Vuosi 2014 sujui Kiteen poliittisella foorumilla tuttuun totuttuun
tapaansa. Kerron muutamasta merkittävämmästä tapauksesta kuluneelta vuodelta.
Hallintosääntö:
Liki puolitoista vuotta valmistelussa ollut hallintosääntö hyväksyttiin
helmikuun alun kokouksessa. Käsittämättömän pitkään kestäneen valmistelun
syyksi hallitus ilmoitti sovun etsimisen hallintosäännön osalta. Hyvinpä oli
onnistunut, vain kolmetoista (13) äänestystä kyseisestä asiasta. Osa
äänestyksistä oli kylläkin aivan turhia, haluttiin vain näyttää voimaa (esim
äänestys otto-oikeuden ilmoituksesta), joten selitys sovun etsimiseksi ei
tuntunut oikein uskottavalta.
Parempi kuitenkin tämä vähän torso hallintosääntö kuin se edellinen,
kuntalain vastainen hallintosääntö.
Vuoden 2012 tilinpäätökset:
Helmikuun toisessa valtuuston kokouksessa hyväksyttiin kahdeksan kuukautta
myöhässä Kesälahden ja Kiteen tilinpäätökset. Toivottavasti tämä opetti
kovakorvaisimmellekin johtaville luottamushenkilöille mihin voi johtaa
harkitsematon säästäminen palkkakuluissa.
Varahenkilöstö:
Kerroin varahenkilöstö asian saamasta uudesta käänteestä edellisessä blogi-
kirjoituksessani. Totean vain, että alkuperäinen lakkautuspäätös ei tietääkseni
vieläkään saanut lain voimaa eikä myöskään asiasta poikinut työpaikkakiusaamis-
asiaakaan olla saatu päätökseen. Olisikohan hallituksen syytä panna vauhtia
näillekin asioille, jotta saataisiin tämän valtuuston ensimmäisen kokouksen
päätökset voimaan tällä valtuusto kaudella?
Lomautukset:
Talouden tasapainottamis- ohjelman yhteydessä valtuusto päätti lomauttaa
henkilöstön. Monen värikkään vaiheen jälkeen lomautuksista luovuttiin. Hyvä
niin, en ollut lomautusten kannalla, mutta asian hoitamisesta kaupunginjohdon
taholle en kyllä olisi paljon tyylipisteitä antamassa.
Hallituksen vaali:
Valtuuston viimeisessä kokouksessa valittiin uusi hallitus. Valinta
suoritettiin poikkeuksellisesti suhteellisena vaalina. Kahden vuoden takainen
sopimus ei enää pätenyt vaan kepu otti yhden paikan perussuomalaisilta ilman
neuvotteluja. Persujen paikkaluku oli valtuustossa vähentynyt yhdellä
loikkauksen johdosta, mutta kepun paikkaluku oli säilynyt ennallaan. En tiedä
millaisilla moraalisilla perusteilla kepu katsoi paikan kuuluneen heille?
(toisaalta täytyy myöntää minulla olleen pientä henkilökohtaista vahingoniloa
persujen paikan menetyksestä…)
Talouden tasapainottaminen:
Tämä onkin sitten minulle vaikeampi aihe, kun en ymmärrä siitä yhtään
mitään. Kesälahdella viime valtuustokaudella luonnehdin aina sellaisia
suunnitelmia joita en ymmärtänyt sanalla HUUHAATA, mutta olen oppinut
huomaamaan jotta vika saattaa olla myös minun ymmärryksessä.
Kaupunginjohtaja luki madonluvut valtuutetuille iltakoulussa 9.6. Hänen
ohjeensa (käskynsä?) mukaan kaupungin kattamaton kumulatiivinen alijäämä, 11,1
milj.€ on katettava vuoteen 2018 mennessä ja jotta tämä toteutuu niin toiminta
katteiksi täytyy saada seuraavanlaiset katteet tuleville vuosille.
Toimintakate milj. €
2014 -65,9
2015 -62,9
2016 -61,3
2017 -60,3
2018 -59,3
Toimintakate v. 2018 on -7 milj.
euroa pienempi kuin v. 2013.
