keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Yhteislautakunta

Eilen oli sos. ja terveyslautakunnankokous, lautakunta jota myös yhteislautakunnaksi kutsutaan. Käsittelyssä oli läpihuuto juttujen lisäksi yksi merkittävä asia, Rääkkylän kansalais adressi, jossa valitettiin Hellin toiminnasta. Ei asiasta tehtävä päätös ollut merkittävä, koska siitä ei päätetty mitään, eikä ollut tarkoituskaan päättää mitään. Vaan sen merkittävyys oli siinä että nyt lienee tullut selväksi kaikille lautakunnan jäsenille ettei lautakunta voi puuttua liikelaitoksen yksittäisiin päätöksiin, vaikka ne koskisi kuntalaisten palveluita. Asia kuuluu operatiiviseen puoleen eli Helli liikelaitokselle. Vasta sitten lautakunta voi puuttua asiaan jos sopimuksen mukaisia palveluita ei saada. Sopimuksessa taas lukee: "Keskeisimpien sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus turvataan jokaisessa nykyisessä kuntakeskuksessa." Sopimuksessa ei määritellä onko palvelu saatavissa yhtenä päivänä tai viitenä päivänä viikossa.

Keräsivätkö Rääkkyläläiset sitten adressinsa turhaan? Vastaus on: Eivät keränneet.
Helli oli hoitanut valitusta koskeneen asian kuntoon samaisena päivänä kuin lautakunta kokoontui pohtimaan asiaa. Ilman tuota adressia näin ei olisi tapahtunut.

Toinen asia joka jäi mieleeni eilisestä kokouksesta oli se, että lautakunnan jäsenet mieltävät eri tavoin liikelaitoksen toiminnan. Osa mieltää sen toiminnan samanlaiseksi kuin kuntayhtymän tai isäntäkunta periaatteella toimivan lautakunnan ohjaaman palvelun tuottamisen. Tietäen oman ymmärrykseni vajavaisuuden niin asia saattaa olla niinkin etten minä ymmärrä liikelaitoksen toimintaa. Tämän vuoksi aion pyytää tilaajajohtajaa järjestämään koulutusta liikelaitoksen toiminnasta lautakunnalle.

1 kommentti:

marko kirjoitti...

Hyvä, nyt Matti puhut vähän, mutta asiaa. Koulutus vähintään kaikille lautakunnanjäsenille ja -varajäsenille, mieluiten koko valtuustoille ja pakollisena.

Tuo adressin keräys sinänsä sehän on vain eräs tapa antaa palautetta, tosin erittäin näkyvä ja huomiota herättävä. Hyvä kuitenkin, että asia tuli kuntoon ja kaikki pystyvät keskittymään taasen täysillä muihin parannushankkeisiin.