysymys jotta taasko hallituksen puheenjohtaja, joka on asioiden hoitamista varten valittu onkin ruvennut suhmuroimaan ja vedättämään asiaa.
Tämmöisen käsityksen täysin ulkopuoinen tästä touhusta nyt saa. Pankaahan asiat ajallaan pöytään!
Höpö Höpö juttuja jotkut oikaisuvaatimukset nyt kun kh on tämän asian käsitellyt 11.5 on nyt jokaisella oikeus hakea korvauksia jos rahkeet riittää en tiedä mistä mutta tuomioistuimet tai oikeudet tietysti päättävät antaako aihetta jos esitutkinnassa ei löydy mitään tässä asiassa näyttää jollekkin tullut pelkuruus mukaan kuvaan jos te haluatte että kaupunki on osallinen niin eikun kutsut käräjille niille henkilöille ketä syytätte ! Ps. Minuta Kiteen kh:n oslta on asia loppuunkäsitelty.
Jos kokouksen pöytäkirjaa ei allekirjoiteta, niin se tarkastetaan lain mukaan seuraavassa toimielimen kokouksessa. Helppoa kuin heinän teko. Kyllähän todellisuuteen perustuvat päätökset pitää hyväksyä ja tarkastaa niistä pöytäkirjat ajallaan, mutta vii eistään seuraavassa kokouksessa.
Kyllä jos kokouksen pöytäkirjaa ei allekirjoiteta valittujen pöytäkirjantarkastajien toimesta se osoittaa melkoista pelkuruutta ja välinpitämättömyyttä tehtyjä päätöksiä kohtaan !
anonyymille klo 11.32: Nythän sinä höpöjä puhut, eikö aamu lääkitys sattunut kohdilleen?
Hallintosääntö on hyvin selkeä että viimekädessä otto oikeutta käyttää kaupunginjohtaja tai hallituksen puheenjohtaja ja lopullinen vastuu on kuitenkin työnantajalla ja näin pitää ollakin Matti jos sinä saat tälläistä toiminnata mielihyvää niin suotakoon se ilomielin asioiden hoito sinun veivaksellasi hidastuu mutta tärkeintä on että lopulliset päätökset ovat oikeita.
Kaikkien pelkuruuksien äiti on, kun hallitus ei uskalla noudataa omia päätöksiään.
Ne jotka näin tekee pelkäävät varmaan omaa varjoaankin.
http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
Tarkoittaako 20.04 tätä pykälää, jossa näyttää olevan kovasti tavaraa ja siinä näkyy olevan uudelleen käsittely lupaus hallitukselta.
Koettakaa hyvät kaupunginhallituksen jäsenet muistaa asemanne ja sen tuomat velvoitteet. Turha ruikuttaa täällä vuosien takaisista omista hölmöilyistä. Keskittykää siihen työhön mihin teidät on valittu.
Kuka puu pää näitä juttuja vielä lukee kuin me muut pölkkypäät.
Kommenteista voi päätellä ainakin sen, että osa kaupungin viranhaltijoista ja jopa ylimpiä viranhaltijoita ja heidän perheenjäseniään kommentoi täällä.
Kait tuolla päätöksen teko elimissä on todella tyhmiä ja vielä tyhmempiä suhmuroijia. Ei kait muuten tuollaista negatiivista kommenttien tulvaa tule, jos joku asia ei ole pielessä.
anonyymi klo 18.43: Sanot, että otto-oikeus on kj.lla ja kh.n pj.llä siis eikö lautakuntien puheenjohtajilla ole otto-oikeutta? Menettelinkö minä väärin käyttäessäni sitä?
Toisaalta olisiko se ollut niin kamala asia jos siihen tehtävään olisi valittu pätevin eikä sopivin?
Kotikarjalassa oli kaksi kaupungin voimahahmoa kehunut vuolaasti toisiaan jostain saavutuksista. Jäi vaan epäselväksi mitkä ne saavutukset ovat olleet.
Suomen korkein verotus, jatkuvaa muuttotappiota, jatkuva epäsopu päätöspiireissä ym ym.
Kertokaa niistä saavutuksista, pliiis!
Kyllä kaupunginhallituksen nyk. puheenjohtaja on ollut ratkaisevissa osissa kun Kiteetä on kehitetty. Se on jämpti niin kuin Koti-Karjalan jutustakin voi lukea. Ei kukaan ole ponnistellut ennen eikä nyt meidän hyvinvoinnin puolesta niin aktiivisesti ja saanut tuloksia aikaan. Pulinat pois!
Nyt meni jo se viisi viikkoa eduskuntavaaleista........
Anonyymi klo 8.23 niin persuthan lupasivat laittaa kuntatalouden kuntoon Sami Palviainen puhui jostakin pelastusrenkaasta mies häippäsi pois täältä päättämästä yhteisistä asioista melkoista rintamakarkuruutta riitaisuus tavaramerkki kuuluu Kiteen peruille muiden hörhöjen toimiessa avustajina.
Kun kuntalaisena tutkailee kh:n pj:n kahden viimeisen vuoden sekoiluja asemassaan, niin ne kyllä tuhoavat aikaisemmat saavutukset mennen tullen.
18.52 taitaa olla niitä keskustademokraatteja joille suhmurointi on elämän tehtävä, mutta hyvä että on hörhöjä sekä persuja jotka edes vähän jarruttavat pahimpia kotiin vetoja.
Kertoivat, että kualimuan kakara ois todettu esteelliseksi haastattelemaan enää perusturvaan työntekijöitä kiusaus syytöstensä takia.
Heh heh, tais kalikka kalahtoo kohilleen!
Ei tuo vielä mittään. Taitaa olla vielä pahempi uutinen perusturvasta tulossa. Luulisi siinnä sitten hävettävän moisia suhmuroijia ja heidän suojelijoitaan.
Joku tais joskus sanoa, että paha saa aikanaan palkkansa. Suhmuroikaa vaan tyttöset ja poijjaat ihan rauhassa. Sieltä ne sitten aikanaan. Kysellään sitten kuka se Kitteen mainneen pisti alatölöviälle.
Lähetä kommentti