sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

VIISI VIIKKOA EDUSKUNTAVAALEIHIN


Alkupuhe:

Viime kirjoituksestani onkin jo vierähtänyt kotvanen, en tiedä onko kyseessä iän tuoma väsymys vai kirjoitus aiheiden puute. Olen huomannut, että blogistani on muodostunut keskustelu palsta (edellisessä kirjoituksessani yli 1000 kommenttia), tämä taas ei ole ollut kaikkien mieleen ainakaan eräiden päättäjien. Mielestäni päättäjien (ja myös viranhaltijoidenkin) on kestettävä arvostelua omasta toiminnastaan. Ainakin minä kestän sen.

 -----------------------------------------------------------

Eduskunta vaaleihin on aikaa enää n. kuukausi eikä kaikki vieläkään tiedä ketä äänestää tai edes mitä puoluetta. Minun tapoihini ei ole kuulunut lähteä agiteeraamaan ihmisiä, mutta en voi olla kertomatta omaa näkemystäni vaalikauden tapahtumiin ja yleensä nykyisten puolueiden toimintaan.

Minun on ollut vaikea hahmottaa näitä eduskunnan viimeisiä tapahtumia, vaikka seuraankin politiikkaa melko aktiivisesti. Syy hämmennykseen on se, että monet isot ja yhteisesti linjatut asiat jäivät viimeisille viikoille ja päiville. Joissakin asioissa loppui aika, joissakin jarrutettiin tietoisesti, joissakin kikkailtiin menettelytavoilla ja jotkin asiat olivat toisiinsa sidoksissa. 

Viimeksi mainittujen osalta tapahtui ilmeisesti dominoilmiö. Eli kun esim. toisen asteen koulutuksen järjestämislaki ei ehtinyt sivistysvaliokunnan puheenjohtajan (Kok)  ja opposition jarrutuksen vuoksi päätettäväksi, ei ollut mitään mieltä viedä siihen kuuluvaa rahoituslakiakaan eteenpäin. Muutoin olisi leikattu ammatillisesta koulutuksesta ja lukioista ilman, että olisi tehty järjestäjäverkkoa koskeva rakenneuudistus. Lopputuloksena olisi ollut pelkkä raju aloituspaikkojen ja yksiköiden karsinta, kun ei olisi ollut lakiin perustuvaa muuta keinoa. Sama tilanne oli opintotuen rakenne uudistuksessa.

Stubbin mielestä politiikka on rikki. Oma käsitykseni on, että rikki on ollut hallituksen johtaminen. (kokoomuksen puheenjohtajan ja sihteerin vaihto oli lottovoitto muille puolueille).

Vaalikauden loppu jätti ikävän maun, eikä talous- ja työllisyystilannekaan ole korjaantunut tavoitteiden mukaisesti. Valitettavasti kansainvälinen taloustaantuma ja Venäjän ongelmat vaikuttavat meihin muita enemmän eikä ainakaan Venäjän tapahtumat olleet ennakoitavissa.

Seuraavalla vaalikaudella on edessä monin tavoin vaikea urakka. Viimeisten viikkojenkin jälkeen on toivottava, että nyt ei revitä rikki, vaan rakennetaan. Niin puolueiden, työmarkkinajärjestöjen kuin kansalaistenkin kesken. Ilman keskinäistä yhteistyötä Suomi ei nouse eikä pärjää.

Paljon hyvääkin hallitus sai aikaan. Perustuloon tehtiin historiallinen 100e/kk korotus, poistettiin puolison tuloihin perustuva tarveharkinta, pienituloisten, myös pienten eläkkeiden verotusta kevennettiin ja isotuloisten kiristettiin, saatiin lapsivähennys, saatiin nuorisotakuu, saatiin lait vanhuspalveluista ja sosiaalihuollosta, säilytettiin eläkeläisten maksuttomat kalastusoikeudet…

Millä eväillä sitten puolueet menevät vaaleihin

Keskusta on kasvanut korkoa oppositiossa ja uusi puheenjohtaja on viisaasti suunsa kiinni pidolla saanut aikaan uskomuksen osaavasta ja kaikki tietävästä puoluejohtajasta. Keskustan asemaa suurimpana puolueena ei uhkaa muu kuin keskusta itse eli tarvittaisiin toinen samankaltainen munaus kuin tämä keskioluen vieminen Alkoon päätös ennen kuin kepun paalupaikka olisi uhattuna.

