Kuka on Hellin johtokunnan jäsen Jaana Utti? Minä tapasin hänet ensimmäisen kerran luottamushenkilöiden ja Hellin johtokunnan jäsenten päiväkahvi tilaisuudessa Kiteellä 26.3. Uteliaana ihmisenä päätin selvittää vähän hänen taustaansa, kun en tuntenut häntä entuudestaan.
Kiteen sivuilla oli tieto: Utti Jaana toimitusjohtaja, Aspectum Oy.
Mikäs sitten on tämä Aspectum Oy?
Yrityksen kotisivuilla kuvattiin heidän toiminta ajatustaan mm. näin: ”Intohimonamme on auttaa asiakkaitamme menestymään asiakkuuksiaan johtamalla! Aspectum Oy:n liiketoiminta siirtyi Aspectum Consulting Oy:lle 1.1.2010. Vuonna 2008 perustettu Aspectum Public Oy on erikoistunut tekemään tätä työtä julkisella sektorilla. Mikä tekee organisaatiostasi ainutlaatuisen? Jos haluat erottautua asiakkuuksillasi, me aspectumilaiset autamme sinua saavuttamaan kestävän etumatkan kilpailijoihisi nähden.”
Referenssi luettelossa heillä on mm. seuraavaa:”
”Aspectum on pystynyt vastaamaan hyvin kehitysvaatimuksiimme. Aspectumin edustama asiakkuusajattelun näkökulma johtamisessa oli aikanaan peruste, jonka pohjalta Aspectum valikoitui kehityskumppaniksemme.” Näin kertoo Margita Klemetti Mehiläinen-konsernista.
Eli Aspectum Oy konsultoi Mehiläinen konsernia.
Miten sitten Jaana Utin johtama Aspectum on auttanut Mehiläinen konsernia saavuttamaan kestävän etumatkan kilpailijoihisi nähden?
No, tietysti siten että Jaana Utti on ollut valitsemassa konsultoimaansa yritystä, Mehiläinen Kuntapalvelu (Carema Oy.tä), Keski-Karjalan vanhusten asumispalveluiden tuottajaksi.
Miten sitten Aspectum on täyttänyt lupauksensa asiakkaalleen, erottua asiakkuuksillaan?
No tietysti siten, että valinta on aiheuttanut peukalo hangallisen valituksia.
torstai 22. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Näyttää siltä, että nyt on johtokunnan jäsen ollut jäävi, eli päätös kaatuisi valittamalla.
Hallintolaki 28 § Esteellisyysperusteet
Virkamies on esteellinen:
(kohdat 4 ja 7)
4) jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;
7) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu
Hellillä on siis omasta takaa johtamiskoulutuksen konsultti?
http://www.aspectumpublic.fi/aspectumpublic.html
verratonta tutkivaa journalismia! entäs ne muut johtokunnan jäsenet?! minkähän puulaakin lähettiläitä löytyykään...
tähän yhteyteen sopii vanha sanonta:jäävi ei ole kenkään ihminen, toinen on vain häävimpi toista!
Ei nin mittään häpyä!
Hävytöntä toimintaa Helliltä, siis organisaatiossa toimivilta ihmisiltä. Sanoisin jopa kusetusta.
Näyttääkö Helli mistä Helli pissii, näyttää -> hävystä. Ja sieltä Helli tosiaan on.
Haijjaa, haijjaa, kylläpä hävyttää!!!
Niillä kellä on jotain häpyä, luulisi pikkuhiljaa jo hävettävän...
Rita Tynkkynen, 24.4.2010 klo 4:15
Ei todellakaan mitään häpyä! Moraali tuntuu olevan kaukana konsultin toiminnassa. Mitähän sotkuja ko. konsultin (Jaana Utti) taustalta löytyy nykyisin uudessa firmassa?
Lähetä kommentti