Edellä oleva tavoite edellytti 0,7 milj.€ leikkausta vuoden
2014talousarvioon ja 3,0 milj.€ leikkausta vuoden 2014 tarkistetusta
talousarvion luvuista vuodelle 2015. Seuraavien vuosien leikkaukset vastaavasti
piti olla vuodelle 2016 1,6 milj.€, vuodelle 2017 1,0 milj.€ ja vuodelle
2018 1,0 milj.€.
Ilmaisin jo tässä vaiheessa useamman kerran etten ymmärrä, koska minun
laskelmien mukaan tuo 11,1 alijäämän kattamistavoite ylittyy huomattavasti.
Pyysin myös taloussuunnitelman tekemistä, koska sitä ei oltu saatu valmisteltua
talousarvion yhteydessä ja se oli luvattu tehdä kevään
aikana. (Taloussuunnitelma olisi selventänyt meille tyhmimmillekin miten
tämä juttu menee.)
Ei saatu taloussuunnitelmaa.
Hallintokunnat tekivät kuitenkin työtä käskettynä ja saivat aikaan seuraavat
säästösummat kuluvalle ja tuleville vuosille.
( Siis kyseinen summa
leikattiin aina edellisen vuoden toimintakatteesta)
v. 2014
-29 174 €
v. 2015
-2 935 745 €
v.2016 -
841 29 €
v.2+17 -
1 466 077 €
v.2+18
-1 240 914 €
Yhteensä n. -7,3 milj.€
Valtuusto sitten toisessa käsittelyssä syyskuussa hyväksyi tämän
säästöohjelman.
Minulle oli suurena yllätyksenä kun joulukuun valtuustoon tuotiin
talousarvio, jossa ei oltu huomioitu talouden tasapainottamissuunnitelmaa siinä
laajuudessa kuin se oli aiemmin hyväksytty. Toimintakatteiden leikkaukset oli
huomattavasti pienemmät kuin mitä olimme päättäneet tasapainottamis-
ohjelmassa. Talousarviossa olivat seuraavat luvut:
v. 2015
-157 882 €
v.2016
-1 434 147 €
v.2+17
-664 261 €
v.2+18
-392 446 €
Yhteensä n. -2,65 milj.€
Vastaavat toimintakatteet
Toimintakate milj. €
2014
-65,8
2015 -65,6
2016 -64,2
2017 -63,5
2018 -63,1
Toimintakate v. 2018 on 2,7 milj.
euroa pienempi kuin v. 2014 kun sen piti olla 7,3 milj.€ aiemmin päätetyn
ohjelman mukaan.
Kysyin asiaa useammalta hallituksen
jäseneltä ennen valtuustoa, mikä tähän on selityksenä? Kenelläkään ei ollut
selitystä antaa. Kysyin, kai te ainakin keskustelitte tästä hallituksessa?
Eivät olleet keskustelleet. ( ehkä on viisaampi etten kommentoi tätä...)
Kysyin sitten valtuuston kokouksessa
talousarvio käsittelyssä samaa asiaa kaupunginjohtajalta ja yllätys yllätys ei
hänkään osannut selittää uskottavasti miksi nuo luvut olivat muuttuneet, mutta
hän lupasi piirtää minulle kuvan josta asia selviää... :-)
Tasapainottamis- ohjelman
tavoitteenahan oli saada 11,1 milj.€ alijäämät katettua vuoteen 2018 mennessä,
vaikka talousarviossa toimintakatteita ei leikattu kuten oli ohjelmassa
päätetty niin siitä huolimatta alijäämän kattamistavoite ylittyi 2,3 milj.€.
Paljonkohan se olisi ylittynyt jos olisi pidättäydytty
alkuperäisissä päätöksissä?
PS. Voitte arvata miten turhauttavaa on kuunnella
perusteluja miksi on tärkeää leikata esim.
koululaisten välipaloista 6 000 euroa, vaikka pelivaraa olisi ollut tuo 2,3
milj. €. Mielestäni tämä kuvastaa enemmän näiden ihmisten luonnetta kuin
kuntatalouden osaamista.