Kokoomus onnistui useamman vaalikauden puheenjohtajansa ja puoluesihteerinsä ansiosta kääntämään hallituksen ikävät päätökset muiden puolueiden syyksi ja ottamaan kaiken kunnian itselleen hyvistä päätöksistä. Vastaavaan menettelyyn ei nykyjohdolla riitä taito ja se näkyy kannatuksen rajuna pudotuksena. Hallituksen kalkkiviivoilla tehty mahalasku menee pääministerin piikkiin ja tulee entisestään viemään äänestäjiä vasemmalle.

Perussuomalaisten aaltoliike kannatus mittauksissa tekee heidän lopullisen tuloksen ennustamisen vaikeaksi. Yhden asian (tai tässä tapauksessa kahden, Kreikka ja maahan muutto) liikkeiden kannatus on yleensä lyhyt aikaista (kestää yleensä yhden tai kaksi vaalikautta). Soini on hieno säätöisillä lausunnoillaan pohjustanut paikkaa hallituksessa, nyt Kreikan tukipaketit eivät ole enää hallitukseen menon este. Samoin hän on lieventänyt kantaansa maahanmuutosta. Joten ikäväkseni on ilmoitettava perussuomalaisten kannattajille Kreikan tukeminen jatkuu jos tilanne niin vaatii ja Suomi ottaa edelleen pakolaisia olivat perussuomalaiset sitten hallituksessa tai ei. Nämä muoti ilmiöt alkavat olla loppuun kaluttuja.

Demarit lähtevät vaaleihin vanhoilla  hyviksi havaituilla teemoilla työtä , tasa-arvoa
ja turvallisuutta. Nämä teemat ei selittelyjä kaipaa. Rinne on lunastanut hyvin lupauksensa puheenjohtajana ja uskon kakkos paikkaan vaaleissa.

681 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   601 – 681 / 681
Anonyymi kirjoitti...

Siitä lähin kun Kiteellä alettiin valita virkoihin puoluekirjan mikaan, niin on valtuustossa näitä rähinöitä ollu ja niin näyttää jatkuvan hamaan maailman tappiin. Syynä on keskustalainen kulttuuri, että "se mikä on meidän on meidän ja se mikä on teidän on myös meidän". Tätä kulttuuria on nyt lähtenyt tukemaan takavuosien "robin hood", joka silloin oli pienemmän puolella, mutta nyt on tyyli muuttunut suuren eläkkeen siivittämänä. Hurjaa miten ihminen voi muuttua kun valta nousee päähän.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on tuo Timo Soini viisas mies on kannattamassa autoveron alentamista uusilta autoilta 200 milj.euroa tämä summa sitten perittäisiin auton käyttömaksun eli Trafin maksujen korotuksena jonka kaikki suomalaiset autoilijat maksaisivat on muuten melkoista hölmöläisten täkin jatkamista josta hyötyy vain varakkaat ihmiset koska suurimmalla osalla kansasta ei yksinkertaisesti ole vara hankkia kallista uutta autoa.Tämäkö oli se Persujen vaalikikkailu autoverolla jolla kansa höynäytettiin ?

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi 13.32 kerroppa kuka nyt on valittu puoluekirjan perusteella virkaan minä olen katsonut nämä hakemus kriteerit eikä sillä ole mainittu sitä että pitää olla jonkun puolueen jäsenkirja on muuten jotakin ruvennut kovasti kirvelemään nämä päätökset ? Nyt kun katsoin noita uutisia niin huommenna kuullema jakavat miniteripaikkoja siinnä varman pitää olla kepun,persujen tai kokoomuksen jäsenkirja kyllä tämä on hirveetä tämä suplinti !

Anonyymi kirjoitti...

Nyt Soini pääsee oikein kunnolla eurooppapolitiikan ytimeen jos hänestä tulee valtiovaranministeri Kreikka näyttää olevan pahassa pulassa siellä se Sonikin joutuu sitoutumaan Kreikka sijoittaja vastuuden kasvattamiseen niin kun hän Sipilälle lupasi hallitusneuvotteluissa seon suomen linja eikun lissää lapioidaan euroja Kreikalle vaikka toisin luvattiin vaalikentillä eli jatko "Jytky" on tulossa !

Anonyymi kirjoitti...

Kiteen talouselämän huonot uutiset jatkuvat huomisen Karjalainen kertoo että autotalo Laakkonen lopettaa toimintansa Kiteellä jo aiemmin Auto ja Konetalo Wasko lopetti Toyota edustuksen Kiteellä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kun seuraa tuota Persujen politiikkaa nytkin on Helsingin kaupunginvatuutettu joutunut antamaan selvityksen rasistista kirjoituksitaan.Toimi Kankaaniemen sekoilut ovat jotakin uskomatonta tallaselta mieheltä jolle on kristilliset perusarvot olleet tärkeitä niin pitää ihmetellä mitä tämän miehen päässä liikkuu onko niin että tähän puolueeseen hakeutuukaikki samantapaiset miehet joilla muissa puolueissa ei ole yksinketaisesti tilaa jotka luulevat että täällä saa mellastaa miten haluaa tuskinpa Timo Soinikaan ei tälläisestä tykkää.

Anonyymi kirjoitti...

Jokohan se Kiteen kh:n vatulointi kori alkaa tyhjentyä

Anonyymi kirjoitti...

Luin Karjalaisesta että on tehty aloite funktistalon eli entisen osuukaupan rakennuksen ostamisesta kaupungille johon aloitteeseen on nimensä kirjoittanut 14 valtuutettua joka tulisi kirjaton käyttöön ihmettelen suuresti että tälläistä ollaan esittämässä kun kunnalla on jo entuudestaan tyhjiä kiintestöjä pilvin pimein minusta tälläiset aloitteet pitää ampua alas alta aikayksikön

Anonyymi kirjoitti...

Tätä Matin blogia kun lukee, niin ihmettelen suuresti mikä on Matilla pätevyyden mittari?
Kaikki asiat tuntuu Kiteen kaupungissa menevän päin mäntyä ja kaikki tuntuu olevan pätemättömiä tekemään tehtäviään. Jos yhtään on seurannut kaupungin tekemisiä niin hyvin asioita hoidetaan ja henkilöstökin palvelee hymyhuulillaan asiakkaita / kuntalaisia. Asioita on paljon muutettu ja säästöjä tehty, hatunnoston ansaitsee jokainen Kiteen kaupungin työntekijä jaksamisestaan meidän kaikkien hyvän eteen.
Matti, käytä sinäkin tuo energiasi kunnan kehittämiseen äläkä elä menneessä, äläkä mustamaalaa ihmisiä.

Matti Kosonen kirjoitti...

Anonyymille klo 8.50: Ajattelitko että tehtäisiin mieluummin miljoona remontti nykyiseen homeessa olevaan kirjastoon?

Anonyymille klo 14,03: Ymmärsinkö oikein vuodatuksesi? eli jos minä (ja lautakunta) valitsee mielestään pätevimmän seitsemän paikan hakijan joukosta niin se on jonkun mustamaalausta, mutta jos viranhaltijat (ja hallitus) valitsee samalla tavalla mielestään pätevimmän seitsemän hakijan joukosta niin se ei sitten olekkaan kenenkään mustamaalausta?

Matti Kosonen kirjoitti...

Ai niin, vielä kysymys anonyymille klo 14,03: Sanot, että asioita on paljon muutettu ja säästöjä tehty (tarkoitit varmaan viime kaudesta?). Syyllistätkö sinä viime kauden johtavia viranhaltija johtoa tuhlaamisesta ja asioiden huonosta hoidosta?

Anonyymi kirjoitti...

Onko kiteen kirjasto home rakennus, jos näin on niin äkkiä pönkä ovelle ja rakennus purettavaksi. Teknisenlautakunnan puheenjohtaja varmasti teiettä että asia on näi. Funkkistalo sopisi muuten erittäin hyvin myös pankkirakennukseksi olisi muuten näyttävä ja viehättävä OP Pankki siinä, tämän ajatuksen voi vapaasti kopioida op hallintohenkilöt.

Matti Kosonen kirjoitti...

Uskoisin pankin hallintohenkilöstön tietävän asian koska rakennus on pankin omistuksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö se ole PKO:n omistama, jos se on pankin niin kyllä siihen OP on paras ratkaisu ois tosi näyttävä nykyseen verrattuna.

Matti Kosonen kirjoitti...

Viime eduskuntakaudella syytettiin hallitusta kokemattomista ministereistä. Tästä uudesta hallituksesta voisi sanoa samaa. Kokemusta löytyy vain kokoomuksen Orpolta ja keskustan ministereiltä eli yli puolet on varsin kokemattomia tehtäviinsä. Aika näyttää miten onnistuvat, mutta pelkään pahinta.

Anonyymi kirjoitti...

Matti oot tainu herätä talviunilta niinkun talvinen karhu. Sille ei vaan mahda mitään että SDP ei onnistunut edellisessä hallituksessa, se on sinun vaan ymmärrettävä.

Anonyymi kirjoitti...

Voisin lyödä konjakkipullosta vetoa, ettei uuden hallituksen ministerit ainakaan äänestä omia esityksiään vastaan 😕

Anonyymi kirjoitti...

Soini rehvasteli että meiltä löytyy henkilöitä joka lähtöön näyttää siltä todellisuudessa että ei löydy Timo Soinin ryhti ei riittänyt ottamaan maan tärkeimmän ministerin pestiä eli valtiovaranministeryyttä osoittaa melkosta pelkuruutta toinen esimerkki eduskunnan puhemiehen paikalle he esittivät Sampo Terhoa mutta Terholta meni pupupöksyyn ja hän kieltäytyi,

Anonyymi kirjoitti...

Nyt Kokoomuksen Stub varmaan hoitaa ne Kreikka vastuut mallikkasti kun Soinista ei ollut miestä ottamaan vastuuta!

Anonyymi kirjoitti...

Heti kun työväenpuolue Persut tuli hallitukseen niin alkavat nakertamaan ansiosidonnaista päivärahaa sehän kepulle ja kokoomuselle käy !

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista nyt tulee uusi vero soutuvene vero kyllä ne Persut osaa kehitellä kaikenlaisia veroja tästä puuttuu enää ruhonleikkuri vero !

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ne on mallikaita työnkekijöiden puolustajia Voikkaan entinen pääluottamusmies persujen kansanedustaja Jari Linström ja entinen maaliiton puheenjohtaja nykynen persujen "työmies" Matti Putkonen kun hyväksyivät tämän ansiosidonnaisen päivärahan romuttamisen näiltä miehiltä onnistuu varmaan jatkossa myös yleissitovuuden poistaminen!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ne olivat hilanneet sinne hallitussopimukseen myös työajanjatkamis pykälän sadalla tunnilla jos nollatupoa ja yhteiskuntasopimusta ei palkansaajat hyväksy niin kyyti on kylmää eli tälläinen työväenpuolue on persut !

Anonyymi kirjoitti...

Onko ay-liikkeen, ammattiliittojen ja SAK:n säännöt laadittu Moskovassa, kun kerran sellaiset
lilliputtipuolueet kuin SDP ja vasemmistoliitto (entinen SKP/SKDL) saavat pitää niissä valtaa ja sillä vallalla terrorisoida yhteiskuntaa ?

Milloin aloitetaan ay-liikkeen todellinen demokratisointi ?

Anonyymi kirjoitti...

Ei hallitusohjelmassa ollut sanakaan taitetunindeksin palauttamisesta eläkkeisiin näinhän se Kari Kulmala lupaili vaalikentillä tais mennä valehtelun puolelle lupaus!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi 20.49 jos tyntekijäjärjestöt ajaa hyvää työsuhdeturvaa onko se yhteikunnan terrosisoimista en ymmärrä kannanottoasi ?

Anonyymi kirjoitti...

Miten se tasapaino asioissa ylleensäkkii syntyy?

En usko, jotta junttoomala tai maton alle lakasemala.

Kuulin n. viikonpäivät sitten yksisä juhlissa kerrotun, jotta Kiteelläkii ol oikein yksissä tuumin ajettu kaiken mualiman myrkkyjä erinäisiin suppiin errään tehtaan lähistölle. Eli lakastu oikein reippasti maton alle sellasta mikä ois pitänä tehä toisella tappoo. Nyt sitten lehissä ja muissa ol lukena, jotta meinovvaat selevittee jäläki kätteen mänkö se oikkein. Kot- Karjala ei vielä kirjuuttanna juhlista tekemässään juttussa tuosta assiista, mutta ilimmeisseesti vielä kerttoo olko siinnä mittään perree. Tottahan hyö huastattelloo noita samoja sielä töissä olijoita, miten hyö sillon asijan suhteenn toimivat ja tiesivätkö hyö asiojoista.

Anonyymi kirjoitti...

Hallitus kuulema aikoo
valittaa korkiimpaan oikeuteen Kualmuan jiäviysasiista? Hallinto-oikeus ol kuuluu piättännä kumota kaikki Kualmuan esittelemät piätökset joita ol tehty erräässä henkilövalinnassa vuos sitten. Taitaa ruveta oikeus voittammaan pikkuhiljoo Kittiin asijoissa kun hintoihisa tullooo.
Puhheenjohtaja joutuu pitämmään kepusopimuksestaan kiinni vaikka tiennee jotta pumeragi tulloo korkeimmasta varmasti.

Anonyymi kirjoitti...

Toimin tällä hetkellä Kiteen kaupunginvaltuuston 1.vpj. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana. Kiteen Perussuomalaisten puheenjohtajana. Lisäksi olen Pohjois-Karjalan piirin hallituksenjäsen. Sairaanhoitopiirin hallituksen 2vpj. Puoluevaltuuston jäsen. Pohjois-Karjalan sote ohjausryhmänjäsen.
Sami Palviainen ?

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkäs ne meni ne eduskuntavaalit Persut,Kepu tekivät välikysymyksen vaalien alla että koulutuksesta ei saa leikata hallitussopimuksessa he kuitenkin ovat leikkaamassa 600 mljoonalla eurolla koulutuksesta ronskilla kädellä.Nyt kun Timo Soini hääräilee ulkoministerinä niin suomestakin on yksihenkilö Venäjän pakotelistalla sattuu olemaan vielä europarlameettarikko Heidi Hautala vih. Soinin komentti oli että se oli odotettua mitänkäs jos listalla olisi ollut Lehmer-Ruohonen ps. olisiko lausunto Soinilta ollut sama että se oli odotettua.Nyt valittu uusi eduskunnanpuhemies Mari Lohela ps. ei enää puutu mihinkään vaikka vaalien alla oli persujen maahanmuutto kriitikko ja tiukan pakolaispolitiikan kannattaja näin ne vaali lupaukset haihtuvat taivaan tuuliin . Puolustusministeri Jussi Niinistöltä tulee sitten oiken uutispommi hän aikoo tutkituttaa Kontiorannan varuskunnan lopettamisen syyt vaikka ne on silloin jo kerrottu ilmeisesti Kontiorannan varuskunnan hän haluaa ottaa uudelleen käyttöön.

Anonyymi kirjoitti...

Kari Kulmala pitäisi tehdä aloite eduskunnalle että mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä taitetun ideksin palauttamiseksi eläkkeensaajille hän lupaili vaalikentillä että asia otetaan esille jos perusuomalaiset istuu hallituksessa vai onko tässäkin asiassa tehty takinkäännös sataprosenttisesti.!

Anonyymi kirjoitti...

Onko todella näin kun Sami Palviainen väittää että hän on kaikessa mukan vaikka on menettänyt vaalikelpoisuuden paikkakunnalta muuton takia on muuten edesvatuutonta kirjoittelua pöytäkirjat kertova ihan toista piirin paikoillekin on valittu hänen tilalleen Osmo Kokko voiko tätä todeksi uskoa mitä Sami täällä kirjoittaa

Anonyymi kirjoitti...

Ookko nää nuin hölömö?

Anonyymi kirjoitti...

16.38 taitaa ikävöidä Palviaista kun noin kovasti häntä kyselee. Kannattaa liittyä perussuomalaisiin niin eiköhän se satu jossain päin vastaan. Marginaalipuolueissa ei ole poliitikonalulle tulevaisuutta eikä siellä juuri tapaa ketään.

Anonyymi kirjoitti...

Edesvastuutonta se oli Esaltakin lupailla säilyttää Kiteellä päivystykset ennallaan mutta toisin kävi kun kepu määräsi niin Esa poika polvistui ja petti karvaasti kiteeläiset äänestäjät tuolla takinkäännöllään. Hän edesauttaa puoluettaan karistelemaan äänestäjiä ja siirtymään lilliputti sarjaan vihervasureiden seuraksi. Heh heh!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on persuista tullut yliyön nukkuja puolue Työ ja oikeusminiteri Linström ei enää muista sitä mitä hallitusohjema pitää sisällään nyt hän yrittää leikkiä jotakin messiasta kun tuli mokattua raskaasti viimeinen tieto pudjetin synkistä puolista kärsijöinä työttömät,eläkeläiset ja opiskelijat voi vain sanoa että Perskuta rallaa Persut !

Anonyymi kirjoitti...

Persut on Kiteellä sama kepun syöjä kuin ennenkin ei näytä hallitusvastuukaan merkitsevän mitään mutta mukana on mukava roikkua kun on pistetty ylle ne ministerin mustat puvut ja liksatkin ovat kohdallaan. Nyt kun kuullema on sovittu uudessa sotemallissa"maakuntamalli" niin Kiteellekin tulee ymärivuorokautinen päivystys siitä iloitkaamme !

Anonyymi kirjoitti...

Perskuta rallaa, sitä se vielä puuttuis jos Kiteellä päivystys ja vastaan ottoajat lisääntyis.
Ei helevata sentään, sitä ei tehdä vaikka mikä olis. Maksetaan vaikka enemmän ja juntataan, että ei myö tarvita niitä palaveluita. Eikö niin alkiolaiset?

Anonyymi kirjoitti...

Jokohan se Kiteen "OMO" on saanut sen tarastuskertomuksen v.2014 valmiiksi vai onko siellä "vatulointi korissa" vielä liikaa asioita kuten tämänvuoden 2015 asioita jotka eivät vielä kuulu tarkastuksen piiriin olisi hyvä tietää kohta alkaa "juhannussii" ?

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän siellä Persuissa nyt tökkii kun kunnon alkiolainen Sipilä teki kysymykset kaikille eduskuntapuolueille persutkin lopulta hyväksyivät sen Kreikkavastuiden kasvattamisen ja hallitustie avautui nyt kun hallitus on muodostettu niin nyt on vasta kissanpennuilta silmät auenneet että mitenkäs tämä tälleen meni!

Anonyymi kirjoitti...

Kertovat että tilinpäätös viranhaltioden puolelta ois jo valmiinna päätettäväksi mutta siellä joku haluaa vielä "höylätä ja viilata"

Anonyymi kirjoitti...

Sänkipellollako meinasit viilata ja höylätä ja jussiiii...

Vai on viranhaltijat jo siule kertona jotta heijän puolesta on hyväksyttävissä. Eipä jiä epäseleväks siun kaa tarkotusperät.

Anonyymi kirjoitti...

Aina on sytetty viranhaltijoita kun tilinpäätös ei valmistu ajallaan nyt se on jo valmiina päätettäväksi mutta jossakin mättää !

Anonyymi kirjoitti...

Edellisen 10 vuoden valtuustoajan törttöilyjen jälkeen onneksi edes jotkut päättäjät ovat kiinnostuneet tilinpäätöksestä ja tarkastavat sen kunnolla.
Kepuli mafian aikana kukaan ei edes uskaltanut kunnolla tarkastaa, saati sitten kertoa havaitsemiaan ongelmakohtia. Sehän olisi ollut kaupungin maineelle kova kolaus. Parempi oli silloin vain lakaista "pölyt" maton alle. Muuten olis tullut kunnon kurinpalautus "öykkäreille."
Nyt niitä "pölyjä" on sitten uudet valtuutetut ja viranhaltijat joutuneetkin pesemään oikein karkeilla räteillä ja kunnolla.

Anonyymi kirjoitti...

Kiteellä taitaa olla ainut lautakunta joka ylittää sille annetun talousarvion, tarkastuslautakunta. Taitaavat olla raha ahneita ja kokouspalkkioita kuittaavaa väkeä :(

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa pyysivät katsomaan Matin FB sivuva ei voi muuta todeta että MATTI ON TAINUT AAMUPISSIT TEHDÄ PAIMENLANGALLE jo useempana aamuna, siitä se ärtymys varmaan johtuu.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kannattas asiat hoitaa ajallaan kohta alkaa juhannussii ja sen jälkkeen alakkaa paimennussii !

Anonyymi kirjoitti...

Kepun ja demarien soppariin Kiteellä kuului päivystyksen karsiminen jo alusta saakka ja siinä talutusnuorassa Esa porukoineen on eikä taida kunnian kukko heille siitä jatkossa laulaa. Pitäkää persut ja muutamat muuiden ryhmien edustajat asiat esillä kun lopulta se päivä paistaa risukasaankin. Tunaroijat joutuvat seuraavissa vaaleissa huomaamaan kuntalaisten lopullisen kannan heidän päättömiin säästöyrityksiinsä joilla todellisuudessa vain sotketaan kuntalaisten arki juoksuttamalla heitä yhteispäivystyksissä vaikka asiat olisivat hoituneet Kiteelläkin samalla hinnalla.

Anonyymi kirjoitti...

Timo Soini on tehnyt sopimuksen kepun kanssa että köyhät pistetään kyykkyyn mm.eläkeläisiltä asumistuki pois,työttömien päivärahat alas,työaikojen jatkaminen 100 tunnilla vuodessa ja autoilijoille 35 euron korotus auton käyttömaksuun ym.mukavaa !

Anonyymi kirjoitti...

Kiteen kaupungin viranhaltijoilla valtataistelu menossa. Ollaanko nyt tekemässä samaa virhettä kuin aikanaan kuntayhtymän loppuvaiheessa. Kaikilla lienee muistissa mitä siitä seurasi. Eivätkö johtavat päättäjät ala herätä todellisuuteen ja ota ohjia käteen ennen kuin se on liian myöhäistä.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti kaupungin asukkaat/ veronmaksajat heräävät tähän todellisuuteen ja havaitsevat tuon käminnän ja suhmuroinnin päätöksen teossa. Kuka on seuraava ajojahdin ja manipuloinnin kohde?
Joku tolkkuhan tuohon pitäisi saada. Vai onko tuo ke puli kointi sittenkin kaiken A ja O menestykseen ??? Herätkää nyt vihdoinkin!

Anonyymi kirjoitti...

Aarno Loka Laitinen kirjoitti, ettei poliiseja, lääkäreitä tai opettajia pitäisi valita eduskuntaan, koska ne eivät aja kuin oman ammattikunnan asioita siellä.

Kuinkas sitten kävikään kun poliisimies Kulmala pääsi eduskuntaan. Ensimmäinen valtiopäivä- toimi oli poliiseja koskeva eduskuntakysymys. Tuollainen kysymys kuuluu ammattijärjestölle, ei eduskunnalle.

Liikkuvan poliisin lakkautus oli viime hallituksen ainut järkevä päätös. Vai meinaako kepu ja persut sen nyt perua, kun sitä viime hallituskaudella vastustivat.

Anonyymi kirjoitti...

Terkkarin väki paniikissa tehkää oikeesti jotain asian hyväksi. Nyt kun olemme saaneet resulssit kuntoon, niin tuli tämä mylläkkä ihan yllättäin, joka voi tyhjentää koko vastaanoton lääkäreistä. Ketkä kantavat tästä vastuun?

Anonyymi kirjoitti...

Tuo resulssit kuvaa hyvin terkkarin omaa hiekkalaatikkoleikkiä. Valtuuston puheenjohtaja hämmentää omilla leluillaan minkä ehtii kun ei ymmärrä aseman tuomaa vastuuta ja velvoitteita.

Matti Kosonen kirjoitti...

Mikäli huhut pitävät paikkaansa niin nyt siellä hiekkalaatikolla on isömmat kihot kuin valtuuston pj.
Todella karmea uutinen, yli kymmenen vuotta meni paikatessa edellistä virhettä ja ollaanko nyt uusimassa tuo kohtalokas virhe?

Anonyymi kirjoitti...

Onko kepu uusimassa edellisen lääkärien savustukamppanjansa, näin ainakin kylillä huhuillaan. Toivotaan että pääjehut uskaltavat tulla esiin virkamiesten selän takaa piiloilemasta.

Matti Kosonen kirjoitti...

joo, eihän siitä oikein hyvää jälkeä tullut kun maatalouskosmetoloogi johti terveyskeskusta.

Anonyymi kirjoitti...

Menikö vähän samaan malliin kuin teklan hommat viime vuosina?

Anonyymi kirjoitti...

Johti vai johtaa?

Anonyymi kirjoitti...

Rääkkylän talos näyttää olevan kaaoksessa olisi ollut hyvä jos Timo Soinista olsi tullut valtiovaranministeri niin hän oisi voinut lapioida aateveljen Kulmalan kuntaan euroja pohjattomaan kassaan Kreikan tyyliin !

Anonyymi kirjoitti...

Minusta Rääkkylän luottamusmiesten kannatas tehdä karvahattu lähtystö Joensuun päättäjien pakeille tulisko sieltä apuja ?

Anonyymi kirjoitti...

Aikoinaan se Rääkkylä oli heinähupa kunta mutta nykyään eurohupakunta !

Anonyymi kirjoitti...

Meillä Rääkkylässä ei kuitenkaan olla pidetty tapana savustaa johtavia lääkäreitä vuoden välein pois viroistaan, kuten teillä Kiteellä näyttää olevan tapana. Taitaa siellä kepudemari yhteistyö toimia saumattomasti, tosin vailla mitään järkeä jos nuo jutut pitävät vähääkään paikkaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ei teillä Rääkkylässä ole totuttu hoitamaan asioita, ne on lakaistu maton alle. Nyt siellä maton alla taitaa olla niin paljon tavaraa, että pää jo kattoon kolkkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Heh heh, taitaa joillain olla paniikki kun käännetään puheet Riäkkylään, voi voi herttanen sentään ;)

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää siltä että sisärenkaan peräpukama vuotaa !

Anonyymi kirjoitti...

Rääkkylässä on näköjään vallassa "saatanan tunarit" näin kertoo tämänpäivän Karjalainen

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi 4 kesäkuuta klo 22.44 vimeinen savustus on Kiteeltä kun persujen kv.puheenjohtaja ei antanut puhenvuoroa Arto Mönttiselle hän erosi johtavanlääkärin paikalta en tiedä onko senjälkeen kukaan eronnut kerro kun tiedät tapauksen kun näytät tietäväsi ja vihjalevan täytyy olla sisäpiiriä.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi 4.6. 7.46. Oletko varma ettei perusturvalautakunnan johto ole mukana "hiekkalaatikkoleikeissä", eikä valtuuston puheenjohtaja kuten väität? Kunhan ei vaan tulisi "paha kakku"!

Anonyymi kirjoitti...

Sirpa Suomalaisen tekemä juttu Karjalaiseen oli hyvä läpivalaisu siitä miten on Rääkkylässä toimittu.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Musikka jäävi vai häävi ?

Anonyymi kirjoitti...

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames

Taitaa olla Kualmua jiävi eikä Musikka.

Matti Kosonen kirjoitti...

Tälaista typeryyttä voi esiintyä vain Kiteellä:
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus ei tyydy Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen
20.4.2015 Arja Päivisen kunnallisvalituksesta koskien lähihoitajan
va lin taa, vaan valittaa siitä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen liitteessä
il me ne vin perustein.

Anonyymi kirjoitti...

Jos vertaa hallinto-oikeuden päätöstä ja valitusperusteita, niin voi todeta ettei valituksessa ole järjen häivää, kun siinä ei edes yritetä väittää etteikö Maija Kaalimaa olisi ollut esteellinen olemaan mukana haastatteluissa. Päätöshän näyttää melkoisen tyrmäävältä ja siinä ei jää varaa mihinkään arvailuun. Väite etteikö 30.5.2013 pidetty kokous olisi ollut kokous on naurettava, kun pöytäkirjassa lukee "Kiteen kaupunki, kaupunginhallitus,Maija Kaalimaan työsuojeluilmoitusta käsittelevä kokous" Allekirjoittajana Esa Lahtela. Pitää muistaa, että kyseinen "työpaikkakiusaus" syyte on myös todettu oikeudellisesti täysin paikkaansa pitämättömäksi, vaikka Esa Lahtela julistikin kokouksen jälkeisenä päivänä mm RadioRexillä "työpaikkakiusaaminen on laitettu kuriin".
Toivottavasti kaupunginhallitus ei lähde tuohon jatkovalitukseen enää mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Valitus lienee muutenkin turha kun perusturvajohtaja on tehnyt päätöksen, että hallintooikeuden päätös kumota henkilövalinta päätökset ei aiheuta mitään tiomenpiteitä.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitatko että henkilövalinta päätösten kumoamispäätös hallinto oikeudelta ei aiheuta mitään toimenpiteitä? Valinnathan pitää tietysti tehdä uudelleen, kun ovat valituksen alla menneet riskillä valitsemaan henkilöitä virkoihin.
Onko täällä kiteellä ketään lakien tuntijaa?

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se mukavaa valittaa veronmaksajien rahoilla ;)

Anonyymi kirjoitti...

Koti-Karjalakin taitaa olla aika vaikeuksissa nykyään. Kun lukee noita puolueettoman kotiseudun arvovaltaisten lehden toimittajien juttuja, niistä kyllä selviää aika pian minkälainen ammattitaito heillä on kynää kädessään pitäessään. Voi, voi.
Toisaalta Kiteellä kuulemma yleisestikkin nykyisin riittää se, jos on edes jotain kirjoitettu oikein, ja jos puoletkin on jo oikein, se on suorastaan plussaa. Todennäköisesti siellä on Kiteen kaupunginjohtaja ja -kaupunginhallitus valinnut linjan, jolla ollaan koko ajan lehtien palstoilla ja sen seurauksena saadaan ilmaista julkisuutta.
Taloudellisesti ajatellen Kitee on keksinyt siis uuden säästökeinon. Hyvä Kitee !

Anonyymi kirjoitti...

Hyi helvetti, yäk !

Onko Kiteen terveyskeskuksessa taas joku kiusaamisepäily vai mikä ?
ABC:lla tiesivät kertoo taas sellaista mitä ei toivoisi. Kertokaa kuka tietää, jottei leviä taas jotain potaskaa kylän ulkopuolelle.

Anonyymi kirjoitti...

Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Parkkonen Juurikasta vois valaista veronmaksajia asiasta. On kuulemma soppaa keittämässä.

Anonyymi kirjoitti...

Se on sitä alkiolaista "hajoita ja hallitse" politiikkaa. Vastahan se muutama vuosi sitten kun kepulaiset tyhjensivät terkkarin lääkäreistä ja kutsuivat omat "osaajat" attendon kanssa pistämään terveyspalvelut kuntoon. Siitä riittää maksamista vielä vuosiksi. Samatkohan ne nytkin hajottaa hyvin alkanutta kehitystä terveyskeskuksella?

«Vanhin ‹Vanhempi   601 – 681 / 681   Uudempi› Uusin»